Havaintoja parisuhteesta

Petetty, pettäneempi ja petetyin

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”Olen lukenut mielenkiinnolla artikkeleitasi ja vielä suuremmalla mielenkiinnolla mitä ne ihmisissä aiheuttaa. Olen nähnyt uhriutumista, vanhojen haavojen vuotamista ja omaa pelkoa parisuhteesta ja ylipäätään pelkoa milloin mistäkin.

Itselläni on kokemusta parisuhteista aidan molemmilta puolilta ja monin eri tavoin, jos näin aihetta voi lähestyä. Mutta aloitan tarinani, kuinka tapasin elämäni parisuhteen. Tummennan hänet tekstissä, jos se olisi niin helpompi huomata.

 

Tapasin hänet alunperin sinkkuaikana noin parikymppisenä ja ihastuin päästä varpaisiin. Meillä synkkasi kaikki ja tunsin löytäneeni elämäni…. öööö…. parisuhteessa olevan pienen lapsen isän, jolla toinen oli kovaa vauhtia saapumassa maailmaan. Seksittömyydestä siihen hetkeen oli helppo sopia ympäristön vuoksi, mutta sitäkin olisi varmasti toisissa olosuhteissa tapahtunut. Puhuimme elämästä paljon, tietämättä silti siitä vielä mitään. Kohtaamisemme jäi vajaan kolmen kuukauden mittaiseksi, kunnes hän paria sydäntäsärkevää kirjettä ja valokuvaa lukuunottamatta hiipui muistojen ihanalle hautausmaalle.

 

Kolme vuotta kului. Tapasin lasteni isän ja perustimme perheen. Olin hänen kanssaan alkuun erittäin varma tunteistani ja yritin muokata hänenkin villiä luonnettaan perhekeskeisemmäksi. Naimisiinkin vinguin, kunnes totesin sen olevan turhaa. Lyhyt versio, emme eläneet missään vaiheessa samaa yhteistä elämää, vaan aluksi minä häntä myötäillen ja lopuksi vain omaa napaa katsoen.

 

Löysin napani kahden suloisen lapseni ollessa vielä melko pieniä ja isän huidellessa harrastuksissaan ja omissa menoissaan. Otin yhteyttä tähän nuoruuden ihastukseen, edellisestä hönkäyksestä oli kulunut reilu 8 vuotta. Paljon oli tapahtunut sielläkin, hänen ensimmäinen parisuhteensa toinen osapuoli oli löytänyt uuden miehen ja lähtenyt lasten kanssa pois paikkakunnalta. Ihastukseni oli ottanut omien sanojensa mukaan ”ensimmäisen” sylin, joka oli vastaan kävellyt ja lapsia ikävöidessään perustanut perheen.

 

Mutta rakkautta ei siinä sinkoillut miehen puolelta ja hän melko avoimesti alkuun kertoikin, ettei ollut ollut uskollinen puolisolleen. Kirjoittelimme hyvin pitkään, ennen kuin uskalsin tavata. Eikä se tarvinnut muuta. Rakastelimme ensimmäisen kerran ja tiesin hänen olevan minulle kaksoisliekki. Loppuelämäni mies, tai ainakin näin luulin.

 

Aloitimme salasuhteen, sillä en millään uskaltanut alkuun kertoa lasteni isälle tapahtuneesta ja omista tunteista, jotka minun puolelta häntä kohtaan olivat laantuneet rajusti hänen käyttäytymisensä johdosta ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen. Hän oli jäänyt kiinni niin valehtelusta kuin toisista naisista, en muista montako kertaa. Silti suhteesta oli erittäin vaikea lähteä lasten vuoksi. Ja kodin hajottaminen, itsekin erittäin rikkinäisestä perheestä (toinen myös mielenkiintoinen tarina tavallaan) lähteneenä, musersi sydämeni. Mutta vuoden päästä ensi kohtaamisesta jäin itse asiassa kiinni ja lähtöpäätöksen teko helpottui huomattavasti. Lähes 7 vuoden suhde päättyi ja odotin innolla ja kauhulla jatkoa.

 

Ihastukseni asui vielä puolisonsa kanssa ja sielläkin oli vaikeudet alkaneet ja varmasti ainakin valistunut arvaus miehen uskottomuudesta oli selvinnyt. Sanoinkin hänelle, että annan tilaa ja rauhan miettiä päätöstään, enkä odota häneltä mitään. Itse asiassa aloitin uuden lyhyen sinkkukauden ja tapailin yhtä miestä vain todetakseni, etten pysty aloittamaan mitään vakavampaa. Elin puoli vuotta lasten kanssa melko tiivisti, sillä ex-miehellä oli alkanut taloprojekti. Eräänä päivänä ihastukseni ilmoitti, että hän kovin mielellään kuulisi, haluanko hänet vielä. Ja halusinhan minä.

