Havaintoja parisuhteesta

Pohjaton ilkeys on aikamme kuva

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Viime viikonloppuna saimme lukea erään sosiaalisessa mediassa aktiivisesti toimineen nuoren naisen kuolemasta. Nainen menehtyi syöpään ja hän kertoi ennen kuolemaansa taudistaan, tunteistaan ja ihan vain elämästään sosiaalisen median palstoilla.

Nainen sai osakseen pohjatonta vihaa ja ilkeyttä. Kuolemansairasta ihmistä pilkattiin jopa aivan omilla nimillä ja kasvoilla. Eniten ärsytystä aiheutti hänen avoimuutensa sairauttaan ja vääjäämättä lähestyvää kuolemaa kohtaan. Ei niin saa tehdä, sillä asiasta pitää olla hiljaa ja jos ei ole, niin hänet pitää hiljentää solvauksilla ja pohjattomalla ilkeydellä. Kaikki muu on huomiohuoraamista, niin kuin hänelle useaan kertaan sanottiin.

Avoimuus ja esillä oleminen tuntuu olevan meidän kulttuurissamme monelle aivan liikaa. Siihen lisättynä pahasuopaisuus ja armoton kyynisyys, niin ei ole ihme, että esilläolevat yritetään ampua alas niin kuin kuolemaa tehneen nuoren naisen kohdalla kävi. Esillä olemiseen oli olemassa heidän mielestään vain yksi syy ja se oli huomion hakeminen hinnalla millä hyvänsä.

Siksi monia ärsyttää, koska näillä lakeuksilla ei olla totuttu olemamaan esillä, vaan piilossa ja jos joku yrittää tätä sanatonta sopimusta rikkoa, niin hänet vaiennettakoon ja jos hän ei silti vaikene, niin hänen päälleen hyökättäköön mitä ilkeimmillä tavoilla, koska itsehän sen on valinnut, että julkisuuteen on mennyt, niin sitten pitää kestää huorittelut ja kaikki muut ilkeimmät solvaukset, mitä nyt vain mieleen tulee kirjoittaa. Sillä mikään ei kohota omaa alhaalla olevaa itsetuntoa kuin toisten ihmisten kiusaaminen.

Kiusaamisen voi kohdentaa jopa kuolemansairasta kohtaan.

Sosiaalisessa mediassa toimivansa julkisena kirjoittajana en ymmärrä muutamaa asiaa. Miksi tuntuu siltä, että ihminen, joka suorastaan vihaa esimerkiksi omaa blogiani, lukee jokaisen tekstini silti ja sen jälkeen tulee ilmoittamaan, että olipa taas paska kirjoitus? Miksi ihminen viettää arvokasta aikaansa materiaalin parissa, josta ei pidä, koska maailmassa olisi varmasti paljon sellaisia asioita, joiden parissa viihtyisi? Vai onko olemassa ihmisiä, joiden elämänlaatu on kiinni siitä, että pääsee painamaan muita ihmisiä alas? Toinen asia, jota en ymmärrä, että mistä kumpuaa ihmisten loputon empatiakyvyttömyys ja ilkeys?

Muutama kuukausi sitten eräs lehti uutisoi siirtolaisia kuljettaneen veneen kaatumisesta mereen ja uhreista, joiden joukossa oli myös lapsia. Uutisen Facebook-jako sai osakseen useita kymmeniä nauruhymiöitä. Lapsen hukkuminen Välimereen saa aikaan nauruhymiöitä. Pidän sitä aikamme kuvana suomalaisesta yhteiskunnasta ja siitä, minkälaiseksi olemme muuttuneet viimeisten vuosien aikana.

Meistähän on sanottu, että olemme kiusaajakansa. Sosiaalinen media on tehnyt kiusaamisesta entistä näkyvämpää ja helpompaa. Minulle tulee ironinen hymy kasvoilleni joka kerta, kun kuulen ihmisten olevan huolissaan lasten ja nuorten tavasta kiusata toisiaan sosiaalisen median kanavissa. Avatkaa mikä tahansa uutislinkin kommenttikenttä ja menkää katsomaan, että minkälaista on aikuisten käyttäytyminen vuonna 2020. Kiusaamiselta ei säästy edes kuolleet lapset tai kuolemansairaat ihmiset.

Ehkä se on helpompaa purkaa oma paha olo tuntemattomiin ihmisiin, niin ei tarvitse edelleenkään peiliin katsoa ja ottaa vastuuta omasta pahasta olostaan. Omat ongelmathan ovat aina jonkun muun vika ja omat valinnathan ja oma käyttäytyminen ei ole koskaan suoraan verrannollinen omaan hyvinvointiin ja elämänlaatuun. Vitutuksen kohteeksi voi helposti ottaa vaikka kuolemansairaan ihmisen, jotta oma vitutus laantuu, kun saa painaa toista ihmistä alas, koska ”itsehän sinne julkisuuteen on itsensä tunkenut, joten pitää osata ottaa vastaan kiusaaminenkin”.

Tiedättekö mitä, ei todellakaan pidä.

Liian moni ei ole jaksanut aikamme ilmapiiriä ja on lähtenyt sosiaalisesta mediasta pois. Moni vielä jatkaa ja kerron teille elämän kyynistämille ihmisille yhden tärkeän asian. Esillä oleminen ei läheskään aina tarkoita sitä, että haluaa tyrkyttää itseään. Sitäkin toki tapahtuu, mutta senkään ilmiön kohteille ei mennä vittuilemaan ja heitä kiusaamaan. Antaa heidän elää sillä tavalla. Onko se sinulta pois?

Esillä oleminen tarkoittaa paljon muuta. Tiedättekö, että kuinka paljon vertaistukea voi saada ihmiset, jotka seuraavat kuolemansairaan ihmisen elämää sosiaalisessa mediassa? Kuinka hieno sosiaalinen media on parhaimmillaan ihmisten yhdistämisessä ja lohduttamisessa. Samalla voinen sanoa, että tiedättekö, kuinka rankkaa on kirjoittaa suurelle seuraajamäärälle julkisesti?

Minusta on hienoa, että ihmiset jaksavat kaikesta huolimatta, sillä vaikka on olemassa se pieni, mutta saatanan äänekäs kiusaajaryhmä, niin sen lisäksi on olemassa se suurempi hiljaisempi massa, joka saattaa saada omaan elämäänsä lohtua ihmiseltä, joka oman tarinansa kautta kertoo monen muunkin ihmisen tarinaa.

Lopuksi terveiset ihmisille, jotka kiusaavat kuolemansairasta ja jotka nauravat uutiselle, joka kertoo lasten hukkumisesta Välimereen, että pitäkää pieni tauko sosiaalisesta mediasta, ulkoilkaa, hankkikaa elämäänne mielekästä sisältöä ja kas, huomaatte, että pian ette halua ilkeillä enää kenellekään, sillä elämänne on enemmän tasapainossa ja se on mielekästä.

Ihan viimeiseksi lähetän osanottoni menehtyneen nuoren naisen omaisille suureen suruun.

Lue myös

X