Miltä kuulostaisi ajatus rakkauden metsästä, jonne rakastavaiset saisivat käydä istuttamassa itselle puun? Helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Leo Stranius teki asiasta valtuustoaloitteen, jota on ehditty sanoa kauneimmaksi aloitteeksi ikinä. Sitä se onkin, sillä mikä olisikaan kauniimpaa kuin metsä täynnä rakkauden synnyttämiä puita, jotka vieri vieressä julistaisivat olemassaolollaan rakkauden ilosanomaa.

Ei missään tapauksessa, sanoo Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto. Syyksi penseälle asenteelle virkamiehet sanovat tilanteen hallitsemattomuuden. He peräänkuuluttavat puistojen yhtenäistä ilmettä ja ikuisesti kasvava ja rönsyilevä lemmen monumentti rikkoisi tuota virkamiesten insinöörimäistä maailmankuvaa. He haluavat puistikoita, joissa puut ovat istutettu hallitusti niille paikoille, jotka ovat tarkasti matematiikan kaavakirjaa käyttäen laskettu. Puiden kasvettua, niille pidetään puusulkeisia ja syksyisin ne peitetään mustiin säkkeihin, koska syksyisin puiden värikkyys sattuu virkamiesten silmiin ja ovat värikkyydellään muutenkin aiheuttamassa kaupunkilaisille irstaita ajatuksia.

Mitä siitäkään tulisi jos ihmiset alkaisivat rakkauspäissään viskomaan rakkaussiemeniä metsikköihin. Virkamiesten huoli hallitsemattomuudesta on oikeutettua. Siemenet voisivat lähteä tuulen mukana leviämään pitkin kaupunkia. Kaupunkilaiset voisivat saada rakkaustartunnan. Siinä sitä sitten oltaisiinkin. Kaupunki olisi täynnä onnellisia ja rakastuneita ihmisiä. Pelkkä ajatuskin puistattaa. Miettikää nyt sitä ihan tavallista syyskuista arkiaamua, jolloin heräisikin sängystään iloisena ja onnellisena. Olisi perheelleen hyväntuulinen ja antaisi bussipysäkillä kanssaodottajille pienen ystävällisen hymyn ja huomenen. Eihän sellainen tunteiden hallitsemattomuus tänne kuulu millään muotoa.

Kyllä meidän on syytä olla virkamiesten kanssa samaa mieltä. Nyt on pitkä ja pimeä syksy tulossa. Ei meillä ole aikaa hyvään fiilikseen ja rakkaudensanomiin. Sehän on jopa kirjoittamaton sääntö, että elokuun jälkeen ei saa enää kadulla hymyillä ja mielellään ei kotonakaan. Aamun kuuluu alkaa vitutuksella, väsymyksellä, murahduksella puolisolle ja ärähtelyllä lapsille. Elämäänsä kuuluu vihata jo aamupalan aikana. Kävellään naama peruslukemilla bussipysäkille ja siellä jäädään seisomaan sopivan turvavälin päähän muita murjottajia. Toisille ei todellakaan puhuta, eikä silmiin katsota.

Jos on pakko olla jotain toista lähellä, niin sitten korkeintaan auton ratissa siten, että ajaa aivan toisen autoilijan puskurissa kiinni. Se on ainoa hyväksyttävissä oleva läheisyys syyspimeillä. Kaduilla meillä on oltava oikeus kulkea ankea ilme kasvoilla ja katse maahan luotuna. Jos vahingossakin hipaisemme vastaantulevaa, niin siitä kosketuksesta voi harkita jo pahoinpitelysyytteen nostamista. Ei sinne kadulle koskettamaan olla tultu. Siellä liikutaan kohteesta a kohteeseen b mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti.

Mitä järkeä on muutenkaan istuttaa rakkauspuu? Muutaman vuoden kuluttua se eron koittaessa käytäisiin vihahuuruissa kaivamassa maasta pois tai viimeistään kymmenen vuoden päästä sahaamassa kahtia. Vähän niin kuin eilen otsikoissa ollut eronnut mies, joka eron jälkeen purki yhteisestä asunnosta takan pois ja repi laminaatit lattiasta. Sillä mikäpä auttaa erosuruun paremmin kuin kasa laminaatinpaloja sylissä. Parisuhteen alussa onkin syytä alkaa heti ajatella eroa, sillä pitää muistaa tuo viisikymmenlukuinen sanonta, että positiivinen ajattelutapa mädättää selkärankaa. Hukkaan menisivät nekin siemenet, jos ne rakkauden nimeen maahan kylvettäisi.

Ehkä valtuustossa olisikin seuraavaksi syytä ehdottaa rakkausmetsän sijaan vihametsää. Sellainen saattaisi sopia nykyiseen ilmapiiriimme paremmin. Voisimme yksin tai samamielisten porukassa käydä kylvämässä maahan vihansiemeniä. Se ei olisi niin vaarallista päästessään leviämään, koska se ei muuttaisi mitään. Hallitsematon viha ei edes kirjoitettuna kuulosta niin pahalta kuin hallitsematon rakkaus. Sitten kun vihansiemenistä olisi kasvanut kokonainen vihametsä, sen laitamille voisi rakentaa niitä kuuluisia elämänkouluja. Kaupungin kustantamana kouluihin tuotaisiin tietokoneita ja niihin Internet-yhteys.  Sinne vihassa kasvaneet kaupunkilaiset voisivat sen jälkeen mennä rauhassa kirjoittamaan vihapuheita. Sellainen metsä olisi hyvä metsä perustettavaksi. Paitsi, että ai niin, sellaisessa metsässähän me jo elämmekin.

Muutos alkaa usein kapinalla. Niin se on tehtävä tälläkin kertaa, koska edes rakkauden metsälle ei näytetä vihreää valoa. Minä kutsuisin teidät kanssani kapinaan. Aloitetaan rakkauden vallankumous. Vedetään seuraavat kuukaudet syksyisillä väreillä ja mielellään överisti yli. Näytetään kaupunkisuunnitteluvirastolaisille, että hallitsemattomuus on hyvästä. Varsinkin jos se kohdistuu rakkauteen. Rönsyillään ympäri kaupungin niin, että rajat eivät tahdo riittää. Poiketaan suorasta rivistöstä. Istutetaan puu kysymättä lupaa. Siitäkös hallitsemattomuutta pelkäävät virkamiehet pelästyvät. Rakkauden puita kasvaisikin pitkin kaupunkia. Voihan olla, että niitä irti repimään perustettaisiin virallinen rajat kiinni rakkaudelta-katupartio, mutta siemennettäisiin aina uusi alue. Vihan ja tylsyyden voittaa vain rakkaudella ja mielikuvituksella. Jos ympärillämme on vihaa, pitää vain rakastaa enemmän.

Minä en usko, että vanhana kiikkustuolissa istuessaan sitä ajattelee, että kylläpä oli hieno ja hyvä elämä, kun sai seistä suorassa, hallitussa rivissä, vihaisena, värittömänä ja koskematta muihin. Tänä syksynä rakkaus loistaa monina väreinä kaupunkiin istutettujen rakkauspuiden lehdillä ja sen juurella rakastavaiset rakastelevat tämän maailman paremmaksi ja kauniimmaksi.

Vallankumous on alkanut. Olethan mukana? 

X