 

Muutimme yhteen, sovittelimme uusioperhettä. Hänen ex-puoliso yritti alkuun kaikkensa heitelläkseen kapuloita, mutta rauhoittui löydettyään itsekin uuden suhteen. Toivottavasti tasapainoisemman, silloin ajattelin, toisin kävi. Tunsin ensimmäisen kerran elämässäni olevani tasaveroisessa suhteessa. Aloitin aivan uuden elämän. Aloitin myös tiiviin urheiluharrastuksen, jota oli helpompi toteuttaa lapsien ollessa välillä toisella vanhemmalla. Matkustimme ympäri maailmaa kahdestaan ja lupasimme lapsille lähteä reissuun, kunhan kaikki osaavat uida kunnolla. Nuorin hänen lapsistaan oli suhteen alussa 2-vuotias. Olin onnellinen. Niin onnellinen, että aloin viettämään saanutta vapaudentunnetta paljon muualla, uusien harrastuksista saatujen ystävieni kanssa. Teimme molemmat myös vuorotyötä. Yhteinen aika juoksi edessämme karkuun, enkä edes yrittänyt ottaa sitä kiinni. Mieheni otti sen muutaman kerran puheeksi, mutta olin jo tottunut kulkemaan ja menemään. En ajatellut. En halunnut pysähtyä. Kunnes minut pysäytettiin. Miehelläni oli suhde. Jossain kohden avoimuutemme ei ollutkaan enää niin avointa.

 

Hän jäi kiinni alkuun valehtelusta ja lopulta ulkopuolisesta suhteesta nuorempaan kauniiseen naiseen, jonka tiesin, mutta en tuntenut. Hänen oli paha olla. Ja otin sen kaiken, eniten valehtelun, suurena loukkauksena. Petyin sydänjuuriani myöten enkä halunnut käsitellä tunteitani. Pahimman vaiheen laannuttua, huomasin etten enää luottanut hänen puheisiinsa. Annoin jopa teot anteeksi. Rakastin, mutten luottanut. Tein ratkaisun, joka oli toisaalta helpompi nyt, kun yhteisiä lapsia ei ollut, mutta silti vaikein. Erosimme ystävinä, en usko, että voisin koskaan tätä miestä oikeasti vihata tai vielä pahempaa, olla tuntematta mitään.

 

Olin ollut tukena oman ylläolevan kriisin aikoihin eräälle miespuoliselle vanhalle, omalla tavallaan rakkaalle, ystävälleni eronsa kanssa. Olimme lähentyneet eroprosessiemme aikana ja aloitimmekin, näin jälkikäteen sanottuna liian nopeasti parisuhteen eroni jälkeen. Kummallakin meillä oli kivuliaat erot pettämisen vuoksi. Ehkä uhriuduimme. Lapseni tykästyivät häneen kovasti, ehkä saivat enemmän tilaa kuin edellisellä kerralla. Muutimme yhteen vuoden tapailun jälkeen. En silti uskaltanut sukeltaa syvään päähän. Jäin hänelle tässä suhteessa puolittaiseksi. Osin kyllä hänen melko kapea-alaisen elämänkatsomuksensa suhteen, mutta hän oli minulle kiltti. Hän oli erinomainen koti-isä, siivosi ja touhusi lasten ja minun kanssa. Mutta vastapainoksi, ei antanut yhtään omaa tilaa. Jokainen hengittämäni, valveilla oleva minuutti piti hänelle sanoittaa. Tyhjensi minuuteni lopulta kuiviin. Olin kuori ja facebookin hymyilevä selviytyjä. Pinnan alla huusin ja itkin. Seksikään ei pian enää maistunut, sekin tuntui suorittamiselta. Pelkäsin iltoja, sillä verukkeeni loppuivat. En halunnut kosketustaNäin unia hänestä.

 

Tajusin pikkuhiljaa ensimmäisen kerran omalla kohdallani, 39-vuotiaana, mitä hyvä parisuhde on. Tasaveroinen ja kommunikoiva suhde. Jos siis parisuhteen ylipäätään haluaa. Ja minä haluan. Mutta en tämän miehen kanssa, vaan hänen, jonka jo jätin taakseni.

