Poika joka rakasti prinsessapukuja
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: PLAN INTERNATIONAL SUOMI
Minulla oli lapsena pehmolelu nimeltä Nöpö. Se oli pieni ruskea karhu, jonka sain narunvedosta kesälomareissulta Särkänniemestä. Pidin sitä joka yö sängyssä vierelläni. Otin mukaan joka paikkaan, mihin ikinä meninkään. Leikin pehmoleluilla naapurin tytön kanssa. Parhaat leikkikaverini olivat tyttöjä. Tulin heidän kanssaan enemmän juttuun. Oli minulla hirveä kasa pikkuautojakin, joilla neppailin taloyhtiömme poikien kanssa. Silti parhaat leikit leikin tyttöjen kanssa. Muistan, että erään tytön kanssa kiipesimme roskiskatoksen päälle syysiltaisin katsomaan tähtiä. Makasimme vain ja katsoimme taivasta. Se oli taivaallisen kaunista. Lapsuuden planetaario ihan kotipihassa.
Kymmenenikäisenä tuli Dingo. Kirjoitimme naapurin pojan kanssa Neumannille kirjeen. Pidimme sankarina. Mies, joka näyttää aivan sarjakuvasankarilta. Perustimme bändin. Soitimme sulkapallomailoilla ja halusimme meikata. Pihapiirissämme ei asunut yhtään Neumannin näköistä meikkaavaa miestä. Hän teki syvän vaikutuksen kouluikäisen lapsen sielunmaisemaan. Miehelläkin on lupa käyttää värejä. Pääsin siskoni ja hänen kaverinsa Hieno-rouva leikkeihin mukaan. Sain meikata. Tunsin olevani kahdeksankymmenluvun supersankari Neumann.
Koko ajan siinä vierellä kulki ulkopuolelta tuleva olettamus, että poikana oleminen tarkoittaa jotain aivan muuta. Pyssy- ja autoleikkejä pihapiirin muiden poikien kanssa. Rippilahjaksi pojan on toivottava mopoa. Mikä ihme toive on lahjakortti kirjakauppaan? Onneksi en ymmärtänyt olettamuksia ja onneksi sain toteuttaa poikana olemista omalla tavallani. Kolme keskeisintä asiaa lapsuudestani on kirkas tähtitaivas, kiiltokuvien kerääminen ja sukupuolirajoja rikkonut meikkaava rokkitähti.
Plan International Suomen teettämä tutkimus osoittaa, että stereotyyppinen sukupuolijako näkyy edelleen aikuisten lahjavalinnoissa lapsille. Tytöille ostetuissa leluissa korostuivat pehmolelu, nukke, satukirja ja askartelutarvikkeet. Poikien leluissa esille nousevat muun muassa auto, Lego-palikat ja tietokirja.
Kirjat ohjaavat lasten ajattelua, ja siksi lapsen olisi tärkeää saada tutustua monipuolisesti eri kirjoihin, Plan International Suomen asiantuntija Mari Luosujärvi toteaa. Plan katsoo, että paras lahja on koulutus sekä kehottaa tänä jouluna ostamaan aineettomia lahjoja, jotka tukevat kehittyvien maiden lasten koulutusta
https://aineeton-lahja.plan.fi/…
Vanhat asenteet ja ahtaat tavat tulkita sukupuolta ovat yllättävänkin tiukassa. Vaikka itse sain lapsuudessani poikana toteuttaa myös niitä ei niin poikamaisia tapoja olla olemassa, niin varsinkin poikien maailma tuntuu olevan kasvualustana ahdas. Tyttöjen ”poikamaisuus” ja ”poikamainen” tapa tuoda itseään esiin on jo hyväksyttävää, mutta poikien ”tyttömäisyys” ja ”tyttömäinen” tapa tuoda itseään esiin ei niinkään ole. Itse olen saanut läpi elämäni kuulla käyttäytymiseni vuoksi homottelua. Ensimmäisen kerran noin 10-vuotiaana ollessani jäähallin vessassa. Siellä humaltunut vierasjoukkueen kannattaja halusi ilmoittaa minulle, että vain homot pukeutuvat punaiseen paitaan.
