Havaintoja parisuhteesta

”Rakkaus ei yksin riitä”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Kun rakkaus ei yksin riitä
Kello on 4 aamuyöllä kun tätä kirjoitan. Näin taas unessani meidät yhdessä.
20 avioliittovuoden jälkeen koitti taas poikamiesajat. Tulin ja menin. Pikkuhiljaa aloin kaipaamaan uuden elämän ajatusten ja tunteiden synnyttämänä rakkaudellista parisuhdetta. Olin valmis sitoutumaan ja heittäytymään loppuiäkseni merkitykselliseen yhdessä elämiseen sen oikean kanssa. Joidenkin treffailuiden jälkeen se sitten tapahtui. Siinä hän seisoi ovellani ja vei niin sanotusti jalat alta heti samantien. Minä järkeilevä ihminen tunsin jonkun miellyttävän häkellyttävän tunteen menevän lävitseni. Lähdimme siitä kävelytreffeille ja tunsin, että alkuihastus oli molemmin puolinen.
Siitä alkoikin meidän iloinen ja eläväinen suhteemme. Olimme molemmat ”tosissamme” ja jossain kohtaa sanoimme rakastavamme toisiamme. Minun oli helppo se sanoa, koska se oli aitona minussa -päästin sen vain itsestäni ulos. Meillä meni hyvin. Pidin myös hänen lapsistaan eikä heilläkään tuntunut olevan mitään minua vastaan. Pidin esim. tärkeänä yhden hänen lapsensa tokaisua äidilleen: ”äiti, en löydä tästä miehestä mitään ärsyttävää.”
Elimme monipuolista ja rikasta parisuhdetta. Tapasimme toistemme vanhempia, sukulaisia ja ystäviä. Asuimme eri osoitteissa, mutta halusimme molemmat muuttaa yhteen. Me kaksi ja hänen nuorin tyttärensä. Meillä oli joskus hankaliakin keskusteluja, mutta pystyimme avautumaan toisillemme ja kunnioittamaan toisiamme sellaisina kuin olemme -samalla itse oppien. Olimme molemmat onnellisia ja parisuhde kukoisti. Kihlasormusmallikin oli (salassa) valittu.
Kunnes meille tuli muutama tosi outo toisemme ymmärtämättömyyden hetki. Se ei ollut väärinymmärrystä vaan sitä, ettei edes ymmärtänyt, miksi toinen sanoo noin. Suutuspäissään loukkasin sanoillani häntä ja hän minua. Yli vuosi ei riittänyt siihen, että olisi tuntenut toista riittävästi. Vaikka asiat analysoitiin ja keskusteltiin, oli meidän välillämme joku aivan selittämätön muuri, jota ei koskaan saatu murretuksi. Tämän aistiminen lisäsi varovaisuutta ja pidättyvyyttä suhteeseemme ja kierre oli valmis. Muuri alkoi vahvistaa itseään kunnes se oli jo niin vahva, että jouduimme monien itkujen jälkeen eroamaan. En käsitä vielä tänä päivänäkään, mistä muurin ensimmäinen kivi ilmestyi, mikä sai tuon muurin rakentumaan ja mitä oikein edes tapahtui. Olen aivan ymmälläni enkä edes oppinut mitään. Rakastimme toisiamme suuresti ja silti kävi näin.
Pakko vain todeta, että rakkaus ei yksin riitä.
X