havaintoja parisuhteesta

”Perhosia ei voinut enää kesyttää”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”Olipa kerran nuori tyttö ja nuori poika. He seurustelivat kumpikin tahoillaan, poika oli tytön läheisen ystävän poikaystävä, joten he tapasivat usein. Ensi hetkistä saakka mukaan keskusteluihin asettui pieni flirttailu, yhteinen huumori ja luottamukselliset välit – joskus baari-iltoina jopa kosketuksia puolin ja toisin. Kaikki tapahtui kaikkien neljän ystävyksen tietoisuudessa ja asiat oli puhuttu avoimesti halki: tämä juttu on ok, tuossa kohtaa mennään liian pitkälle.

Pariskunnat menivät naimisiin, saivat lapsia, hoitivat puolin ja toisin kummin tehtäviä ja lapsistakin tuli hyviä ystäviä keskenään. Nuoruus kääntyi keski-ikään, taaperot kasvoivat teineiksi. Kaikki hyvin, molemmissa kodeissa. Vai oliko sittenkään?

Kulissien takana mies kärsi arvottomuuden tunteesta. Hänestä oli tullut perheessä itsestäänselvyys, joka huolehtii aina ja kaikesta, yksin. Läheisyys vaimon kanssa oli hiipunut, arkea suoritettiin rutiinilla. Ero pyöri yhä enemmän ja enemmän mielessä. Toisessa kodissa nainen eli elämäänsä, jossa kaikki oli ok: mies oli hyvä, lapset pärjäsivät, yhdessä lomailtiin, arki jaettiin. Jotakin puuttui, oli aina puuttunut, mutta koska nainen ei osannut sanoa mitkä se puuttuva pala oli, hän aktiivisesti pyrki unohtamaan asian.

Sattuipa sitten niin, että ystävykset tapasivat sattumalta kahden kesken. Mies avautui eroaikeistaan, nainen pyrki tukemaan, kannusti pariterapiaan, lupasi pehmeästi puhua ystävättärelleen miehensä tarpeista.

Pian mies ja nainen tapasivat toisiaan useammin, koska molemmilla oli tarve puhua. Puolisot tottakai tiesivät tapaamisista. Jotakin kuitenkin alkoi muuttua. Nuoruudesta saakka mukana kulkenut flirttailu miehen ja naisen välillä oli väistynyt, mutta tilalle hiipi vatsan pohjalla lentelevät perhoset. Kului kuukausia, ennen kuin perhosista uskallettiin ääneen puhua, vaikka muuten jaettiin kaikki.

Se oli yksi ihan tavallinen ilta, kun mies ja nainen kohtasivat jälleen. Joku vatsan pohjalla lentävistä perhosista livahti suun kautta ulos ja sitä oli pakko ihmetellä yhdessä ääneen. Mitä tapahtuu? Miksi tapahtuu? Yhtäkkiä perhoset täyttivät koko kehon ja mies ja nainen leijuivat arjen yläpuolella. Joku kuiskutti takaraivossa, että ei tässä näin pitänyt käydä eikä perhoset kuulu keskelle tammikuuta, mutta niitä pulppusi kotona ja töissä kaikissa sateenkaaren väreissä pitkin kehoa, puhetta, huonetta, ajatuksia.

Suudelma. Kuin vahingossa, vaikka sitä oli varmasti odotettu ja harkittu viikkokausia. Uusi suudelma, vielä yksi. Oli todettava, ettei perhosia enää voinut kesyttää. Ei ollut vaihtoehtoja: ne oli vapautettava. Oli pakko puhua, avoimesti neljästään kuten aina ennenkin. Ei ollut yllätys, että seurasi kyyneleitä. Kaksi pariskuntaa erosi tahoillaan. Lapset sopeutuivat tilanteeseen kuin arkea olisi aina eletty useamman kodin välillä. Neljän ystävyksen välit säilyivät hyvinä joka suuntaan, edelleen he tapaavat toinen toisiaan, joskus neljästäänkin.

Mutta mitä tapahtui tarinan miehelle ja naiselle? Eropäätöksiä seurasi väistämätön tilanne, jota oli odotettu kuukausia: perhoset oli päästettävä vapauteen. Talvi oli kääntynyt kesää kohti, varattiin hotellihuone kaukaa kummankin kotoa. Avattiin ikkuna ja annettiin perhosten lentää. Halu räjähti pitkän odotuksen jälkeen, toisen kehosta ei saanut tarpeekseen: oli pakko päästä ihan lähelle, sisälle saakka kerta toisensa jälkeen. Sitä hotelliyötä muistellaan varmasti vielä vanhanakin.

Elokuussa, kolme vuotta sitten, mies ja nainen muuttivat saman katon alle. He elävät tavallista arkea, epätavallisen rakkauden syleilyssä. Nyt nainen tietää, mikä se puuttuva jokin oli edellisessä suhteessa alusta saakka, jokin mitä nyt löytyy päivittäin – joskus valtavat määrät, joskus muutamia siellä täällä: arjessakin lentelevät perhoset.”

Lue myös

X