Havaintoja parisuhteesta

Pelolla kasvatetut lapset

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

On olemassa aiheita ja teemoja, jotka tuntuvat olevan miltei aina ajankohtisia. Tämän tekstin olen julkaissut syyskuussa 2016.

 

Turun kaupunginteatterissa saa tammikuussa 2017 ensi-iltansa Tom of Finland-musikaali, joka kertoo maailmankuulun kuvataiteilija Touko Laaksosen tarinan. Helsingin Sanomat uutisoi tänään, että teatteri on hakenut musikaaliin lapsinäyttelijöitä esittämään Toukoa ja hänen siskoansa Kaijaa lapsina. Tämä on uutisoinnin mukaan saanut aikaan lukuisia yhteydenottoja huolestuneilta vanhemmilta, jotka ovat huolissaan siitä, onko musikaalissa jotain lapsen kasvua ja kehitystä vaarantavaa. Yhteydenottoja on saanut niin lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila kuin Turun kaupunginteatterikin. Turun kaupunginteatterin johtaja Arto Valkama toteaa artikkelissa, että lasten osallistuminen esimerkiksi väkivaltaisiin sotanäytelmiin ei ole herättänyt vastaavanlaista huolta vanhempien keskuudessa.

Lapsiasianvaltuutettu Tuomas Kurttila kertoo yhteydenottojen kertovan lähinnä aikuisten asenteesta ja pelosta moninaisuutta kohtaan, että lapsinäyttelijöiden hakeminen seksuaalivähemmistöön liittyvää aihetta käsittelevään näytelmään herättää pelkoa vanhempien keskuudessa. Hän kyseenalaistaa perusteen lapsen hyvinvoinnista syyksi huoleen ja kysyy, että onkohan kuitenkin enemmän kyse aikuisen omasta pelosta, joka on herännyt erilaisuutta kohtaan, joka on verhottu koskemaan lapsen hyvinvointia.

Tämä on yksi surullinen esimerkki siitä, miten pelkomme vaikuttavat siihen, miten me lapsiamme kasvatamme. Me yritämme siirtää omia ennakkoluulojamme lapsiimme pitämällä heidät pois tilanteista ja tapahtumista, jotka saattavat vaarantaa meidän omaa maailmankuvaamme. Se kaikki mikä tuntuu uhkaavan omaa maailmankuvaamme, on aina uhka myös lapsillemme. Tämä on hirvittävä ajatusrakennelma, joka siirtää vanhempien pelkoja ketjussa tuleville sukupolville ja estää täten yhteiskuntaa muuttumasta ja liikkumasta eteenpäin ja pysähtyneellä junallahan ei pääse yhtään minnekään. Sitä paitsi isompi uhka lapsen kehitykselle on aikuisen negatiivinen asenne kaikkea itseä poikkeavaa kohtaan kuin näytteleminen homoudesta kertovassa näytelmässä.

Seksuaalisuus tuntuu olevan meille aikuisille vaikea asia pohdittavaksi ja varsinkin hyväksyttäväksi. Mitään muuta syytä ei voi olla sille järjettömälle pelolle, että näytelmän vuoksi otetaan yhteyttä lapsiasianvaltuutettuun, vaikka oma lapsi ei edes näytelmään olisi mukaan tulossa. Halutaan puuttua niidenkin aikuisten ja lasten elämään, jotka näkevät, että asiassa ei ole mitään ihmeellistä eikä pelättävää. Tulee väkisin mieleen ajatus, että toisilla seksuaalisen identiteetin etsiminen tuntuu olevan niin alkuvaiheessa, että sen löytäneiden kimppuun pitää käydä keinoja kaihtamatta. Homoutta karkuun kun ei vain juoksemalla pääse, koska se elää ihan jokaisessa meissä ja sen kun vain hyväksyisi, niin ei tarvitsisi lapsiasianvaltuutetun puhelinnumeroa etsiä, eikä juosta itseään karkuun.

Yle uutisoi muutama viikko sitten tutkimuksesta, jossa oli tutkittu vanhempien käyttämää väkivaltaa lastenkasvatuksessa. Väkivallan käyttäminen kasvatustilanteissa on vähentynyt merkittävästi viimeisten vuosien aikana ja siihen turvautuu enää harva. Suurin osa vanhemmista ei hyväksy kuritusväkivaltaa missään muodossa. Kuitenkin noin kaksikymmentäprosenttia turvautuu vieläkin toisinaan väkivaltaiseen käyttäytymiseen lapsiansa kohtaan antamalla luunappeja, tukkapöllyä ja jopa lyömällä.

