Sinä olet minun onnellinen loppu

Tarina alkaa hetkestä.

Muistatko sen hetken, kun sinä rakastuit häneen? Muistatko sen tunteen, joka kiemurteli vartalossasi ensisuudelman jälkeen? Muistatko sen ajatuksen, että hän on sinun loppuelämäsi rakkaus?

Sinä lähettelit hänelle kesken päivän kuumia ja kauniita viestejä. Muistit kotiin tullessasi halata, kenties suudella. Katseesi sai hänet tuntemaan olonsa universumin halutuimmaksi ihmiseksi.

Ei päivää, että sinä et olisi huomioinut. Sanonut jotain kaunista ja rakastavasi. Ei iltaa, että sinä et olisi istunut aivan viereen, kenties syliin asti. Kosketuksesi sai hänet tuntemaan lohtua, turvaa ja hyväksyntää. Ei yötä, joka olisi alkanut ilman sanoja tai suudelmaa. Aamulla kaikki alkoi taas alusta.

Muistatko niitä aikoja? Ei ollut vain kaksi yhdessä asuvaa yksinäistä. Oli kaksi yhdessä asuvaa yhteisellä matkalla. Matkalla jonnekin elämän rajallisuuteen saakka. Matka, joka päättyisi viimeiselle sivulle eikä siinä tarinan puolessa välissä, koska juoni ei enää kantanut minnekään ja kahdesta tarinan päähenkilöstä oli tullut välinpitämättömiä toisiaan kohtaan.

Ei sellaisesta kelvollista rakkausromaania synnytetä.

Kaikki sadut päättyvät onnellisesti ja kaikki romanttiset komediat loppuratkaisuun, jossa kaksi toisiinsa rakastunutta saa toisensa. Elämä ei ole kuitenkaan satua ja romanttisen komedian kaksi toisensa saanutta vasta aloittaa rakkaustarinansa. Elokuvan jatko-osasta saattaa tulla draama, jonka puolimatkassa vuodatetaan kyyneleitä ja elokuva jää kesken.

Puolimatkassa.

Onko tämä se kohta tarinassa, jossa pitää hetkeksi pysähtyä? Se kohta tarinaa, jossa et laitakaan päivisin enää kuumia ja kauniita viestejä hänelle. Kotiin mennessäsi kävelet ohitse ja yksikään sanomasi sana ei saa häntä tuntemaan itseään rakastetuksi ja halutuksi, vaan jokainen sanomasi sana väheksyy ja halventaa häntä.

Tai sitten et sanokaan yhtään mitään. Teet hänestä näkymättömän. Istut hiljaa toisessa huoneessa ja iltaisin käännät selkäsi, nukahdat ja lähdet antamatta hänelle sanaa tai suudelmaa. Kuin kävelisit pois romaanin sivun reunoilta ja palaisit toiselle sivulle, jossa et kohtaisi häntä koskaan.

Itse meistä jokainen kirjoittaa rakkausromaaniaan. Jokainen käännetty sivu on uusi ja tyhjä. Sivu odottaa sanoja, jotka vievät tarinaa eteenpäin. Sitä tarinaa, joka alkoi rakastumisella ja ensi suudelmalla ihmiseen, joka tuntui elämäsi rakkaudelta.

Jos kumpikaan ei kirjoita sivulle mitään, sivu jää tyhjäksi. Tarina päättyy. Jos sivuja kirjoittaa vain yksi henkilö, sivut täyttyvät ikävästä ja pettymyksestä. Rakkausromaaniin tarvitaan vähintään kaksi ihmistä. He kirjoittavat sitä yhdessä ja ainoastaan heidän käsissään on tarinaa eteenpäin vievät lauseet ja loppuratkaisu.

Se voisi olla sama kuin tarinan alku. Kaikki päättyykin vasta elämän rajallisuuteen. Kohtauksessa istuu kaksi vanhaa ihmistä. Vapisevin käsin he pitävät toisiaan kädestä. Katsovat vanhoja valokuvia ajasta, jolloin he olivat nuoria. Eivät vuosikymmenet heitä muuttaneet tai erottaneet. Ehkä siinä tarinan puolessa välissä elämä yritti heidät erottaa, mutta viime hetkellä he muistivat, että heillähän oli jo kaikki.

Heillä oli toisensa, mutta mikään ei silti eläisi hengittämättä.

Sinä päivänä sinä muistit jälleen laittaa hänelle kesken päivän kuumia ja kauniita viestejä ja kotiin tullessasi suudella hänen huuliaan.

Romaani alkoi kulkea sivu sivulta kohti onnellista loppua.