Minulla on lähipiirissäni alle kouluikäinen poika, joka tykkää pukeutua prinsessamekkoihin. Hän ei pidä asiaa millään tavalla kummallisena, koska hänelle ei ole alleviivattu sitä, että pojan ei ole hyvä pitää päällänsä mekkoa. Lapsihan ei itse näe mekossa kuin vaatteen. Merkityksen sille luo lapsen ympärillä olevat aikuiset. Jos aikuiset kasvattavat lapsen elinpiiristä asenteellisesti ahtaan, niin eipä aikaakaan, kun poika ei mekkoa haluaisi enää päällänsä pitää, koska kokisi sen noloksi.
Ja kyllähän me aikuiset osaammekin olla ahtaita. Muutama vuosi sitten levisi sosiaalisessa mediassa erään äidin tarina hänen neljävuotiaastaan pojasta, joka oli pukeutuneena mekkoon ollessaan jäähallissa. Neljä aikuista miestä oli alkanut ilkkumaan hänen pojalleen mekosta. Ei minunkaan tuntemaani mekkoon kotona pukeutuvaa poikaa päiväkotiin viedä prinsessapuvussa, koska yhteiskuntamme ei siihen ole vielä valmis ja pojan maailma särkyisi varmasti alle viikossa naureskeluun, että eihän poika mekkoa päällänsä pidä.
Jokainen lapsi on avoin sielu, tyhjä taulu. Hän näkee maailman lapsen silmillään. Lapsi ei osaa eritellä maailmaa, kuten me aikuiset sen teemme ja mitä ahtaammin maailmamme lokeroimme, sitä ahtaampi tulee lapsen maailmasta. Se on surullista, sillä mitä kauemmin lapsi saisi säilyttää oman tapansa hahmottaa maailmaa, sitä vapaampi lapsi olisi itsensä toteuttamisen kanssa. Jokaisen sukupuolen takana on kuitenkin ihminen ja ihmisyys ei ole keinotekoisilla sukupuolirooleilla rajattu. Rajauksen tekee yleiset olettamukset ja stereotypiat. Lapsi, joka ei tunnu solahtavan minkään stereotypian ja olettamuksen taakse joutuu pahimmillaan tilanteeseen, jossa hänen pitää pienentää omaa persoonaansa tullakseen hyväksytyksi ja sulautuakseen maisemaan. Se on ajatuksena jo ahdistava.
Annetaan lapsen värittää maailmansa niillä väreillä, joita hän haluaa käyttää eikä niillä väreillä, joita me aikuiset haluamme hänen käyttävän. Eiväthän lapset ole meidän omaisuuttamme. Me olemme kasvattamassa heille siipiä, joilla he sitten myöhemmin liitävät itsenäiseen elämään. Mitä vapaammin he saavat lentää, sitä onnellisimpia he ovat.
Ihan jokaisella lapsella on oikeus olla omanlaisensa lapsi. Se on ihmisoikeus ja ihmisoikeudet eivät koskaan ole mielipideasioita.
#lahjatytölle
Plan Suomi Säätiö
Kommentit
Ihana juttu. Olet ollut todella onnekas, kun olet saanut kasvaa ilman suurempia paineita noinkin neutraalissa ja kannustavassa ympäristössä! Negatiivisia kokemuksia ja niiden merkitystä tietenkään lainkaan väheksymättä.
Itse kasvoin pohjoisessa – erittäin pohjoisessa – kunnassa ympäristössä, jossa sain myös olla oma itseni. Etelästä kotoisin oleva äitini olisi halunnut minun olevan ”naisellisempi” ja tokaisikin usein teinivuosinani pettymystä äänessään, että ”miksi sinun pitää olla tuommoinen jätkä”, kun olin kiinnostuneempi kalastusvehkeistä ja metsästysaseista kuin meikeistä ja hepeneistä. Paikalliset sukulaiseni eivät tyttöyttäni kuitenkaan erikseen korostaneet, ja esimerkiksi joululahjat olivat varsin sukupuolineutraaleja tyyliin sukset, pelejä, Aku Ankka -kirjoja ja niin edelleen. Aku Ankka olikin tuolloin mitä soveliainta luettavaa niin tytöille kuin pojillekin. Metsissä leikin mm. Tarzania ja avaruuslentäjää sun muuta ei-niin-tyttömäistä.
Vasta yläasteella sukupuoliroolit alkoivat nostaa päätään ja vaikuttaa minunkin siihen saakka huolettomaan elämääni. Kieltäydyin kuitenkin sitkeästi mm. meikkaamasta, enkä edelleenkään suostu naamaani maalaamaan edes näin 50-vuotiaana.
