Rakkauden väärinkäyttäjät
Miten te edes kehtaatte?
Ajatelkaa, kuinka paljon on ihmisiä, jotka kuumeisesti kaipaavat ihmisen kosketusta. Kaipaavat hetkeä, jolloin pitkän päivän päätteeksi saisi tuntea toisen ihon omaa ihoa vasten.
Ajatelkaa sitä yhdeksänkymppisen leskirouvan kommenttia, josta olen teille aiemminkin kirjoittanut. Elämän viimeistä toivetta, että saisi vielä yhden kerran nukahtaa jonkun ihmisen syliin. Nukahtaa sen jälkeen, kunhan olisi ensin tullut vähän kutitelluksi.
Ajatelkaa, että vuodet eivät vie pois ihmisen perustarvetta tulla rakastetuksi jonkun toisen ihmisen toimesta. Eikä pelkästään rakastetuksi, vaan nähdyksi, kosketetuksi ja halutuksi. Se tarve ei katoa kuin kuolemalla.
Sen tarpeen ympärillä ikä on todellakin vain pelkkä numero.
Ajatelkaa niitä toisiinsa syvästi rakastuneita, jotka kuolema on kesken kaiken toisiltaan aivan liian varhain erottanut. Yhtäkkiä onkin tullut päivä, jolloin aamusuudelma on jäänyt viimeiseksi yhteiseksi suudelmaksi.
Ajatelkaa niitä tuhansia yksinäisiä sieluja, jotka tänäkin iltana nukahtavat yksin, vaikka ovat jo pitkään toivoneet nukahtavansa jonkun toisen kanssa.
Niin.
Sitten olette te toisenne kadottaneet. Te, joilla olisi kaikki mahdollisuus pysähtyä paikoilleen, katsoa ihmistä, jolla saattaa olla sama sukunimi ja jonka kanssa saattaa olla yhteinen asuntolaina ja lapsi, suoraan silmiin ja sanoa hänelle, että sinä olet minulle kauneinta, mitä elämä voi koskaan antaa.
Siinä te olette, onnekkaat, jotka ovat toisenne joskus löytäneet, rakastuneet ja päättäneet jakaa yhteisen arjen, rakkauden ja tulevaisuuden. Siinä te olette olleet kuin huomaamatta jo vuosia, sanomatta toisillenne mitään kaunista, kulkeneet toistenne ohi, kääntäneet selän hetkissä, jolloin olisi pitänyt siirtyä lähemmäksi.
Nukahtaneet ilman suudelmaa tai edes hyvän yön toivomusta. Heränneet aamuun huomaamatta sinäkään päivänä toistenne yksinäisyyttä. Tehneet parisuhteestanne pelkän pitkään jatkuneen tavan, jota tulee toistaneeksi kuin hammaspesua päivästä toiseen ilman minkäänlaista tunnetta.
Te kaksi toisenne löytänyttä ja rakastunutta. Te, joilla olisi koko maailman aika ja tila rakastaa toisianne niin suurella vimmalla, että mikään ei jäisi epäselväksi. Teillä olisi mahdollisuus siihen, mitä moni kuollakseen kaipaa ja suree sen puuttumista.
Teillä olisi siihen mahdollisuus, mutta olette päättäneet olla käyttämättä sen mahdollisuuden.
Kuinka te edes kehtaatte? Se on rakkauden väärinkäyttämistä. Se on rakkauden hukkaan heittämistä. Se on rakkaudenpilkkaa, josta pitäisi antaa jokin rangaistus. Rienaamista jonkin elämää suuremman voiman edessä.
Tarttukaa toisiinne ja rakastakaa. Sanokaa jotain kaunista. Harrastakaa voimallista ja intohimon piiskaamaa seksiä ja tehkää toisistanne kauniita. Älkää välinpitämättömyyttänne heittäkö kaikkea hukkaan, jota monet eivät saa koko elämänsä aikana edes kokea.
Jos ette pysty tarttumaan ja rakastamaan, niin päästäkää sitten edes irti. Vapauttakaa toisenne ja rakkautenne jonkun toisen käytettäväksi. Älkää viitsikö valehdella toisillenne ja ennen kaikkea itsellenne koko elämänne aikaa. Olen nähnyt omin silmin, mitä katkeruus saa ihmisessä aikaan. Eikä se näky ole kaunista katseltavaa.
Rakkaus on liian arvokas asia pilattavaksi itsepetoksella tai välinpitämättömyydellä. Vai voiko joku teistä sanoa, että toisen ihmisen pehmeän määrätietoinen kosketus omalla iholla olisi jotain sellaista, että sitä kohti ei kannattaisi mennä?
