Havaintoja parisuhteesta

Parisuhde ennen ja jälkeen. Katso kuvat!

13.4.2016 Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Tiedättehän ne ennen ja jälkeen kuvat? Muistatteko videon, jonka lähetin sivustolleni jokin aika sitten? Siinä videon voimalla näytettiin miltä parisuhde näyttää alkukiihkon aikana ja miltä silloin, kun alkukiihko alkaa olla ohi. Teen sen tässä nyt sanallisesti. Kirjoitan, miten alun orgastinen maaginen realismi muuntuu hiljalleen pelkäksi realismiksi, johon sekoittuu toisinaan jopa inhorealistisia piirteitä

Yhteinen seksi.

Ennen: Esileikiksi riittää kun saapuu samaan huoneeseen. Seksi ei ole merkintänä kalenterissa. Maisemaksi ympärille muodostuu kahden jalan välinen kaistale. Kun edellinen seksi loppuu, seuraava odottaa jo alkamistaan. Aamut ja illat sekoittuvat keskenään. Päivän aterian saattaa syödä suoraan puolisonsa vartalolta. Intohimo valuu kosteiksi jäljiksi lakanoille. Koko maailma makaa kapealla sängyllä. Ei ole hetkeä, että jokin osa itsestä ei ole kiinnitettynä toiseen.

Jälkeen: Esileikiksi riittää keskustelu sunnuntai-iltana sohvan eri nurkilla. Mietitään, että pitäisikö pitkästä aikaa kokeilla seksiä, että ei vallan unohdu. Sovitaan, että katsotaan ensiksi ohjelma loppuun ja pannaan sitten nopeasti, koska aamulla on aikainen herätys. Puolison vartalo ei toimi yhtä helposti kuin ennen. Se ei olekaan heti valmis. Tuntuu kuin hän olisi Ikeasta hankittu. Ennen seksiin riitti, kun levitti puolisonsa eteensä auki, nyt pitää levittää iso käyttöohje. Lopulta, kun luulee saaneensa kaikki osat paikoilleen huomaa, että takaseinä on kiinnitetty väärinpäin. Hankitaan kirjallisuutta. Kama sutra näyttää asentoja, joihin nelikymppinen kankeahko miesvartalo ei enää taivu ja jos taipuu, niin takaisin ei ole enää suoristamista. Käsikirja täydellisiin orgasmeihin-kirja on viihdyttävää oppimateriaalia. Se on naisten, jotka toimivat eroottisen hieronnan ohjaajina Yhdysvalloissa, kirjoittama kirja.  Siellä on selostettu seikkaperäisesti miten nainen toimii. Kirjassa on leikki jokaiselle seksikerralle, jolla naisen saa suorastaan hulluksi. Otsikoita leikeille ovat mm. Häppärijooga, Pieni maanjäristys, Rokkia klitoriksen ympäri, Toosan viritys, Ovikello, Mirrin tukistus, Vain kutsuvieraille, Rystylyönti ja erittäin pitkässä parisuhteessa oleville tuttu ja turvallinen U-käännös. Suosittelen vakavasti luettavaksi, mutta ei ennen nukkumaanmenoa. En halua kertoa niistä unista, joita sinä yönä näin. Yksi uni alkoi sillä, kun ehdotin tuntemattomalle naiselle bussipysäkillä, että miten olisi illalla Toosan viritystä beibe ja beibe oli vielä, että tottahan toki.  Aamulla herättyäni harkitsin vakavasti lentokonemekaanikoksi tai munkiksi ryhtymistä. 

Yhteinen kävelylenkki:

Ennen: Käsi kädessä hiljaa madellen. Välillä kädet hakeutuvat toistemme vartaloiden ympäri. Pientä hellää pusuttelua julkisilla paikoilla. Istahdetaan puiston penkille vierekkäin. Paljon naurua ja hassuttelua. Repussa eväitä. Puhutaan paljon tulevaisuudesta, että mitä oikein toisiltamme haluamme. Katsotaan vihjailevasti toisiimme ja annamme merkityksellisiä kosketuksia. Riisumme toisiamme katseella ja mietimme, että voisiko sen tehdä oikeasti jossain avaran maiseman takatiloissa. Jokainen aisti on avoinna kaikkien ärsykkeiden tulla. Ihmetellään tyhjäilmeisiä, puhumattomia ja nopealla tahdilla samanlaisissa ulkoilupuvuissa ohikäveleviä pariskuntia. Sovitaan, että meistä ei tule koskaan samanlaisia.

