Panemisen ilosta, elämisen iloon ja leikkisään parisuhteeseen

Opin lehdestä termin ”panemisen ilo”. Älkää silti kuvitelko, että tämä on kirjoitus panemisesta. Tämä on kirjoitus ilosta, elämästä, parisuhteesta, arjesta ja kaiken kattavasta elämänhalusta. Tämä on kirjoitus parisuhteen tärkeimmistä peruspilareista eli huumorista ja leikistä ja termi ”panemisen ilo” kuvastakoon sitä kaikkea parisuhteen ympärillä tapahtuvaa iloon ja nautintoon perustuvaa toimintaa. Termin olen varastanut Helsingin Sanomien Saska Saarikosken kirjoittamasta artikkelista, joka kertoo yhdysvaltalaisesta kirjailijasta Erica Jongista.

Parisuhde tarvitsee elääkseen huumoria ja pitkä parisuhde yhä jyrkempää huumoria. Sillä ilman sitä ei ole parisuhdetta. Kyky nauraa itselle, puolisolle ja kaikelle arjessa tapahtuville absurdeille tapahtumille on ehdoton edellytys toimivalle parisuhteelle. Termi vakava parisuhde on jo syntyessään kuollut. Minä en ainakaan pystyisi sellaisessa parisuhteessa elämään. Sillä parisuhde koostuu kahdesta joskus hyvinkin erilaisia tapoja omaavasta ihmisestä ja niitä tapoja ja persoonallisuuksien eroja pystyy parhaiten sietämään jyrkän huumorin keinoin. Voihan sitä kokeilla elää vakavassa parisuhteessa, jossa säännöt merkataan exel-taulukkoon ja vastuullisuus ymmärretään vain hampaat irvessä otettavana pakkona.

Mietitään nyt yhtä esimerkki parisuhdetta. Parisuhteen toisen osapuolen cd-levyt oli järjestetty hyllyyn numeroituna ostojärjestyksen mukaan ja vaatteet kaapissa värijärjestyksessä. Hänen elämään astui ihminen, jolla cd-levyt oli ripoteltu tasaisesti pitkin kaupunkia, osa oli omassa kotona, osa ex-puolisoiden autoissa ja muutama joidenkin random-tyyppien olohuoneissa ja joka jo siinä alkumetreillä töihin lähtiessään laittoi lattialta toiseen jalkaansa oman sukkansa ja toiseen hänen kumppaninsa sukkansa ja nappasi pöydältä mukaansa hänen puhelimensa ja jätti omansa pöydälle lojumaan ja huomasi tämän vasta silloin, kun mukaansa ottamansa puhelin alkoi soida ja näyttöön ilmestyi oma nimi. Siinäkin vaiheessa vielä ajatteli, että mitä helvettiä, miten minä voin itselleni soittaa ja varovasti vastasi, että haloo ja kuuli kuinka langan toisessa päässä ei niin varovaisia niissä sanoissa oltukaan ja että väärä sukka jalassa saattoi laukaista korvia särkevän kiroiluryöpyn tuohtuneen soittajan huulien välistä, joka entisestään voimistui, kun hän kuuli lauseen, että jäihän sinne lattialle vielä kaksi sukkaa ja pöydälle yksi puhelin, että mikä tässä on nyt sitten se ongelma.

Parisuhde ilman leikkiä on kuin tulipalo ilman tulta eli eihän sitä oikeasti edes ole. Mihin katoaa se lapsuuden mielikuvitus, luovuus ja leikkimielisyys, kun elämään tulee yksi kerrallaan vastuita ja velvollisuuksia, joista selviäminen nimenomaan tarvitsee mielikuvitusta, luovuutta ja leikkimielisyyttä. Miksi alamme tuoda itsestämme esiin niitä ominaisuuksia, joita tylsämielisyydeksi kutsutaan. Minä haluan, että parisuhde on leikki. Sellainen, että soitan jonkun ihanan ihmisen ovikelloa ja kysyn, että lähtisikö hän kanssani ulos vähän leikkimään, tai vastaavasti, että leikitäänkö sisällä vähän kotia ja lääkärileikkejä.

