Pidetään nyt vain tämä perhe kasassa

Monessa ajassa ja asiassa on olemassa usein monia vaihtoehtoja. Tässä ajassa ei ole olemassa kuin yksi vaihtoehto.

Hyväksyminen.

Kevät 2020 tulee olemaan maaliskuun puolestavälistä toukokuun loppuun kuin yhtä samaa päivää. Elämämme on muutaman kuukauden ajan kuin ”Päiväni murmelina” elokuvan juonesta. Heräämme joka aamu samanlaiseen aamuun.

Huolestuttavinta tässä kaikessa on se, että moni viranomainen on kertonut, että poliisien kotihälytykset ovat olleet viime viikkoina nousussa. Paine on perhekattilassa kasvanut niin kovaksi, että poliisin on pitänyt tulla tilannetta rauhoittamaan.

Tämä aika ei tule synnyttämään vuoden päästä kasaa koronavauvoja, vaan tämä aika tulee lisäämään avioerojen määrää. Ihan vain siksi, että parisuhde pysyy kasassa sitä varmemmin, mitä vähemmän puolisonsa kanssa tarvitsee viettää yhteistä aikaa. Tämä ei ole kyynisyyttä, vaan realismia.

Unohdetaan realismi.

Kriisiajassa kannattaa kuunnella viisaampiaan. Ihmisiä, joilla on koulutus esimerkiksi kriisitilanteisiin ja niistä selviämisiin. Monet ihmismieleen perehtyneet ovat antaneet tässä ajassa kärvisteleville pareille samansuuntaisia ohjeista. Ohjeet ovat yhteneväset koskemaan kaikkea muutakin kuin vain parisuhteista ja perhe-elämää.

Tärkein ja alleviivatuin ohje on se, että tässä ajassa ihmiseltä ei voi vaatia liikaa. Tässä ajassa rimaa on laskettava niin alhaalle, että sen tulee ylittäneeksi lähinnä hengittämällä ja pysymällä järjissään. Tuomalla ajatus esimerkiksi perhe-elämää viettävän arkeen, niin odotukset, että parisuhteen kuuluu näyttää täydelliseltä, seksin pitää olla ensiluokkaista, puolisolle pitää olla ensiluokkainen ja kodin näyttää kuin sisustuslehden kansikuvalta ovat kohtuuttomia odotuksia.

Ihmiset kokevat kriisit omalla tavallaan. Toiselle tämä aika ei tunnu oikein missään, kun taas toiselle aika saattaa aiheuttaa suurtakin huolta ahdistusta. Ihminen tuntee, miten tuntee ja hänen tunteitaan ei voi lähteä vähättelemään tai kritisoimaan. Jokaisella meillä on tapamme selvitä ja omaan tapaan kajoaminen on lähes henkistä väkivaltaa. Kajota siihen pitää vain siinä tapauksessa, kun oma selviäminen häiritsee tai vaarantaa lähellä olevien elämää, kuten hillitön ryyppääminen.

Sen sijaan, että asetamme riman korkealle ja vaadimme läheisiltämme liikoja tai että yritämme suorittamalla saada itsellemme turvallisuudentunteen, niin voisimmeko vain ihan olla ja ymmärtää. Kuunnella, tukea ja antaa tilaa toisen ihmisen tunteille ja persoonalle. Jos tässä muutenkin tulehdusherkässä ajassa vaadimme, kritisoimme, nälvimme, nalkutamme ja vittuilemme läheisillemme, niin tilanne kärjistyy vain entisestään.

Jospa edes tämän yhden kevään ajan voisimme olla häiriintymättä puolisomme omasta mielestämme huonoista puolista ja keskittyisimme niiden sijaan niihin hyviin puoliin. Jopa hautaisimme yhdeksi kevääksi sotakirveet ja valtataistelut ja olisimme samalla puolella. Ehkäpä se voisi muutamalle parille jäädä jopa päälle ja kevään jälkeenkin olisi vielä samalla puolella, niin kun parisuhteessa kai kuuluisi aina olla.

Minä en ole mikään taho antamaan mitään ohjeita, mutta kehottaisin miettimään pipon ja kalsareiden löysentämistä muutamalla tuumalla ja ottamaan Veikko Lavin sanoin mahdollisimman löysin rantein. Eihän se helppoa ole ja varsinkin helpompaa sanottuna kuin tehtynä, mutta jos nipottamisen sijaan löysentämällä ruuveja saisimme oloamme vähän edes paremmaksi ja sen rinnalla muutamia parisuhteita pelastettua, niin väittäisin tämän olevan edes kokeilemisen arvoinen juttu.

Elämäähän tämä loppujen lopuksi vain on.