 

Vuosia silti kului, sillä turtumukseni ja itsepäisyyteni vuoksi ensimmäisen vuoden aikana hänen puoleltaan kuullut palaamistoiveet valuivat järjestelmällisesti hukkaan, ja sitten hän löysi myös uuden suhteen. Yritin kovasti alkuun unohtaa, mutta sain ilmeisesti käsiteltyä viimein omat pelkoni ja tahdoin yhä lujemmin juuri sen tunteen, mitä olin silloin tuntenut. Annoin silti periksi. Annoin hänen elää elämäänsä ja turruin omaani.

 

Kunnes vesilasi läikkyi. Hän oli eronnut reilun kahden vuoden seurustelun jälkeen, ei kuulemma saanut minua mielestään. Enhän minäkään ollut saanut, mutta olin pakottanut. Mielellä on melkoisen kova tahto halutessaan jotain. Herättelin turtunutta mieltäni ja pelkäsin. En uskaltanut taaskaan tehdä päätöstä. Käyttäydyin huonosti ja toivoin että minut heitettäisiin ulos. Kunnes niin kävi. En halunnut olla taas se jättäjä, joka ei tyydy koskaan mihinkään. Enkä vieläkään nähnyt itseäni. Kenelle tätä elämää elin.

 

Nyt, toukokuun viimeisiä päiviä vuotta 2021 nauttiessani, tutussa ympäristössä, olen jälleen tasapainossa. Olen puhunut kahden viimeisen vuoden aikana varmasti enemmän parisuhteesta ja siitä mitä elämältä lopulta haluan, kuin ensimmäisen 20 vuoden aikana. Me molemmat opimme tämän lähes viiden vuoden hengähdystauon aikana, ettei tätä kannata hukata eikä tunteita salata. Hän tietää tasan tarkkaan, miten voi käydä, jos valehtelee. Hetkonen… siis valehtelee.

 

Kyllä, tiedän kokemuksesta, että ihastumisia, ohimeneviä rakastumisia tai tilaisuuksia ajautua mielenkiintoisiin seksuaalisiin tilanteisiin, saattaa elämän varrella vielä (toivottavasti) siunaantua. Mutta ei pidä huolestua niistä, vaan uskoa että selkä ei katkea kovin vähästä. Ja jos katkeaa, siitäkin selviää. Mutta valehtelua en enää siedä ja odotan sitä myös omalta puoleltani. En ole koskaan ollut näin varma omista ja hänen tunteistaan. Ja nytkin saan sen vapauden, mitä aiemmin, en vain enää halua käyttää sitä samalla tavoin. Nautin yhteisestä ajasta, mitä meille suodaan. Annan, kuten viimeksikin, myös hänelle vapautensa. Hän on tällä samaisella hetkellä toisella mantereella työtehtävissä, näemme jälleen heinäkuun lopulla pari viikkoa.

 

En tiedä, mihin kohden tätä pitkää tarinaa olisin laittanut olevani myös biseksuaali ja toteuttavan nykyisen mieheni suostumuksella myös tätä puolta itsessäni. Toki se puoli ei ole kovin vahva ja näyttäytyy nykyään harvemmin, mutta tiedostan sen siellä olevan. En ole koskaan sitä puolisoiltani peitellyt ja he kaikki ovat sen hyväksyneet, näin ainakin ovat vakuuttaneet.

 

Ja miten kävi tämän vanhan ystäväni, josta sukeutui turvaverkko minulle eron jälkeen. Hän tosiaan pisti suhteemme poikki lopulta whatsapp-viestillä, eikä koskaan halunnut puida suhdettamme enempää. Hän sulki kaikki sosiaalisen median kanavat ja aloitti uuden suhteen, ennen kuin ehdin kaikki tavarani sieltä hakea. Keräsin vaatteeni toisen naisen vaatteiden vierestä.  Joskus olen lukenut läheisriippuvaisista, nyt olen tavannut sellaisen. Haluan silti toivoa, että hänellekin vastinkappale löytyy. Näin jälkikäteen sanoisin itselleni, että älä pilaa hyvää ystävyyttä parisuhteella, mutta se juna meni jo.

 

Olen ollut siis pettäjä, petetty ja toinen nainen. Ja varmasti kaikkia seitsemää kuolemansyntiä tehnyt yksilö. Tämä on minun tarinani ja juuri nyt olen onnellinen ja monta kokemusta rikkaampi. Olemme molemmat sitä mieltä, että erota piti silloin aikoinaan, muuten emme olisi tässä. Eroa ei pitäisi pelätä, eikä se välttämättä ole kaiken loppu. Olen ollut elämässäni kahdesti naimisissa, saman miehen kanssa.

 

Kiitos, jos jaksoit tähän saakka lukea, saat näitä varmasti sadoittain. Oikein hyvää jatkoa sinulle ja blogillesi, jatka samaa rataa.”

Lue myös

X