Jälkeen: Kävelemme nopeaan tahtiin samanlaisissa ulkoiluvaatteissa, puhumatta toisillemme ja kasvoillamme on tyhjä ilme. Otat taskustasi puhelimen ja katsot Sportstracker-ohjelmasta, että ollaanko aikataulussa. Vauhti on hyvä, mutta vielä pitää vähän kiristää tahtia, että pääsemme kaloreissa tavoitteeseemme. Koira roikkuu hihnanpäässä. Sille puhutaan enemmän kuin toisillemme. Kuljetan mukanani pussia, jonka sisällä on tienreunalta keräämäni koiranpaska. Mietin, että josko seuraavan mutkan takana olisi roskapönttö. Usein ei ole. Siinä me kuljemme päämäärätietoisesti kohti tulevaisuutta. Sinä pidät toisessa kädessä koiraa ja toisessa puhelinta ja minun toisessa kädessä heiluu paskapussi ja toinen käsi etsii jotain, mitä koskettaa. Puistonpenkit suhahtelevat säännöllisin väliajoin ohitsemme. Yhdessä niistä istuu pariskunta vierekkäin, pitäen toisiaan kädestä kiinni, antaen toisilleen vihjailevia katseita ja merkityksellisiä katseita. Sopivat toistensa kanssa, meidän käveltyä pois näkyvistä, että heistä ei tule koskaan samanlaisia. Mistä hekään mitään tietävät.

Yhteinen automatka:

Ennen: Ihan silkasta spontaanista ideasta lähdetään ajamaan kohti Helsinkiä. Ei määränpäätä, ei mitään. Mietitään pitäisikö mennä Porvooseen, koska kumpikaan ei ole käynyt siellä ennen. Käydään ostamassa autoon irtokarkkeja. Autoradio laitetaan hiljaiselle, että kuulemme toisiamme. Moottoritiellä lasken käteni reidellesi ja alan kuljetella hiljalleen ylöspäin. Autossa vain me kaksi, moottoritie on pitkä, suora ja nopea, keskipäivän aurinko paistaa suoraan edestä, olemme matkalla etelään vailla päämäärää, elämä on auki, se on täynnä mahdollisuuksia, risteyksestä voi kääntyä moneen eri suuntaan, välillä pysähdymme levähdyspaikalla, jätämme auton ovet auki ja laitamme levyltä jotain lujalla soimaan, kiireiset ihmiset sujahtavat autoillaan ohi, mutta meillä on kokonainen elämä aikaa.

Jälkeen: Onkohan meillä kaikki varmasti mukana. Auto kääntyy pihastamme pois. Joko ollaan kohta perillä, kuuluu takapenkiltä. Kello on nyt 10.42 ja Google mapsin mukaan ollaan perillä 12.33, ilman pysähdystä. Ja ei kai meidän tarvitse edes pysähtyä. Pääsemme isolle tielle, siellä on ruuhkaa. Vartti ajettu ja takapenkiltä kuuluu ääni, että joko ollaan kohta perillä. Sinä ajat ja minä räplään radioita vieressä, mistään ei tule hyvää musiikkia. Sinä sanot, että jätä se nyt jollekin kanavalle, raivostuttavaa tuollainen jatkuva vaihtelu. Pääsemme ohituskaistalle ja sinä sanot sen saman, niin kuin sinä aina sanot päästessämme ohituskaistalle, että mikä siinä on, että ensin ajetaan alinopeutta ja sitten kaikki kiihdyttää kahteensataan, että ohi ei pääse ja sen jälkeen jatketaan alinopeutta ajamista. Takapenkiltä kuuluu, että joko kohta ollaan perillä ja että ei ole mitään tekemistä. Avaan sinulle vesipullon, karkkipussin, kirjoitan äidillesi viestin puolestasi, annan huulirasvan ja sitten sama ruljanssi alkaa alusta. Käteni ei edes ehtisi laskeutua reidellesi, kun sillä on niin saatanasti muuta tekemistä. Toinen käsi antaa kuuden kilon karkkipussin takapenkille, josta kuuluu yhdeksättä kertaa, että joko ollaan kohta perillä. Pissattaa, mutta ei kai sitä hyvästä vauhdista ole syytä pysähtyä, pääsee ne isot rekatkin taas ohitsemme. Sanot, että purista pippeliä siitä pään kohdalta, niin ei tule pissa autoon. Sanot, että kohtahan sitä ollaan jo perillä, jolloin takapenkiltä kuuluu sokerihumalainen ääni, että ollaanko jo kohta perillä. Mietin, että sattuukohan se pahasti jos avaa auton oven ja tipahtaa vauhdissa pois. Tien reunalla, levähdyspaikalla näen nuoren parin nojailevan toisiaan päin. Heidän autostaan ovat ovet auki. He katsovat ohikulkevia lujaa liikkuvia autoja ja miettivät, että heillä on aikaa pysähtyä, koska heillä on koko elämä aikaa. Mistä hekään mitään tietävät.

Onneksi kaikelle voi aina nauraa. Koska elämä on lähinnä määrittelemättömän ajan kestävä tragikoominen vitsi. 

