Parempi tuttu helvetti kuin tuntematon taivas?

Meillä kaikilla on ollut kummallinen kevät. Elämämme ei ole ollutkaan omissa käsissämme. Meidät on pakotettu pysähtymään ja katsomaan elämää toisesta kulmasta.

Monet jo odottavat, että kaikki palaisi ennalleen. Tietenkin odottavat, sillä vanhassa on turvallista olla. Mitään ei tarvitse muuttaa. Ei vaikka kaikki vanha olisikin sitä, mistä on aina halunnut juosta pois. Niinhän sitä sanotaan:

Parempi tuttu helvetti kuin tuntematon taivas.

Tämä kevät.

Muutokseen olisi ollut mahdollisuus. Nyt me odotamme vain sitä, että kaikki palaa ennalleen. Niin kuin silloin ennen. Kaikki uusi koettu unohtuu, koska vanhaan on niin helppo palata. Säästää itsensä muutokselta.

Palaa lähtöpisteeseen päästäkseen ei yhtään mihinkään. Vanha ja turvallinen onkin se turva. Vanha suola, joka janottaa ja janon saa sammumaan tarttumalla vanhaan tuttuun pulloon.

Elämä, parisuhde kuin pikavoitto, nousuhumala tai orgasmi. Hetkellinen nautinto, joka riittää pitämään tyytyväisenä. Siihenhän meidät on opetettu. Ahmimiseen, kuluttamiseen ja pikavoittoihin. Rakkauden syvin olemus ei olekaan henkinen yhteys, vaan nautinto.

Koko elämä kuin Hesburgerin kerrosateria. Helppoa ja nopeaa. Tuttua ja turvallista. Kenellä on muka aikaa luoda jotain muuta, jotain kestävämpää ja henkisempää?

Ei kenelläkään, sillä palkinto pitäisi saada heti. Nälkä tyydytettyä nopeasti.

Voihan sitä fyysisesti päästä lähelle. Iho ihoa vasten, sisään asti. Se on helppoa, kunhan vain menee. Samalla voi uskotella itselle, että jos ei ole henkistä yhteyttä, niin edes fyysisellä yhteydellä pääsee lähelle.

Voi kai sitä niinkin rakastaa. Voi kai sitä niinkin olla. Kuin nopea nousuhumala ja sen jälkeinen tyhjyys.

Krapula, jonka jälkeen sanoa, että ei koskaan enää uudelleen, kunnes tulee se sama hetki, kun sanoo, että ei koskaan enää uudelleen.

Vanhaan on helppo jäädä.

Rakkaus ei olekaan tavoiteltu henki, vaan liha. Rakkauden raami ja kuva ei olekaan yhteys, vaan orgasmi. Hyvältähän se tuntuu tuntea hetkellistä yhteistä nautintoa, kunnes sama hiljaisuus kuin aina ennenkin. Kun alkaa tuntua tarpeeksi pahalta, niin hiljaisuuden voi tapaa uudella nousuhumalalla, orgasmilla.

Sillä voi uskotella itselle, että kaikki on hyvin.

Siinä me sitten olemme, samassa vanhassa. Siinä, joka antaa raamit ja nautinnon, mutta ei sisältöä. Koska emme me oikeasti kykene muutokseen. Siksi tämä kaikki paha, joka tällä kertaa näyttäytyi pandemian muodossa, palaa luoksemme uudelleen, jos ei saman nimisenä, niin jonain muuna.

Se palaa, koska emme kykene muutokseen. Vanha suola janottaa meitä aivan liikaa.

On se vanha suola sitten ihminen tai elämäntapa.

Kuinka tyhmiä me olemmekaan. Meitä odottaisi syli, joka ottaisi vastaan. Meitä odottaisi maailma, joka olisi jotain muuta. Silti me palaamme häntä koipien välissä siihen vanhaan, jotta meidän ei tarvitsisi kohdata muutosta.

Parempi tuttu helvetti kuin tuntematon taivas.