”Pettänyt mieheni pelasti avioliittomme”

Pettämiskirjoituksiasi seuranneena voin todeta, että on terveellistä tuoda esiin pettämisen eri näkökulmia. Itselleni on nimittäin käynyt niin, että pettäminen on pelastanut avioliittoni. En ole varma, miksi sinulle tästä haluan kirjoittaa, ehkä siksi että lähipiirissäni ajatuksiani ei tunnuta ymmärrettävän.

Olin ennen se Ehdoton kumppani. Olin aina oikeassa ajatuksineni. Minä tiesin, miten asiat menevät. Minun tunteeni piti aina huomioida, koko ajan ja kaikessa. Jos mies yritti riidan aikana puhua omista tunteistaan, moitin häntä itsesääliin vaipumisesta ja uhriutumisesta. En silloin huomannut näitä piirteitä itsessäni. Tai ehkä tiedostin osan, mutta ajattelin minulla olevan oikeus vaatia vain parasta, olinhan kohdannut niin paljon vääryyttä aiemmissa suhteissani. Unohdin itse olla sitä parasta omalle puolisolleni.

Sitten tuli päivä, kun mies jäi kiinni tekstiviestittelystä toisen naisen kanssa. Nainen oli ollut kesätöissä mieheni työpaikalla, ja oli firmasta lähdettyään aloittanut viestittelyn mieheni kanssa. Kyse ei ollut (ainoastaan) seksuaalisesta flirtistä, vaan syvällisestä keskustelusta ja jopa rakkaudentunnustuksista ja yhteisen tulevaisuuden haaveilemisesta.

Alkuun olin raivoissani. Tietenkin. Loukattu, nöyryytetty ja pettynyt. Tunnemyräkän jälkeen aloin kuitenkin käsitellä asiaa, nyt ensimmäistä kertaa peiliin katsoen. Aloin ymmärtää. Ystäväni, joille olen tilanteesta avautunut, ovat sättineet miestäni siitä, ettei hän kertonut minulle olevansa onneton liitossamme.

Mutta eivät he tienneet. Eivät tienneet, miten vaikeaa minulle oli puhua. En minä kuunnellut. Tai kuuntelin – jokaisen sanan niin tarkasti, että pystyin viimeisen päälle saivartelemaan – mutta käänsin sanat aina niin, että minä olin uhri. En itsekään olisi uskaltanut kertoa itselleni, että hei, tässä suhteessa mättää jokin (ja se jokin olet sinä).

En sano, että mieheni toimi oikein. Hän toimi kuitenkin hyvin inhimillisellä tavalla: janosi tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. Tämän ymmärrettyäni minun oli pakko ravistella itseni irti menneisyyden kahleista, lopettaa uhriutuminen ja alkaa todella tutustumaan aviomieheeni.

Tästä pettämistapahtumasta on nyt kolme vuotta. Olen tässä ajassa kasvanut ihmisenä enemmän kuin kolmessakymmenessä vuodessa. Ja olen helvetin kiitollinen tästä kaikesta. Mustavalkoista on harvoin mikään tässä elämässä. Tässäkään tarinassa pettäjä ei ollut hirviö tai kiimainen raukkis, vaan ihminen, joka kaipasi tulla nähdyksi. Onneksi näen nyt. Kirkkaasti näenkin: elän maailman ihanimman aviomiehen kanssa.