”Pelästyikö hän sitä tunnetta jonka minun kosketukseni aiheuttaa?”

”Rankan avioeron jälkeen pääsin jaloilleni ja olin onnellinen itsekseni. Täysin pyytämättä eteen tuli mies joka vei jalat alta. Ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin mitä se sana rakkaus ihan oikeasti tarkoittaa. Tunsin turvan, yhteyden, läsnäolon, välittämisen, ihon, lämmön, kaiken. Ymmärsin että aiemmissa suhteissani olin vain tyytynyt vähempään. Nyt sain sen kaiken mitä en osannut koskaan edes vaatia itselleni. Hänellä on muutama lapsi, joiden äidistä erosi samoihin aikoihin kun minäkin. Edellisessä suhteessa hän jäi tyystin vaille tuota kaikkea mitä minäkin. Olimme liimattuina toisiimme ja iltaisin kyyneleet silmissä tuijottelimme toisiamme että ”missä sä oot ollut kaikki nämä vuodet, onneksi oot nyt siinä mun vieressä”. Satu alkoi, molemmat saivat yllin kyllin sitä rakkautta ja lämpöä jota ei ollut koettu vuosiin.

Mulla ei ole omia lapsia vieläkään, suren tyhjää syliä. Nopeasti puhuttiin lapsista ja häistä ja yhteen muutosta ja uusperhearki lähti käyntiin aivan loistavasti. Lapset rakastui muhun ja mä niihin. Hän toki murehti kokoajan että kuinka tämän viikkoviikko systeemin saisi siedettäväksi, kun ei haluaisi olla lapsistaan erossa hetkeäkään. Huomasin että hän suri sitä todella paljon. Niin surin minäkin, kun lapsiin jo rakastuin.

Yhtäkkiä kun sormia napsauttamalla kaikki muuttui. Hänelle tuli pakkomielle ehjästä perheestä, kuinka hän ei yrittänyt tarpeeksi, kuinka lapset nyt vaurioituvat eivätkä juurru mihinkään. Oon koittanut ymmärtää ja selittää että parempi kaksi onnellista kotia kun yksi huono. Että ei se exäkään siitä miksikään muutu, sama tunnekylmä ihminen hän on edelleen vaikka kuinka rukoilisi.

Nyt tilanne on se että viikossa meidän rakkaudentäyteinen hyvin alkanut parisuhde tulevaisuuden maalailuineen on kokonaan poissa. Hänen on kuulemma yritettävä vielä rakentaa ehjää perhettä. Samalla kertoo että vika ei ole minussa(no ei totisesti olekaan), ja sanoo tietävänsä että exä ei häntä enää edes huolisi takaisin. Näen että hänellä pyörii isot rattaat päässä kahtasataa. Hän haluaa jotain järjenvastaista, jotain mitä tietää tosiasiaksi, että ei tule ikinä saavuttamaan. Tietää että ydinperheeseen ei ole enää palaamista, tietää että exä ei muutu. Silti on kuulemma oltava tarjolla jos exä muuttaakin mielensä.

Pelästyikö hän hyvää oloa jota meidän suhde toi, pelästyikö sitä tunnetta mitä minun kosketukseni aiheuttaa? Mihin meni rakkaus ja tulevaisuus yhtäkkiä?

Mikä siinä ydinperheessä on sellaista joka sekoittaa terveen miehen pään noin perusteellisesti?”