Havaintoja parisuhteesta

”Rakastamme salaa, mutta sekin on parempi vaihtoehto kuin avioliitto, jossa ei elä lainkaan”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta
”Ollessani noin 17-vuotias tapasin miehen, itseäni kolme vuotta vanhemman. Hyppäsin hänen autoonsa ja sitä autoilua kestikin sitten yli 20 vuotta, joista viimeiset 12 naimisissa.
Näiden vuosien aikana tapahtui paljon hyviä asioita kuten lasten syntymät mutta aivan liikaa myös erinäistä paskaa.
Perusongelma suhteen alusta lähtien oli luottamus. Mies ei voinut luottaa minuun eikä tilanne muuttunut ainakaan parempaan suuntaan näiden vuosien aikana.
Pysyttelin kotona, keksin mitä kummallisempia selityksiä ystäville miksi en voi lähteä heidän kanssaan edes kahville,  huomasin olevani yksin.
Mikään ei ole pahempaa elämän haaskausta kuin olla parisuhteessa yksin. Ja silti annoin sen kaiken tapahtua. 22 vuoden ajan annoin itseni olla mustasukkaisessa parisuhteessa, jossa minuun ei luotettu ja jossa olin aina miehen mielestä huora.
Sitten tapahtui se mitä aviomieheni on kaikki nämä vuodet odottanut tapahtuvaksi.
Elämäni suunnan muutti toinen mies. Hän on kaikkea sitä mitä aviopuolisoni ei ole. Hän kertoo minulle heikkoina hetkinäni ettei ole mitään hätää, rakastaa tuplasti silloin kun tunnen itseni epäonnistuneeksi ja ahdistuneeksi, nauraa kanssani joka päivä, on läsnä. Ennen kaikkea hän luottaa enkä tule milloinkaan kuulemaan hänen suustaan minulle osoitettua sanaa huora.
Toinen mies on ollut elämässäni nyt 2,5 vuotta. Hän on eronnut omasta avioliitostaan tänä keväänä ja oma avioeroni on vireillä.
Saatamme julkistaa suhteemme ehkä jo tämän vuoden puolella ja huutaa rohkeina koko maailmalle kuinka ihmeellistä on elämä, jota voi elää ihan niinkuin itse haluaa.
Hetken aikaa vielä keräämme kuitenkin sitä rohkeutta, elämme, rakastamme ja rakastelemme salaa. Sekin on parempi vaihtoehto kuin avioliitto, jossa ei elä lainkaan.”
X