Parisuhteiden pitäisi ottaa mallia ystävyyssuhteista

Kuinka kauniisti kuvailikaan lukija erästä ystävyyssuhdetta. Vaikka tiet veivät välillä eri suuntiin ja vaikka elämä ei kokoajan antanut tilaa näkemisille, niin ystävyys jatkui.

Kuinka anteeksi oli helppo antaa ja kuinka arvostus ystävän omalle elämälle oli suurta. Kuinka helposti hyväksyttiin, että ystävä saattoi tehdä välillä virheitä elämässään. Kuinka vapaata ja helppoa olikaan rakastaa. Ihmistä, joka pyyteettömästi oli sinun vierelläsi.

Sellaista se on, kun toista ihmistä rakastaa ja toista ihmistä arvostaa. Tärkeälle ihmiselle osaa antaa tilaa ja anteeksi.

Ja sitten siirrytään suoraan parisuhteisiin. Ääneen pääsee satunnainen kommentoija tekstien kommenttipalstoilta.

”Yksikin kännisuudelma ja se on sitten siinä, sillä minä en pettämistä hyväksy missään muodossa, minä en voi antaa anteeksi tahallista loukkaamista ja minä vaadin ehdotonta uskollisuutta ja virheettömyyttä.”

Voimmekin tämän jälkeen kysyä kysymyksen, että kummassa kuvailemassani tavassa rakkaus näyttää suurempaa roolia?

Aivan. Mennään ensinmainittuun ystävyyssuhteeseen. Siinä ystävä otetaan vastaan syli avoinna silloinkin, kun ystävä ei ole tehnyt elämää ihan viimeisen päälle täydellisesti suoriutuen. Hänelle on helppo antaa armoa ja anteeksi, koska rakkaus kestää isompiakin kolhuja.

Mennään sitten jälkimmäisen esimerkin tapaan suhtautua parisuhteeseen, koska tämä tarina on totta. Lukija on sen minulle kertonut. Yksi kännissä annettu suudelma ja sen tunnustaminen. Ei armoa. Rakkaus ei riitäkään anteeksiantamiseen.

Miksi se ei riitä? Koska kyseisessä ja monessa, monessa muussa parisuhteessa ei ole kyse rakkaudesta, vaan sen sijaan harhaisesta ajatuksesta ihmisen omistamisesta. Tätä ajatusta varjellaan kuin se olisi Jumalan sana ja tämä ajatus johtaa parisuhteet tilaan, jossa ei ole sijaa minkäänlaisille virheille. Vaade parisuhteiden virheettömyydelle on ties kuinka moninkertainen verrattuna ystävysssuhteisiin.

Ja vain sen vuoksi, että parisuhteessa rakkauden ja vapauden tulee tappamaan omistamisenhalu, mutta silti ihminen ei siihen vaateeseen vastaa, koska ihminen on inhimillinen ja tämä kaikki johtaa siihen, että liian moni meistä kantaa sisällään aivan turhaa syyllisyyttä jopa omista ajatuksistaan. Ei rakkauden pitäisi sellaisia tuntemuksia aiheuttaa.

Siksi meidän pitäisi ottaa  ystävyyssuhteista mallia parisuhteisiimme.

Voisimme paremmin.