Mielenkiintoisinta antia tutkimuksessa oli vanhempien kertomat syyt kuritusväkivallalle. Kaksi syytä erottui selvästi joukosta. Toinen syy oli vanhemman kokema väsymys, jolloin hermo vain menee. Vanhemman väsymys siis antaa oikeuden käydä lapseen käsiksi. Toinen vastauksissa toistuva syy oli se, että vanhempi itse on kokenut lapsena kuritusväkivaltaa ja siirtää oppimaansa tulevalle sukupolvelle. Yksi karuimmista kommenteista tulee nimimerkiltä MinneVaan: ”Olen itse saanut lapsena tukkapöllyä ja minua on lyöty remmillä ja henkarilla. Omien lasten myötä olen oppinut ymmärtämään vanhempieni käyttämää kuritusta. Omille lapsilleni olen antanut tukkapöllyä ja lyönyt muutaman kerran”.

Kuritusväkivaltaa koskevien uutisten perässä olevat kommenttiketjut ovat myös mielenkiintoista luettavaa. Siellä lasten kokemaa kuritusväkivaltaa vastustavat leimataan surutta kukkahattusediksi ja tädeiksi. Lapsista, joita ei fyysisesti rangaista kasvaa omahyväisiä, toisia terrorisoivia pikkurikollisia. Koulut ovat keskustelijoiden mukaan muuttuneet vain ”suvakkivanhempien jälkeläisten hyysäyslaitoksiksi”, kuten eräs kommentoija sanansa järjesteli. Ennen kaikki oli paremmin. Lapset olivat kuuliaisia väkivallan pelosta johtuen ja koulu oli paikka, jossa istuttiin hiljaa paikoillaan ja jos ei istuttu, niin itkettiin ja istuttiin. Usein käytetään itseä esimerkkinä siitä, että kuritus ei ole aiheuttanut mitään traumoja eikä pelkoja. Se sitten unohdetaankin sanoa, joka tutkimuksissakin on todettu, että lapsi kokee kuritusväkivallan persoonakohtaisesti. Joillekin lapsille kuritus jättää elinikäiset arvet.

Suomalaisessa yhteiskunnassa väkivalta tuntuu olevan yhä edelleen hyväksyttävämpää kuin seksuaalisuus ja seksi. Yhtenä pienenä esimerkkinä voinee käyttää Turun kaupunginteatterin tapausta. Kun sotanäytelmiin haetaan lapsinäyttelijöitä, niin teatteri ei saa yhtään puhelua huolestuneilta vanhemmilta, mutta kun kyse on seksuaalisuudesta ja seksistä, niin johan puhelin vinkuu punaisena kuin huolestuneen vanhemman naama. Se kun on niin, että kahden ihmisen välinen kemia ja seksuaalisuus ovat pahinta, mitä lapsi voi elämässään kohdata ja jos kyseessä on vielä kahden miehen välinen kemia, niin sehän on jo saatanallista.

Leikin viime viikolla tyttäreni kanssa barbeilla. Minusta se on ehkä vielä hauskempaa kuin tyttärestäni, joka alkaa kasvaa barbileikistä jo yli. Kohta minun pitää leikkiä niillä yksin. Aloimme järjestellä häitä, mutta huomasimme, että meillä ei ole miesbarbia kokoelmissamme. Tytär kysyi, että voiko kaksi naista mennä naimisiin. Teimme pieniä järjestelyitä. Rakensimme huoneen perälle piispainhuoneen, jonne tungimme piispat pieneen pimeään koppiin pyörimään ympyrää. Ei meillä ollut mitään piispafiguureita, mutta otimme eläinfiguurilaatikosta muutaman sarvikuonon edustamaan heitä. Annoimme piispojen pelätä barbeja ihan keskenään omassa komerossa.  Sen jälkeen järjestimme hienot häät barbeille. Toivottavasti lapsiasianvaltuutettu Tuomas Kurttilan puhelin ei tämän takia pirahtanut.

 

Homoseksuaalisuus poistettiin Suomessa rikoslaista vuonna 1971.

Homoseksuaalisuus poistettiin Suomessa sairasluokituksesta vuonna 1981.

Lasten ruumiillinen kuritus lisättiin rikoslakiin Suomessa vuonna 1984.

Sukupuolineutraali avioliittolaki tuli Suomessa voimaan 1.3.2017.

Minä pelkään seuraavia asioita: Hämähäkkejä, käärmeitä, yhdysvaltalaista uskonnollista oikeistoa, ahdasmielisiä ihmisiä, korkeita paikkoja, perussuomalaisia poliitikkoja ja että läheisilleni sattuu jotain ikävää.

X