Minä haluan, että parisuhde on kuin tuhannen palan palapeli, jota kootaan hitaasti yksi pala kerrallaan niin, että palapeli ei koskaan tule ihan valmiiksi, sillä parisuhteessa, kuten vaikkapa seksissä, hienointa on se matkalla oleminen kuin maaliin pääseminen. Ehkä se on sitä ”panemisen iloa” parhaimmillaan, että ei ole vielä perillä asti, ei ole edes tavoitteena päästä sinne, vaan pysähtyy siihen hetkeen palapelin pala kädessään ja ottaa hetkestä kaiken ilon irti ja antaa luovuuden viedä hetkeä niin pitkälle kuin hetki voi vain mennä ja hetkeksi voi määritellä ihan vaikka koko elämän.

Haluan että parisuhde on kuin lelu, ehkä pikkuauto tai barbienukke, jota taivutellaan hassuihin asentoihin.  Haluan leikkiä parisuhteella kuin lelulla, haluan leikkiä, että sormeni ovat kuin kasa pikkuautoja ja parisuhteen vartalo on kuin autorata, jota pitkin sormeni kulkevat. Ehkä parisuhde voisi olla kuin pistepiirustus, jossa yhdistelemällä pisteet ykkösestä kymppiin saa muodostettua kokonaisen kuvan ja kun kuva on valmis, niin pisteet voi sijoitella eri järjestykseen, jolloin valmiista kuvasta tulee aina vähän erilainen, koska siinä samassa kuvassa ei kannata koko parisuhdettaan elää, vaan aina välillä muuttaa kuvaa niin, että kaikki näyttää siinä samassa piirustuksessa vähän erilaisesta ja uudelta. Sitä kuvaa ei saa muodostettua tylsämielisyydellä, vaan sillä mielikuvituksella, luovuudella ja leikkimielisyydellä, jota iloksi kutsutaan.

Erica Jong sanoo ilosta Saska Saarikosken artikkelissa seuraavaa: ”Ilo syntyy hyväksytyksi tulemisen tunteesta ja kuihtuu torjutuksi tulemisen pelosta”. Tässä ajassa on Jongin mielestä liian vähän kyllää ja liian paljon tuomitsemista. Artikkelin lopussa hän toteaa, että ”jokaisella ihmisellä on aina halu tulla kosketetuksi ja se halu ei katoa minnekään.”

Ja minä en voi kuin nyökytellä lukiessani mainiota artikkelia, sillä artikkelista varastamani termi ”panemisen ilo” tarkoittaa halua tulla kosketetuksi ja se tarkoittaa elämäniloa, joka purkautuu vastaanottavaisuutena ja lapsenomaisena mielenkiintona kaikkea arjessa liikkuvaa kaunista kohtaan ja arjessa liikkuu sitä enemmän kaunista mitä enemmän sitä on halukas vastaanottamaan ja sen huomaamiseksi tarvitsemme sitä leikillisyyttä ja huumoria, joka pitää katseen kirkkaana, mielen virkeänä ja parisuhteen elossa. ”Panemisen ilo” näkyy elämäänsä tyytyväisen ihmisen katseessa ja siinä pienessä merkityksellisessä hymyssä, jonka voi antaa ihan kenen tahansa ohikulkijan kannettavaksi.

Saska Saarikoski kuvaa kirjailija Erica Jongia artikkelissaan näin: ”Hän näyttää ihmiseltä, joka on nauranut elämässään paljon.” Tietenkin hän näyttää, sillä hän on ymmärtänyt mitä termi ”panemisen ilo” tarkoittaa ja toteuttanut sen elämässään. Minä haluan kuolinvuoteellani näyttää ihmiseltä, joka on nauranut elämässään paljon, sillä elämä ilman ”panemisen iloa” on kuin tulipalo ilman tulta, ei sitä oikeasti edes ole. Joten annetaan nyt vain mennä. Soitetaan toistemme ovikelloja ja aletaan leikkiä lääkärileikkejä toistemme kanssa, sillä nythän on meidän jokaisen elämä vielä täysillä käynnissä.