 

Kommentit (10)

Ehkä me ollaan löydetty jotain hienoa, kun vielä kolmentoista vuoden jälkeen me ollaan enemmän ennen kuin jälkeen.

Ehkä me ollaan löydetty jotain hienoa, kun vielä kolmentoista vuoden jälkeen me ollaan enemmän ennen kuin jälkeen.

Sain jotenkin lohtua tästä tekstistä omaa parisuhdettani ajatellen, että ei ollakaan ainoa pari jolle on näin käynyt. Joka ikinen kohta pitää niin paikkansa, paitsi että lapsia ei ole, koiria kylläkin. Olemme nuoria vielä, mutta yhdessä jo viisi vuotta. Sitä pohtii toisinaan että olisi kiva kokea se alkuhuuma uudestaan ja tuntea olonsa yhtä halutuksi. Toisaalta onnea on myös se että tuntee toisen täysin ja on hyvä ja turvallista olla.

Viimeinen lause 👍 Olen niin samaa mieltä.

Nuorempana, sinkkuna, olin kaverin luona, joka oli seurustellut jo 10 vuotta. Kuuntelin, kuinka ikävästi pariskunta puhui toisilleen; paljon tiuskimista ja syyttelyä. ”Miksi sä taas jätit tän tähän? Taas ostit kaupasta väärää leipää! Itehän sä sanoit että…” Ajattelin, että en ainakaan halua puhua kumppanilleni samalla tavalla. Sitten, kun olin seurustellut 5 vuotta, heräsi jossain vaiheessa siihen, että on alettu puhua toisillemme ilkeästi ja vähättelevästi. Johtuuko se sitten pohjimmiltaan niistä mieltä painavista asioista, joista ei voi puhua… Helpompi heitellä pieniä piikkejä, kuin nostaa se iso asia pöydälle. Joskus piikittely edelsi isompaa riitaa, se oli niin kuin alkulämmittelyä matsia varten. Sen jälkeen meni taas paremmin, jos/kun sai purettua huolestuttavan asian pois mielestä. Eipä siitä itsellekään hyvä mieli tule, jos huomaa puhuvansa toiselle ilkeästi.

Ehkä me ollaan löydetty jotain hienoa, kun vielä kolmentoista vuoden jälkeen me ollaan enemmän ennen kuin jälkeen.

kolahti, aluksi nauratti, automatkan kohdalla alkoi itkettämään..nimim. makkarin kattopaneeleista vastausta etsitty jo jonkun aikaa että tätäkö tää on..toisena päivänä se riittää, toisena ei, ota sit selvää mikä on ”oikea” tapa edetä.

Sain jotenkin lohtua tästä tekstistä omaa parisuhdettani ajatellen, että ei ollakaan ainoa pari jolle on näin käynyt. Joka ikinen kohta pitää niin paikkansa, paitsi että lapsia ei ole, koiria kylläkin. Olemme nuoria vielä, mutta yhdessä jo viisi vuotta. Sitä pohtii toisinaan että olisi kiva kokea se alkuhuuma uudestaan ja tuntea olonsa yhtä halutuksi. Toisaalta onnea on myös se että tuntee toisen täysin ja on hyvä ja turvallista olla.

Viimeinen lause 👍 Olen niin samaa mieltä.

Nuorempana, sinkkuna, olin kaverin luona, joka oli seurustellut jo 10 vuotta. Kuuntelin, kuinka ikävästi pariskunta puhui toisilleen; paljon tiuskimista ja syyttelyä. ”Miksi sä taas jätit tän tähän? Taas ostit kaupasta väärää leipää! Itehän sä sanoit että…” Ajattelin, että en ainakaan halua puhua kumppanilleni samalla tavalla. Sitten, kun olin seurustellut 5 vuotta, heräsi jossain vaiheessa siihen, että on alettu puhua toisillemme ilkeästi ja vähättelevästi. Johtuuko se sitten pohjimmiltaan niistä mieltä painavista asioista, joista ei voi puhua… Helpompi heitellä pieniä piikkejä, kuin nostaa se iso asia pöydälle. Joskus piikittely edelsi isompaa riitaa, se oli niin kuin alkulämmittelyä matsia varten. Sen jälkeen meni taas paremmin, jos/kun sai purettua huolestuttavan asian pois mielestä. Eipä siitä itsellekään hyvä mieli tule, jos huomaa puhuvansa toiselle ilkeästi.

kolahti, aluksi nauratti, automatkan kohdalla alkoi itkettämään..nimim. makkarin kattopaneeleista vastausta etsitty jo jonkun aikaa että tätäkö tää on..toisena päivänä se riittää, toisena ei, ota sit selvää mikä on ”oikea” tapa edetä.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi