Havaintoja parisuhteesta

Pitäisikö ehdottoman uskollisuuden vaateesta jopa luopua?

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Kahden vuoden sairausloma. Sen kertoi nainen viettäneensä sen vuoksi, että hänen puolisonsa oli pettänyt häntä.

Toinen kertoi kokevansa huonoa omatuntoa vielä kymmenen vuoden jälkeen siitä, että alle kaksikymppisenä suuteli humalassa vierasta miestä parisuhteessa ollessaan.

Puhumattakaan niistä rankimmista kertomuksista joissa jo liian pitkästä katseesta on tullut hakatuksi.

Ihmiset syyttävät että nykyään erotaan aivan liian helposti. Samaan aikaan kuitenkin ollaan eroamassa kertaluonteisestakin uskottomuudesta. Siinä minäkin olen heidän kanssaan samaa mieltä. Onhan se helposti eroamista jos parisuhteessa on niin jyrkät ja ehdottomat rajat, että yksikin harha-askel kaataa koko paatin.

Ja mitä kummallisia tekoja sitä pidetäänkin uskottomuutena. Joku kirjoitti, että vieraan ihmisen halaaminen on jo uskottomuutta. Miksi ei voi vain kätellä?

Uskottomuudeksi taas ei lasketa esimerkiksi vuosien välinpitämättömyyttä ja seksittömyyttä. Kai se on sitten ihan normaalia. Mutta auta armias jos olet tanssinut liian lähellä toista ihmistä yksissä illanistujaisissa niin jo on perkele irti ja uskottomuuskorttia heilutellaan kuin punaista korttia jalkapallopelissä. Sinä olet ulkona tästä suhteesta senkin pettävä paskiainen!

Tämän tulkinnan minä olen tehnyt vuosien aikana lukiessani ihmisten lähettämiä viestejä. Parisuhde on kuin avovankila. Tunnin välein pitää raportoida että missä on menossa.

Eikö siinä satuta eniten itseään, että omaa niin jyrkän tavan ajatella? Miten ylipäätään on ajautunut pistämään niin paljon toisen ihmisen varaan, että hänen tehtyään vikaliikkeen joutuu kahden vuoden sairauslomalle tai kuka on tunkenut päähän niin kovan syyllisyyden ja häpeän että kymmenenvuoden takaista kännisuudelmaa ajattelee tekona, jota ei olisi pitänyt tehdä.

Minusta ihminen pääsisi itse helpommalla jos hän uskaltaisi löysätä vähän vaateistaan, sillä valitettavasti erittäin moni tulee pettymään elämänsä aikana jos odottaa toiselta ihmiseltä ehdotonta uskollisuutta suhteessaan.

Täällä se bloggari puolustaa taas pettämistä, kirjoitetaan kohta ehdottomien foorumeissa. En minä täällä mitään puolusta tai ole puolustamatta. Kunhan olen huolissani ihmisten hyvinvoinnista. Ei ole tervettä suhtautumista toiseen ihmiseen ja parisuhteeseen jos uskottomuudesta joutuu kahden vuoden sairauslomalle. Älkää pillastuko. Tämä on vain mielipide.

Itse en voisi koskaan enää kuvitella vaativani ralkausihmiseltä ehdotonta uskollisuutta. Varsinkaan jos uskottomuudeksi lasketaan hetkeen tarttuminen esimerkiksi liian lähellä harrastettavan tanssin muodossa.

Enkä oikein muutenkaan. Elämää on syytä katsoa tilanne- ja tapauskohtaisesti.

Ehdottomuus ei omassa elämässäni kuulu mihinkään tilanteeseen.

X