Havaintoja parisuhteesta

Rakastuminen on häiriötila

15.4.2019 Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Rakastuminen on ihmeellinen asia. Sitä on sanottu elimistön stressitilaksi, aivojen sähkökemialliseksi häiriöksi, pehmeäksi psykoosiksi ja ihmiselle vaaralliseksi ajanjaksoksi, jolloin aivojen häiriötilan ollessa päällä voi tehdä hätäisiä ja vääriä päätöksiä, jotka vaikuttavat koko loppu elämään.

Useinhan sitä sanotaan, että rakastumisen ollessa päällä koko muu maailma lakkaa olemasta. Lainaan itseäni eräästä vanhasta tekstistäni:

”Maailman täyttää vain vieressä olevan rakastetun alaston vartalo. Koko muu ympäröivä maailma on vain osa pakollista maisemaa. Kuin maalauksen reunoilla oleva kehys, johon kenenkään katse ei liimaudu, vaan katse on suunnattuna kehyksen keskellä olevaan häikäisevään maalaukseen.”

No joo.

Sitä tulee rakastumisen tilan annettua kehollisia sähköiskuja kirjoitettua myötähäpeän rajoilla flirttailevia lauseita, jossa häpeän on korvannut vankka usko siihen, että tämä on hienointa ja kauneinta, mitä kukaan on koskaan kirjoittanut.

Totuus saattaa olla jossain siellä suunnassa tai ei siellä päinkään.

Kukaan ei voi kieltää, etteikö rakastumisen tunne olisi hienoimpia tunteita elämässä, mitä ihminen voi kokea. Puhun kokemuksella, sillä viimeisimmän oman rakastumisen alkusähköiskuista ei ole kuin muutama vuosi aikaa ja mikä mukavinta, yhäkin se etäsuhteesta johtuvasta välimatkasta huolimatta tai juurikin sen vuoksi iskee kuin sähkö ruuvimeisselin osuessa valaisinta kiinnittäessä väärään reikään silloin kun on unohtanut sammuttaa sähkötaulun pääsähkökytkimestä virran.

Rakastuminenhan tuntuu siltä, että mentyään rakastettuaan lähelle, tulee tunne, että pitäisi päästä vieläkin lähemmäksi. Se on kuin seksi, joka päätyttyään haluaa alkaa saman tien uudestaan. Se on jatkuva kipinä sormenpäissä pujottaa ne rakastettunsa hiuksiin ja vartalon kauniisiin kaarteisiin. Se on nousuhumala, joka ei seuraavana päivänä kostaudu krapulana, vaan se palkitaan uutena nousuhumalana.

Pahoittelut alkoholipitoisesta vertauskuvasta, mutta siltä se rakastuneena oleminen tuntuu. En kuitenkaan kannusta korvaamaan mahdollista rakastumisena olemisen puutostilaa jatkuvana juomisena, sillä siitä tulee kyllä pahakin krapula.

Sitähän kyllästymiseen asti kuulee, että rakastumisen sähköshokkivaihe kestää keskimäärin noin kaksi vuotta ja sen jälkeen herääkin siihen aamuun, josta eteenpäin tuleekin keskittyneeksi sen häikäisevän maalauksen kehyksiin. Maalaus on menettänyt hohteensa ja sitä tulee paikanneeksi sillä, että ostaa siihen leveämmät ja komeammat kehykset, kunnes huomaa, että kehyksistä on tullut isommat kuin itse kehyksien sisällä olevasta maalauksesta.

Sille on kai annettu nimikin: Kulissiavioliitto.

Ei viedä tätä ajatusta nyt enää pidemmälle. Koska monet meistä saattaa tietää tämän ajatuksen kehityskulun. Vuodet menevät kehyksiä suurennellessa ja seksi on loppunut haluamatta alkaa enää koskaan uudelleen. Sen on korvannut tarpeiden tyydyttäminen, jos edes sekään. Rakastettuaan lähellä ei halua olla ja sitä keksii erilaisia tekosyitä olla olematta.

Seuraavaksi annetaan eteen avioeropaperit allekirjoitettavaksi ja kohta huomaa olevansa taas rakastumisen sähköshokkivaiheessa ja kehän kiertäminen alkaa uudestaan.

Nyt tehdään loppu tähän ketjurakastumisen ikiliikkujaan. Ei kukaan meistä jaksa juosta samaa kehää yhä uudestaan ja uudestaan. Nyt tehdään siitä yhdestä rakkaudesta ikiliikkuja. Tehdään ihme, johon itse en ole vielä tässä elämässä kyennyt. Tällä kertaa se tehdään, sillä tästä eteenpäin sinä ja minä uskotaan ihmeisiin eli rakkaussuhteeseen, joka ei syty ja sammu kuin olympiasoihtu neljän vuoden välein, vaan palaa sytyttyään loppuun saakka.

Palataan takaisin siihen aamuun, jolloin rakastumisen keskiarvoinen alkuhuumajakso on päättynyt ja on siirrytty siihen vähemmän kehoa ja aivoja kuluttavaan rakastamisen vaiheeseen. Ei väkisin kielletä sitä, että rakkaus muuttaa ajan myötä muotoaan ja se on varmasti ihan hyvä. Eihän kukaan jaksa maanisesti paneskella ympäri vuorokauden häikäisevän maalauksen sisällä ollessaan ja pitää koko muuta maailmaa pelkkänä maisemana.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että intohimo, halu ja rakkaus muuttaisi olomuotoaan niin pieneksi, että sitä hädin tuskin edes näkee. Tämä kaikki tuo vain tullessaan enemmän. Se tuo sen häikäisevän maalauksen lisäksi viereensä muutakin kaunista katseltavaa ja koettavaa, johon maaniselta rakastuneena olemiselta jää enemmän aikaa ja energiaa katsoa ja kokea.

Sillä eihän rakkaus saa olla pelkkä sähkökemiallinen aivojen häiriötila, vaan sen pitää olla paljon enemmän. Se on kahden erillisen ihmisen synnyttämä yhteinen maisema, jonka kehyksenä on kokonainen elämä.

Jos nyt kuvittelette, että kirjoitan tähän, miten alkuhuumatilan loputtua voi intohimoisesta rakastumisesta päätyä intohimoiseen rakastamiseen, niin kuvittelette väärin.

Se meidän pitää rakastaa ihan itse.