Havaintoja parisuhteesta

Rakennan sun sydämeesi taloa

21.12.2017 Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Onhan se elämän hienoimpia tunteita. Hetki, jolloin menettää ajan ja paikan tajun. Sitähän voisi verrata nousuhumalaan, jonka euforinen tunnelma saa maailman näyttämään värikkäältä. Mutta ei sitä voi verrata. Nousuhumala on usein suunniteltua, kun taas rakastuminen tulee usein suunnittelematta.

Se usein toistuva kysymys, että voiko ihminen rakastua rakastumisen tunteeseen? Aiheellinen kysymys. Totta helvetissä ihminen voi rakastua tunteeseen. Onhan se rakastumisen jälkeinen aika euforista ja orgastista. Pano, jota seuraa toinen pano. Kupla, jonka sisältä ei haluaisi lähteä koskaan pois. Ei ole olemassa tekosyitä, joka estää koskettamisen, suutelemisen ja seksin. Tekosyyt tulevat käyttöön vasta myöhemmin.

Nousuhumala johtaa krapulaan. Sieltä se tulee ennemmin tai myöhemmin. Huomaa olevansa solmussa huonekaluliikkeestä ostetun hyllyn koontipalojen keskellä. Halun on korvannut vitutus ja arki. Automatkalla puolison mököttäessä ja muutaman lapsen huutaessa takapenkillä sitä miettii, että sattuuko se enemmän, että hyppää liikkuvasta autosta pois vai se, että on hyppäämättä.

Niin.

Sitä kysymystä voi kysyä rohkeasti itseltään. Mistä erottaa ihastumisen ja halun kokea rakastumisen tunne siitä oikeasta rakkaudesta. Siitä, jolla on edellytyksiä kestää. Eikä siinäkään mitään pahaa ole, että hakee rakastumisista itselleen tiloja. Sellaisille suhteille on annettu ihan nimikin. Radiossa asiasta puhui nainen, joka harrastaa 6+6+6 suhteita. Alusta asti rehellisesti ilmoittaen, että ei voi luvata toiselle sitä ikuista suhdetta. Aluksi vaikka kuusi vuotta kerrallaan.

Jätetään sovitut osa-aikaiset suhteet nyt rauhaan. Se on yksi hyvä tapa ihmisen olla parisuhteessa. Kukapa meistä on toisten valintoja moralisoimaan ja arvioimaan. Emme me kai jumalan asemassa kuvittele olevamme. Haluan palata siihen kysymykseen, että mikä erottaa aidon rakastumisen siitä, että rakastuu vain rakastumisen tunteeseen ja siitä seuraavaan muutaman vuoden rakkausorgioihin.

Minä uskon elämänmittaan.

Ei minun sitä tarvitse kaukaa hakea. Käännän katseen omaan elämään päin. Olenhan rakastunut vuosi sitten. Onhan minua siitä haastettu. Olenko lähtenyt aiemmasta suhteestani hetken kestävän ihastuksen perään seuraten luolamiehen himojani. Sehän on yleinen käsitys, että erotessaan mies ”jättää perheensä” haistaessaan tuoreen lihan tuoksun. Ei kestä sitä huonekalu ja lapsiperhearkea, ei sitten millään. Hyppää siitä liikkuvasta autosta ja päätyy seuraavan liikkuvan auton kyytiin, jossa ei siinäkään loputtomiin jaksa, koska taas on kohta uusi liikkuva auto kiikarissa.

En minä teistä muista tiedä. Tiedän vain itsestäni. Ihmiset, jotka ovat kokeneet samanlaisen kohtaamisen tietävät, mistä minä puhun. Moni on minulle kohtaamisistaan kirjoittanut. Siitä, että miltä tuntuu olla ihmisen edessä, joka tuntuu ihmiseltä, jonka luota ei halua lähteä pois. Tulee välitön yhteyden tunne. Sitä tunnetta ei voi sanoilla kirjoittaa, se pitää tuntea itse. Kun kaksi toisilleen kuuluvaa ihmistä kohtaavat toisensa, sitä rakastuu ihmiseen, ei mihinkään muuhun.

Minä rakastuin.

Niin se menee, ei siinä kyse ole tuoreesta lihasta vaan puhtaasta rakkaudesta. Siinä sivussa olevat voivat ihmetellä ja kysellä, että miksi pitää niin aikaisin sitä ja tätä. Siksi, koska tietää olevansa oikeassa ja oikean ihmisen kanssa.

Siteeraan loppuun ystävääni, seksuaaliterapeutti Marja Kihlströmiä: ”Rakkauden edessä ei kannata pelätä. Rakkaus vaatii hulluutta, koska siinä täytyy päästää kontrollista irti ja uskoa johonkin, jolle ei ole mitään muita takeita kuin tunne. Mutta mikä sitten on pahinta? Pahinta on elämä, jonka jättää elämättä. Uskokaa vain rohkeasti rakkauteen.”

Minä uskon.