Minulla on epäilty Aspergerin syndroomaa, mikä luultavasti osin selittää ”hämärän” sukupuoli-identiteettini, mutta toisaalta suvustani löytyy useita reippaita, moottorikelkalla rällääviä ja uistelua harrastavia voimanaisia. Ihaninta on ollut nähdä, ettei nuorempi polvikaan ole vielä kovinkaan pahasti median tai somen aivopesemä sukupuoliroolien suhteen, vaan teinityttökin saa rauhassa ronttostaa kumisaappaissa lintuja kiikaroimassa ilman, että kukaan häntä yrittää muottiin pakottaa. Kaupungissa tilanne olisi arvatenkin aivan eri.
Eli vielä kerran kiitokset tästä kirjoituksestasi ja monesta aiemmastakin. Sinulla on miellyttävä tapa tarkastella maailmaa jotenkin lempeän lämpimästi ja ymmärtäen jopa silloin, kun puhut aiheista ja asioista, jotka ovat surullisia tai peräti ehdottoman tuomittavia. Olen itse lapseton ja tällä hetkellä parisuhteetonkin, mutta se ei kirjoitustesi viehätystä vähennä, ehkä jopa päinvastoin. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta siis sinulle, ja kiitos, että nostit kaupallisen yhteistyösi kautta esiin näinkin tärkeän aiheen.
Kommentit
Ihana juttu. Olet ollut todella onnekas, kun olet saanut kasvaa ilman suurempia paineita noinkin neutraalissa ja kannustavassa ympäristössä! Negatiivisia kokemuksia ja niiden merkitystä tietenkään lainkaan väheksymättä.
Itse kasvoin pohjoisessa – erittäin pohjoisessa – kunnassa ympäristössä, jossa sain myös olla oma itseni. Etelästä kotoisin oleva äitini olisi halunnut minun olevan ”naisellisempi” ja tokaisikin usein teinivuosinani pettymystä äänessään, että ”miksi sinun pitää olla tuommoinen jätkä”, kun olin kiinnostuneempi kalastusvehkeistä ja metsästysaseista kuin meikeistä ja hepeneistä. Paikalliset sukulaiseni eivät tyttöyttäni kuitenkaan erikseen korostaneet, ja esimerkiksi joululahjat olivat varsin sukupuolineutraaleja tyyliin sukset, pelejä, Aku Ankka -kirjoja ja niin edelleen. Aku Ankka olikin tuolloin mitä soveliainta luettavaa niin tytöille kuin pojillekin. Metsissä leikin mm. Tarzania ja avaruuslentäjää sun muuta ei-niin-tyttömäistä.
Vasta yläasteella sukupuoliroolit alkoivat nostaa päätään ja vaikuttaa minunkin siihen saakka huolettomaan elämääni. Kieltäydyin kuitenkin sitkeästi mm. meikkaamasta, enkä edelleenkään suostu naamaani maalaamaan edes näin 50-vuotiaana.
Minulla on epäilty Aspergerin syndroomaa, mikä luultavasti osin selittää ”hämärän” sukupuoli-identiteettini, mutta toisaalta suvustani löytyy useita reippaita, moottorikelkalla rällääviä ja uistelua harrastavia voimanaisia. Ihaninta on ollut nähdä, ettei nuorempi polvikaan ole vielä kovinkaan pahasti median tai somen aivopesemä sukupuoliroolien suhteen, vaan teinityttökin saa rauhassa ronttostaa kumisaappaissa lintuja kiikaroimassa ilman, että kukaan häntä yrittää muottiin pakottaa. Kaupungissa tilanne olisi arvatenkin aivan eri.
Eli vielä kerran kiitokset tästä kirjoituksestasi ja monesta aiemmastakin. Sinulla on miellyttävä tapa tarkastella maailmaa jotenkin lempeän lämpimästi ja ymmärtäen jopa silloin, kun puhut aiheista ja asioista, jotka ovat surullisia tai peräti ehdottoman tuomittavia. Olen itse lapseton ja tällä hetkellä parisuhteetonkin, mutta se ei kirjoitustesi viehätystä vähennä, ehkä jopa päinvastoin. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta siis sinulle, ja kiitos, että nostit kaupallisen yhteistyösi kautta esiin näinkin tärkeän aiheen.