Havaintoja parisuhteesta

Pettämisen voi antaa anteeksi, kun taas tekopyhyys on anteeksiantamatonta

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Olin ystäväni kanssa vuosia sitten erässä hotellin yhteydessä olleessa yökerhossa. Se oli työmatkalaisten ja liikemiesten suosima hotelli. Kiinnitimme huomiomme yökerhossa liikuskelleeseen pukuun pukeutuneeseen herraan. Hän kiersi juttelemassa paikan naispuolisille henkilöille. Ystävääni alkoi kiinnostaa miehen käyttäytyminen niin paljon, että miehen ollessa baaritiskillä ystäväni kanssa yhtä aikaa, hän pyysi miestä siirtymään seuraamme.

Mies oli avoin ja rehellinen. Hän kertoi olevansa liikematkalla ja asuvansa muualla Suomessa. Hän kertoi olevansa yökerhossa siksi, että on hakemassa satunnaista seksiseuraa hotellihuoneeseensa ensi yöksi. Niin kuin tapana näillä reissuilla on, hän lisäsi. Hän ei ollut tekemässä sitä ensimmäistä kertaa, sillä hän tiesi, että mitä useammalta naiselta kysyy, niin sitä varmemmin joku vastaa hänen kutsuunsa.

Ei hän sitä toimintaansa ihmeellisenä pitänyt. Sitä tapahtuu hänen sanojensa mukaan todella runsaasti niissä piireissä. Siis piireissä, jossa matkustetaan työn vuoksi paljon ja jossa pettämisestä ei voi jäädä puolisolleen kiinni. Jos ei jää kiinni, niin mitään ei ole oikeastaan tapahtunut. Hän kertoi, että hän elää ihan tavallista perhe-elämää kotikaupungissaan ja että jaksaa siinä roolissaan paremmin, kun pääsee irtautumaan siitä kunnolla työmatkoillaan. Kaikki niin tekee, hän tiesi kertoa.

Hänelle ei tulisi kuulemma mieleenkään rakastua kenenkään muuhun ihmiseen kuin vaimoonsa ja haluaa elää hänen kanssaan keskiluokkaisessa avioliitossaan, mutta ilman satunnaista seksiseuraa vieraissa kaupungeissa hän ei ehkä jaksaisi. Kukaan ei koskaan tiedä, joten kaikki on hyvin. Niin hän sanoi, ennen kuin häipyi väkijoukkoon hakemaan seuraavaksi yöksi sitä, mitä oli tullut yökerhoon hakemaan.

Miksi minä kerron tämän tarinan teille?

Saan todella paljon ihmisiltä avoimia ja rehellisiä viestejä parisuhteistaan, joissa on ollut pettämistä. Viimeksi tänään minulle kirjoitti todella raastavan kauniin ja rehellisen viestin nainen, joka kertoi pettäneensä aviomiestänsä 15 vuoden yhdessä olemisen jälkeen ja kertoipa vielä seksin olleen tajunnanräjäyttävä kokemus.

Hän kertoi pettämisestä miehelleen. Minusta on hienoa, että ihminen kertoo rehellisesti pettäneensä. Minusta sellaiselle ihmiselle pitäisi antaa moraalisaarnan sijaan halaus. Ja vaikka en haluaisi olla pilaamassa teidän illuusiotanne, mutta suurin osa pettäneistä ei koskaan tule kertoneeksi pettämistä, niin kuin alkuun kertomani esimerkki sen meille kertoo. Valitettavasti on paljon ihmisiä, jotka ajattelee, että juuri hänen puolisonsa ei varmasti koskaan pettäisi, vaikka on ehkä jo niin tehnytkin.

Nainen, joka tarinansa minulle kirjoitti, ei halua minun julkaisevan hänen viestiään blogitekstinä, koska on lukenut muista vastaavista teksteistä tulleet kommentit ja ei sanojensa mukaan kestäisi sitä tekopyhien ihmisten moraalisaarnaa. Hän ei halua olla rehellinen ja avoin sen vuoksi, että saa siitä hyvästä syliinsä parempien ja pyhempien ( lue tekopyhien ) ihmisten moraalisaarnaa, vaan siksi, että hän olisi esimerkkinä rehellisyydestä parisuhteessa ja esimerkkinä siitä, että pettäminen ei ole parisuhteen loppu, vaan parhaimmillaan sen uusi alku.

Ymmärrän hänen suhtautumisensa asiaan. Pettämiseen liittyvien tekstein kommenttipalstan pitäminen siistinä vaatii moderaattorilta, eli blogini suhteen minulta, kovaa työtä.

Ensin oma mielipiteeni.

