Havaintoja parisuhteesta

Pane itsesi kuntoon, mutta myös puolisoasi ja 49 muuta uudenvuodenlupausta parisuhteisiinne

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

50 uudenvuodenlupausta itsellenne parisuhteisiinne

 

  1. En tyydy pelkkään koristeena olemiseen, sillä olen enemmän kuin kirjahyllyn päällä lojuva muisto aiemmasta intohimosta ja rakkaudesta.
  2. Tipattoman tammikuun sijaan vietän nalkuttamattoman tammikuun.
  3. Lupaan kuunnella, jos minulle puhutaan.
  4. Lupaan puhua, jos minulla on puhuttavaa.
  5. Lupaan katsoa peliin sen sijaan, että pyyhin vain pölyt sen pinnalta.
  6. Kävelen kohti, en ohi.
  7. Lakkaan verhoutumasta tekosyihin, sillä oikeita syitä on loppujen lopuksi yllättävän vähän.
  8. Osoitan päivittäin puolisoni tärkeyden, jotta en tee hänestä itsestään selvyyttä.
  9. Lakkaan miellyttämästä siksi, että pelkään konfliktia.
  10.  Annan puolisolleni vapauden olla oma itsensä.
  11.  Lakkaan teeskentelemästä sellaista, joka en ole.
  12.  Koen itseni edes yhden suudelman arvoiseksi päivässä.
  13.  Lakkaan ymmärtämästä puolison paskaa käyttäytymistä.
  14.  Asetan rajat itselleni ja puolisolleni.
  15.  Lopetan olemasta kynnysmatto.
  16.  Lakkaan kontrolloimasta puolisoni elämää.
  17.  Lakkaan ajattelemasta vain muiden ihmisten tarpeita.
  18.  Alan elämään omannäköistä elämää, vaikka se vaatii isoja ratkaisuja ympärilleen.
  19.  Kosketan useimmin ihmistä kuin tiskirättiä.
  20.  Menen yhteisten tavoitteiden lisäksi myös kohti omia tavoitteita.
  21.  Lakkaan ajattelemasta harhaisesti, että joku toinen voi tuoda minun elämääni onnen ja hyvinvoinnin.
  22.  Muutaman tarpeettoman kilon karsimisen sijaan karsin elämästäni turhat energiaa vievät asiat ja ihmiset.
  23.  Jos en pääse eroon muutamasta paheesta, niin jatkan paheita, koska jokaisella on hyvä olla muutama sellainen, jos kukaan toinen ei niistä kohtuuttomasti kärsi.
  24.  Lupaan olla olematta taukoamatta hyvä ihminen, sillä kenenkään ei tarvitse jatkuvasti olla niin helvetin hyvä ihminen.
  25.  Olen rehellinen silloinkin kun rehellisyys saattaa satuttaa toista ihmistä, sillä vähemmän se silti satuttaa kuin olla epärehellinen.
  26.  Ymmärrän, että asettamalla lapset koko ajan etusijalle ja elämällä vain heidän ehdoillaan, olen loppujen lopuksi huonompi vanhempi heille kuin siinä tapauksessa, että valitsen toisinaan myös itseni.
  27.  Lupaan erota, jos parisuhteestani ei tämänkään vuoden jälkeen ole jäljellä kuin pelkät rypistyneet kuoret.
  28.  Jos ihmiseni sanoo minulle vaikean asian, lupaan ensiksi kiittää sen sanomisesta ja vasta sen jälkeen reagoida, sillä jyrkkyys aiheuttaa sen, että seuraavalla kerralla sinulle jätetään sanomatta.
  29.  Opettelen elämään vähemmän täydellisessä ympäristössä ja olemaan itselleni huomattavasti armollisempi. Kotitöitä ei tarvitse aina tehdä, vaikka niitä olisikin tehtävänä.
  30.  Lakkaan kuuntelemasta koko ajan muiden mielipiteitä, sillä loppujen lopuksi oman äänen kuuleminen on se tärkein ääni.
