Pelkäsin niin paljon tulevani hylätyksi, että lopulta tulin hylätyksi

Tämä tarina perustuu tositapahtumiin. Satoihin tositarinoihin. Se on koottu lukuisista eri kertomuksista. Tarinan sisällä on myös omaa kokemusta ja omaa tarinaa. Siksi tämä tarina ei ole heittomerkkien sisällä.

Ensin alkaa parisuhde. Päivät ovat täynnä rakkautta ja intohimoa. Pahimman alkuhuuman laannuttua alkaa sokean ihastumisen alta paljastua haavoja. Sen jälkeen haavat tulevat esille.

Pelkäsin niin paljon hylkäämistä, että olin raivokkaan mustasukkainen. Pelkäsin että puolisoni löytää jonkun toisen. Vahdin häntä, luin salaa hänen puhelintaan ja vaadin selityksen jokaiselle menolle ja puhelulle. Jos puolisoni oli edes harvoin muiden kuin minun kanssani, niin osoitin mieltä tai murjotin jopa päiviä sen jälkeen.

Itse en käynyt missään. Näin oletin olevani esimerkki puolisolleni, jotta hänkään ei menisi. Jos hän meni, niin sain helposti syyllistettyä häntä siitä, että hän valitsee mennä. Aivan sama, vaikka hän olisikin mennyt vain kerran kuukaudessa tai harvemmin. Käytin itseäni esimerkkinä siitä, että minä en mene edes silloin, koska panostan suhteeseen, olen täydellisen sitoutunut.

Oikeasti olin aikuisen kehossa pelkäävä pieni pelokas ja itsetunnoton lapsi. Pyrin kontrolloimaan kaikkea, jotta mikään ei muuttuisi ja ennen kaikkea, minä en jäisi yskin. Olin voimakkaan läheisriippuvainen. Ihminen joka takertuvuudellaan teki rakkansakin elämästä helvettiä.

Jälkeen päin olen ajatellut, että käytin parisuhdetta aivan vääriin tarkoituksiin. Parisuhteen tarkoitus on vapauttaa, ei vangita. Vapauttaa ei vangita. Sitä minä tein, vangitsin rakkaani ja itseni. Ja se kaikki on rakkauden irvikuva. Oli selvää, että pelkäämällä niin lujasti hylkäämistä tulee lopulta hylätyksi ja täysin omasta syystä.

Teksin loppuosa on kokonaan minun ajatuksiani.

En voisi enää koskaan elää parisuhteessa, jossa kahlitsisin toisen ihmisen vapautta. En voisi enää koskaan elää parisuhteessa, jossa itse en olisi vapaa. Vapauden määritelmä on ihmisestä kiinni. Oma vapaus pitää määritellä suhteen alussa.

Miten kukaan koskaan voi tietää, että mitä esimerkiksi kymmenen vuoden päästä tapahtuu tai miten tuntee. Siksi en voi koskaan luvata sitä, että olen tässä ikuisesti tai että rakastan sinua ikuisesti. Enkä halua kuulla sitä sinulta. Et sinäkään nimittäin tiedä. Ei pidä luvata mitään sellaista, mikä ei ole varmaa.

Koska tärkeämpää ei ole se mitä kymmenen vuoden päästä tapahtuu. Tärkeintä on se, että mitä tapahtuu tänään. Tänään pitää rakastaa. Tänään pitää uskaltaa. Silti tänäänkin pitää antaa toiselle vapaus. Jos hän haluaa joskus käyttää vapauttaan lähtemällä pois, haluamalla jotain muuta, niin hänelle pitää avata ovi, antaa suudelma ja kiittää kaikesta yhteisestä ihanasta ja toivottaa kaikkea mahdollista hyvää.

Se kaikki on rakkautta. Ei siinä tule hylätyksi. Siinä on tullut rakastetuksi. Miksi mitään sellaista pelätä?

Riippuvuus tuhoaa rakkauden, mutta rakkaus, puhdas rakkaus ei ole riippuvainen yhtään mistään.