Ihminen tekee asioita, jotka eivät aina mene kaiken sääntöjen ja asetusten rajoissa. Ihmiset saattavat esimerkiksi pettää parisuhteissaan ja melko runsaasti pettävätkin. Kysymys kuuluukin, että mitä sitten? Ihminen tekee virheitä.

Se, että pettää ei vielä kerro oikeastaan yhtään mitään. Tärkeämpää on miettiä, että mitä tapahtuu sen jälkeen. Puolison pettämisen voi antaa helpostikin anteeksi. Varsinkin, kun puoliso siitä itse rehellisesti kertoo. Hän nostaa kätensä reilusti pystyyn virheen merkiksi ja pyytää anteeksi. Sen jälkeen voidaan yhdessä alkaa työstämään syitä siihen, että miksi niin pääsi käymään. Parhaimmillaan pettäminen on pelastanut monen kuolemanpartaalla olevan parisuhteen, kun se on pakottanut ihmiset pysähtymään parisuhteensa tilan äärelle.

Silti se menee niin, että ihminen, joka avoimesti ja rehellisesti kertoo pettäneensä ja kertoo siitä esimerkiksi julkisesti, niin hänet teurastetaan moralistien ja muiden kivenheittäjien toimesta. Rauhassa hän saisi heiltä olla, jos hän ei tunnustaisi pettämistään ja olisi epärehellinen. Niin kuin iso osa pettäjistä on. Toisin sanoen, epärehellisyys palkitaan ja rehellisyydestä rangaistaan.

Siksipä tämänkin maan parisuhteet ovat monesti tekopyhiä, valheeseen perustuvia kulisseja. Tärkeintä on, että ulospäin näyttää hyvältä ja idylli on kunnossa. Pettäminen voidaan tehdä rauhassa toisella puolella Suomea jäämättä siitä kiinni ja tulla sen jälkeen taas näyttelemään ihanaa keskiluokkaista perheidylliä. Ehkäpä vielä tuomiten toisenlaista parisuhde-elämää viettävät ja moralisoiden heitä, jotka rehellisesti pettämisestään kertovat. ( Tämä ei ole hyökkäys keskiluokkaisuutta vastaan, vaan tekopyhyyttä vastaan.)

Moralisointi on helppoa. Ei tarvitse ajatella, eikä yrittää katsoa asioita monelta eri suunnalta. On vain musta ja valkoinen ja itse edustaa aina sitä valkoista. Niin saa tietenkin elää, mutta levittämällä tätä ajatuksen ahtautta ihmisten rehellisten ja rohkeiden tekstien perään, tulee häirinneeksi sitä prosessia, joka yhteiskunnassamme ja yksilötasolla on käynnissä, nimittäin avoimuuden prosessia. Siksi minusta on sääli, että rohkeiden ja rehellisten viestien kirjoittavat pelkäävät tarinoidensa julkaisua, koska moralistit ovat saman tien hyeenana kimpussa.

Itse haluan moralisoinnin sijaan yrittää ymmärtää. Ihminen on niin jännä kapistus, että siihen mahtuu valkoisen ja mustan lisäksi paletin kaikki värit. Siksi kirjoitin, että minusta pettämisen tunnustavat ansaitsisivat saarnan sijaan halauksen. Minulta ainakin sellaisen saa. Siksipä aion poistaa jokaisen tutun kommentin tämän tekstin alta, jotka menevät suurin piirtein tällä tavalla:

”Kerran pettäjä, aina pettäjä.”

”Pettäminen on aina väärin ja osoitus ihmisen itsekkyydestä.”

”Ensin pitäisi osata erota, ennen kuin lähtee vieraisiin pöytiin.”

”Tälläkin tekstillä haetaan oikeutta omiin tekoihin.”

Katsokaapas, kun aivan liian monta kertaa käy niin, että ihmiset, jotka jyrkempiä ja ehdottomimpia kantojaan pettämisestä kertovat ja kirjoittavat, ovat itse niitä, jotka työmatkallaan hapuilevat hämärän yökerhon lattioilla ja etsivät hetkellistä hurmiota ahtaaksi käyneeseen elämäänsä ja palaavat sen jälkeen kotiinsa moralisoimaan. Tai sitten he ovat niitä, jotka pelkäävät puolisonsa niin tekevän. Pelko on inhimillistä, mutta sen alttarille ei kannata elämäänsä uhrata.

Mikään ei ole niin pyhää kuin tekopyhyys ja mikään ei estä nauttimasta elämästä niin paljon kuin pelko.

(Teksti omistettu kaikille ihmisille, jotka ovat kertoneet rehellisesti pettäneensä ja myöntäneet näin virheensä.)

X