  31.  Lakkaan elämästä odotusten ja olettamuksien mukaan, vaan sen sijaan pysähdyn lopultakin oman elämäni eteen ja elän sen.
  32.  Lakkaan syyttämästä maailmaa omista huonoista valinnoistani, sillä usein vika ei löydy maailmalta, vaan lähempää.
  33.  Lakkaan olemasta kohtuuttoman vaativa ja tarvitseva puolisoani kohtaan, sillä olemalla vaativa ja tarvitseva, puolisoni tukehtuu hapenpuutteeseen ja suhde loppuu.
  34.  Olen itselleni aivan helvetin hyvä, sillä minä olen minulle elämäni tärkein ihminen ja ansaitsen edes itseltäni kaikkein parhaan kohtelun.
  35.  En koskaan puhu puolisostani halveksuvasti kenenkään toisen ihmisen kuullen ja puutun tilanteeseen, jos kuulen jonkun toisen puhuvan.
  36.  Repäisen vihdoin itseni irti edellisten sukupolvien kahleesta ja en pidä vain yhtä tapaa olla parisuhteessa oikeana.
  37.  Jos minua itkettää, niin itken. Jos minua naurattaa, niin nauran. Jos minua vituttaa, niin olen vittuuntunut. Jos minua käy onni, niin olen onnellinen. Jos koen nautintoa, niin nautin. Jos se häiritsee toisia ihmisiä, niin siinäpähän häiritsee. Tunteet eivät ole tarkoitettu peitettäväksi, vaikka meille suomalaisille sellainen oppi onkin taottu päähän.
  38.  Lupaan keskittyä enemmän sisältöön kuin kulisesseihin. Kulta kimaltaa, mutta mitä sillä tehdä, jos se on vain näytillä.
  39.  Luovun ihmisistä, jotka eivät hyväksy minua tai minun tapaani elää, sillä mitä minä sellaisilla ihmisillä elämässäni teen?
  40.  Varaston sijaan siivoan menneisyyden kaikesta sinne kuulumattomasta ylimääräisestä kuonasta. Varaston kuuluu olla sekaisin ja likainen, sitä varten se on varasto. Mielen pitää olla puhdas, jotta sitä voi taas liata uusilla asioilla.
  41.  Panen itseni kuntoon, mutta myös puolisoani.
  42.  Jos minulle tulee mieliteko kouluttaa elävää, niin hankin koiran ja jätän puolisoni rauhaan.
  43.  Lihattoman lokakuun lisäksi pidän puolisoni kanssa syntisen syyskuun.
  44.  Arvostan sitä, mitä minulla on, enkä jatkuvasti harmittele sitä, mikä on jäänyt saamatta. Uutta voi vielä saada, mutta vanhankin menettää, jos sitä ei muista arvostaa.
  45.  Olen suora ja rouhea, en väistelevä ja teennäisen siveä.
  46.  Kuten Haloo Helsingin biisissä sanotaan, niin kiitos ei ole kirosana, mutta perkele on. Molempien sanojen käyttö oikeassa yhteydessä parantaa maailmaa.
  47.  En lupaa mitään sellaista, jota minulla ole aikomustakaan pitää.
  48.  Jos tulee luvanneeksi jotain, eikä sitä pidä, niin ei ole vaarallista, sillä kukaan ei pidä kaikkia lupauksiaan. Rasittava ihminen on sellainen ihminen, joka tekee kaiken koko ajan oikein.
  49.  Käytän lausetta ”kiitos ihana kulta” useammin kuin ”haista idiootti vittu”, sillä hyvä johtaa hyvää. Jälkimmäinenkin voi jossain äärimmäisessä tilanteessa sanottuna olla merkki rakkaudesta, mutta sen käyttämistä on syytä isosti harkita.
  50.  Lupaan yrittää pitää edes kahta edellä olevista viidestäkymmenestä lupauksesta. Sekin on jo paljon.
X