Joten lopettakaa se haahuilu ja rakastakaa. Jos ette yhdessä pysty, niin rakastakaa sitten jossain toisaalla. Kunhan ette tukahduta rakkauden voimaa jonkun sellaisen sisällä, missä se ei voi avoimesti ja voimalla leimuta. Ja jos luulette, että teillä on vielä vaikka kuinka paljon aikaa.
Luulette väärin.
Pian me olemme tilanteessa, jossa toivomme elämämme viimeiseksi toiveeksi, että saisi edes kerran nukahtaa jonkun toisen ihmisen syliin.
Kommentit
Luen tekstejäsi päivittäin. Jos meinaisinkin ohittaa, tulee jokin otsikko somea selaillessa vastaan kuitenkin, johon on tartuttava.
Omaan elämääni löydän monesta tekstistäsi yhtäläisyyksiä, eroa juuri tällä hetkellä läpikäyvänä ja uuden rakkauden,kaikkien mielestä liian nopeasti, löytäneenä.
Rakkauden väärinkäyttöä, sitä se on elämä ollut monta vuotta. Ne käännetyt selät, paiskatut ovet, ilkeät sanat ja tyhjät katseet, siellä missä rakkauden piti elää ja voida hyvin.
Pahinta oli repiä itsensä irti suhteesta, jota oli koko elämänsä odottanut. Kirjaimellisesti. Sitä yhtä miestä. En mitään tuntematonta,jonka voisi viattomasti tavata kaupan kassalla, vaan sille miehelle oli nimi ja ihmisen ruumis. Ja lopulta todeta, että olemmekin toisillemme lähinnä hirviöitä. Sille tärkeimmälle.
Ehkä silläkin kuitenkin oli tarkoituksensa, koska nyt uudessa suhteessa huomaan, etten olekaan hirviö. Että kelpaankin tällaisena. Etten olekaan se se kokoajan mäkättävä akka, joka korottaa ääntään,joka ärsyttää vastapuolen samaan. En ole nostanut ääntä kertaakaan, ei ole tarvinnut. Eikä silti ole kyseessä joo joo-mies. Ollaan vaan samalla sivulla, samassa kirjassa. Rakkaus kantaa.
Kiitos, kun kirjoitat.
Kommentit
Älä, kiltti, käytä tota ”toimesta” -sanaa. ”tulla rakastetuksi jonkun toisen ihmisen toimesta” Sano mieluummin, ”tulla jonkun toisen rakastamaksi”
Toimesta on kuvottavaa kapulakieltä, samoin kun tää tauti, ettei olla-verbiä käytetä enää missään.
Koska itse asia tekstissäsi jälleen kerran oli mielestäni täysin oikein, oli pakko tarttua mitättömyyksiin 😀 Tuo toimesta -sana vain riipii sieluani.
Kiitos teksteistäsi, nautin niistä suunnattomasti.
Luen tekstejäsi päivittäin. Jos meinaisinkin ohittaa, tulee jokin otsikko somea selaillessa vastaan kuitenkin, johon on tartuttava.
Omaan elämääni löydän monesta tekstistäsi yhtäläisyyksiä, eroa juuri tällä hetkellä läpikäyvänä ja uuden rakkauden,kaikkien mielestä liian nopeasti, löytäneenä.
Rakkauden väärinkäyttöä, sitä se on elämä ollut monta vuotta. Ne käännetyt selät, paiskatut ovet, ilkeät sanat ja tyhjät katseet, siellä missä rakkauden piti elää ja voida hyvin.
Pahinta oli repiä itsensä irti suhteesta, jota oli koko elämänsä odottanut. Kirjaimellisesti. Sitä yhtä miestä. En mitään tuntematonta,jonka voisi viattomasti tavata kaupan kassalla, vaan sille miehelle oli nimi ja ihmisen ruumis. Ja lopulta todeta, että olemmekin toisillemme lähinnä hirviöitä. Sille tärkeimmälle.
Ehkä silläkin kuitenkin oli tarkoituksensa, koska nyt uudessa suhteessa huomaan, etten olekaan hirviö. Että kelpaankin tällaisena. Etten olekaan se se kokoajan mäkättävä akka, joka korottaa ääntään,joka ärsyttää vastapuolen samaan. En ole nostanut ääntä kertaakaan, ei ole tarvinnut. Eikä silti ole kyseessä joo joo-mies. Ollaan vaan samalla sivulla, samassa kirjassa. Rakkaus kantaa.
Kiitos, kun kirjoitat.