Havaintoja parisuhteesta

Parisuhde, jossa ei saa olla yksin, on painajainen.

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Parisuhde, jossa ei saa olla yksin, on painajainen. Näin on sanonut kirjailija Kari Hotakainen.

Helsingin Sanomissa toimittaja Anna-Stina Nykänen kirjoittaa kolumnissaan ”Antakaa miesten olla rauhassa” seuraavaa: ”Miten voi olla niin, että suomalainen mies ei saa olla rauhassa muuten kuin istumalla keskellä jäätä? Kuka tai mikä heitä muualla häiritsee?” Tässä hän viittaa pilkkijöihin, jotka pilkkijakkaroillaan istuvat hiljaa paikoillaan jopa tunteja. Yhdeksi syyksi Anna-Stina Nykänen mainitsee takiaiset. Hän kirjoittaa, että ”parisuhteessa toinen ehkä puuttuu joka asiaan, oikoo ja hypistelee, on koko ajan kuin henkisesti nyppimässä kirppuja”.

No, tässä kolumnisti vähän kärjistää, niin kuin kolumnistin pitääkin kärjistää. Ei ihminen harrasta vain saadakseen olla yksin, mutta ihmiselle tekee hyvää olla välillä ihan yksin.

Parisuhde, jossa ei saa olla yksin, on painajainen. Tässä Hotakaisen lauseessa ei ole mitään väärin. Haluan esittää oman tulkintani asiasta. Parisuhteessa yksinoleminen ei tarkoita hetkiä, jolloin saa olla konkreettisesti yksin. Sekin on tärkeää, että saa oikeasti olla yksin. Ilman kenenkään häiritsevää seuraa. Ehkä tärkeämpää on saada välillä olla henkisesti yksin. Parisuhteen toinen osapuoli voi olla fyysisesti paikalla, mutta muuten hän loistaa poissaolollaan. Hän ei ole vieressä nyppimässä kirppuja eikä mustapäitä, vaan on läsnä ihmisenkuorena jossakin näkökentän sivupoluilla. Saamalla oma tilaa lähtemättä mihinkään. Se on yksinolemista parisuhteessa parhaimmillaan.

Olen rakentanut ajatuksissani parisuhteille yksinolemisen huoneen. Se on seinällinen tai seinätön huone, jossa parisuhteen toinen osapuoli saa olla aivan rauhassa ja aivan sellaisena kuin itse haluaa. Se on huone, jonne kumppanilla on ehdoton porttikielto ja kieltoa on kunnioitettava. Hätätilanteen sattuessa on parempi ensin kysyä apua naapurilta kuin häiritä yksinolemisen huoneessa olevaa kumppania. Se on pyhä huone, jossa pidetään yksinolemisen messua. Siellä voi rassata autoa, polttaa piippua, katsoa pornoa, hakata vasaralla, järjestellä postimerkkejä, maalata taulua, kirjoittaa runoa, heittää tikkaa, nostella painoja tai lukea sisustuslehtiä. Olen antanut huoneelle nimeksi parisuhteen yksiö. Kumpikin parisuhteen osapuoli rakentakoon itsellensä sellaisen. Väitän, että huone pidentää parisuhteita kymmenillä vuosilla.

Tässä kohtaa pitää muistuttaa, että jos alkaa tuntua siltä, että parisuhteen yksiössä alkaa viihtyä liiankin hyvin, niin parisuhteen tilaa on syytä sen jälkeen tarkistaa.

Minulla on unelma. Haaveilen todella järeästä yksiöstä. Omasta kirjastohuoneesta. Se olisi ihanaa. Mieleni kiihottuu pelkästä ajatusesta. Opettelen polttelemaan paksuja kuubalaisia sikareita. Viskiä osaan jo jonkin verran juoda. Voisihan sitäkin harjoitella ennen unelman täyttymistä. Minulla olisi huoneessa musta nahkainen nojatuoli, joka narisisi eroottisesti perseeni alla aina kun kävisin kaatamassa itselleni uuden paukun. Kirjahylly miltei kaatusi hyvien kirjojen painosta. Siitä tulisi sellainen hifistelyhuone. Lukisin oikeaa kirjallisuutta, kuuntelisin oikeaa musiikkia, nauttisin oikeita juomia ja olisin hetkellisesti piilossa maailman jokaista vaatimusta ja velvollisuutta.

Anna-Stina Nykänen kirjoittaa kolumnissaan:” Huvittaa, kun mieheni on pitkillä työmatkoilla ja kaikki kehuvat, miten minä joudun venymään. Silloinhan olen vapaa! Saan istua yksin bussissa ja ajatella rauhassa pilkkijöitä. Annetaan niiden miesten olla rauhassa. Kas, kun mies pilkkii, nainenkin saa olla rauhassa.”

Hei kaikki, annetaan miehen olla rauhassa. Annetaan naisen olla rauhassa. Rakennetaan yksityisyyden huone. Mielen sisään tai rakennukseen. Se on samantekevää. Tärkeintä on, että jokainen saa olla parisuhteessa myös yksin. Paikassa, jonne suurellakaan rakkaudella ei ole omaa avainta.

Lue myös

Suosittelemme