Havaintoja parisuhteesta

Parisuhteessa vääristä syistä

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Lukijan kommentti:

”Minä en ole koskaan ollut hyvä parisuhteissa. Parisuhdemallini opin varhaislapsuudessa, joka oli turvaton eikä edellytyksiä turvalliselle kiintymyssuhteelle rakentunut. Tämän oivalsin vasta aikuisena, kun kävin pitkän terapian.

Terapiaa ennen olin ja elin tunteiden ohjaamana. Se tarkoitti sitä, että oli paljon lyhyitä suhteita. Terapian myötä oivalsin, että hajotin itseäni jatkuvasti lisää hyppäämällä alvariinsa uusiin suhteisiin. Vain huuma ja kiima olivat rakkautta (omassa mielessä). Oivalsin, että parisuhde on yhdessä kasvamista.

Kasvaminen parisuhteessa on kuitenkin suhteessa myös yksilölliseen kasvuun, eli yksilötasolla kasvu voi olla hyvinkin eri tahtiin askellusta, jolloin sitä myötätuntoa ja jonkinasteista tahtotilaa olen tarvinnut. ”Aikuinen” suhde, jossa on tilaa myös toisen henkilökohtaiselle kasvulle.

Olen elänyt monimuotoisen väkivallan ja päihteiden keskellä varhaislapsuuteni. Myös parisuhteisiin malli tavalla tai toisella siirtyi ja lonkeroitui, kun en sitä aluksi tiedostanut. Vedin puoleeni magneetin lailla isäni kaltaisia miehiä. Terapian ja toisen avioliiton jälkeen havahduin siihen, että lapset huorittelee minua. Siitä alkoi matka kohti itseä, jolla tiellä olen edelleen. Muita kun en voi muuttaa.

Edelleen erilaisissa suhteissa, muissakin kuin parisuhteessa, ajauduin sudenkuoppiin – varhaislapsuudessa omaksumiini toimintapoihin. Se on niin syvällä, että niihin miinoihin joskus väsyneenä tai stressaantuneena astun.

Kolmentoista vuoden terapian jälkeen olen saanut työkaluja ymmärtää ja tehdä töitä itseni eteen suhteessa muihin. Joku on sanonut minulle, että ei ole pakko, antaa olla. Sekin onkin henkilökohtainen valintani, tahdon valita toisin, oppia elämään ihmissuhteissa edes sillä tavoin, että on turvallista olla kaikkine puolineen suhteessa. Rakkaus on minulle sitä, että hyväksyn myös toisen keskeneräisyyden, välillä se on päätös valita – tahto – olla toimimatta tunteiden tuuliviirinä. Minun pieni avautumiseni tämänhetkisistä ajatuksista. En väitä olevani oikeassa, vaan käsitys on syntynyt kokemuksista.”

Bloggarin vastaus:

Hieno tarina ja kasvukertomus. Itselle monivuotinen terapia taas antoi luvan olla olematta väkisin ja vääristä syistä parisuhteessa. Omassa tapauksessa kyse oli jonkun tason läheisriippuvuudesta. Tarvitsin ympärilleni ihmisen, joka tekee minusta vasta ihmisen. Se johti osaltaan siihen, että muutamasta suhteestani olen eronnut hieman liian myöhään, koska en ole uskaltanut erota ja en ole uskaltanut jäädä yksin. Se on sitten johtanut siihen, että matka on ollut ”kukasta kukkaan” lentelyä.

Tämä kaikki olisi ollut vältettävissä sillä, että olisin uskaltanut olla yksin ja luottanut siihen, että ihan vain minä itse riittää minulle niin kuin sen pitäisi terveessä suhteessakin riittää. Toinen on siinä vain lisä. Eroni ovat siis johtuneet siitä, että olen ollut suhteessa vääristä, itsekkäistä syistä eli riippuvuudesta käsin. Ymmärsin, että parisuhteet ovat olleet minulle liian paljon riippuvuutta, vaikka niissä onkin ollut läsnä suurta ja aitoa rakkautta ja ovat siksikin tuoneet lopputuloksena esimerkiksi kaksi ihastuttavaa tyttölasta.

Riippuvuudesta ja epäterveistä tavasta suhtautua parisuhteeseen olen isoksi osaksi päässyt eroon, mutta ainahan käyttäytymiseen pieniä rippeitä vanhasta jää, jotka varsinkin kriisitilanteessa saattaa kytkeytyä päälle. Aluksi koin sen itselleni häpeällisenä myötää, että ihminen alkaa kunnolla itsenäistyä vasta täytettyään neljäkymmentä, mutta sitten kuulin eräältä terapeutilta, että moni ei itsenäisty koko elämänsä aikana ja sillähän voidaan selittää esimerkiksi todella epäterveet parisuhteet, jossa alkoholiriippuvainen ja läheisriippuvainen tuhoavat toistensa ja omaa elämäänsä olemalla yhdessä, vaikka se veisi lopulta toisen tai molempien hengen.

Matka on pitkä, mutta kävelemään tänne on tultu. Oma suhtautuminen parisuhteisiin ja yhdessä olemiseen on varmasti ollut näkyvillä myös kirjoitusteni hengestä ja teemoista, mutta sitähän tämä minun blogini on ollut koko sen kahdeksan vuoden ajan. Heijastanut kulloisenkin ajanjakson tuntemuksia. Blogini ei ole enää sama kuin se oli aloittaessani, mutta ei ole sen kirjoittajakaan. Toisia lukijoita se on harmittanut ja toisia ihastuttanut. Tämä sopii reunaihmiselle, joka koen yhäkin olevani, vaikka olenkin alkanut liikkua ja kaivata enemmän keskelle.

Tästä tekstistä tuli henkilökohtaisempi kuin oikeastaan edes piti, mutta menköön. En silti aio avata henkilökohtaisia asioita blogissani liikaa. Ihan vain suojellakseni itseäni ja läheisiäni.

X