Rakkaus, joka ei koskaan haalene ja muita havaintoja lapsen kanssa lomailusta.

Kaksi viikkoa tiivistä yhdessäoloa tyttäreni kanssa oli kaksi viikkoa tiivistä yhdessäoloa. Se sisälsi kaikkea mitä kaksi viikkoa tiivistä yhdessäoloa lapsen kanssa sisältää. Pääasiassa puhdasta iloa.

Kuinka hienoa on saada kokea lapsen kiukku niin, että se ei jää kesken ja sille kiukulle on tilaa purkautua ja kiukun voi käydä läpi ihan rauhassa. Paitsi silloin, kun se ei ollut hienoa kokea ja olisi halunnut, että se jää kesken.

Mitä tiiviimmin ja pitempään lapsensa kanssa on, sitä vaikeampaa on sen jälkeen päästää irti.

Vaikka pienellä matkallamme hotellihuoneessa oli yllätykseksemme poreallas ja vaikka Linnanmäellä oli vaaleanpunaista hattaraa ja vempaimia, niin parasta kysyttäessä oli, että sai nukkua yöllä vieressä. Se on ihan sama tunne kuin itsellä parisuhteessa. Parasta on nukkua vieressä. Läheisyys. Toki parisuhteessakin on mukava välillä pitää kädessä vaaleanpunaista hattaraa ja jänniä vempaimia.

Poden huonoa omatuntoa siitä, että tyttäreni joutui muutamaankin otteeseen kysymään, että miksi Facebookia pitää käyttää niin paljon lomallakin. Sanoin hänelle, että hän on aivan oikeassa, mutta annan itselleni keskeneräisyyteni anteeksi ja yritän olla armollinen, sillä epätäydellisyys tekee ihmisestä ihmisen. Se oli ylevä selitys sille, että saan jatkaa huonoa käyttäytymistä ja roikkua Facebookissa lomallakin.

Kohta kymmenenvuotiaalla lapsella alkaa olla jo esimurrosikäisiä oireita. Tietoisuus siitä, että on kohta vanhemmuutensa kanssa helisemässä, on koko ajan voimakkaampi. Onneksi ymmärrän jo tässä vaiheessa paon mahdollisuuden. Ja tämän lauseen perään voi halutessaan kuvitella sarkastisen hymiön, mutta halutessaan voi olla kuvittelematta.

Lapsi tarvitsee vanhemman huomiota todella paljon. Hyppy laiturilta järveen todentuu vasta, kun vanhempi kiinnostuneena sitä katsoo ja sen jälkeen muistaa kehuen sanoittaa sen. Kuudennen hypyn jälkeen alkaa huomion antaminen olla jo kiven ja sisäisen kiroilun takana. Huomiontarve ei ihmisestä häviä aikuisenakaan. Kyllähän se surettaa jos uuteen profiilikuvaan ei tule yhtään tykkäystä.

Yritin katsoa tyttäreni kanssa hänen suosiossaan olevia tubettajien ja vlogaajien videoita. Aluksi yritin katsoa niitä, että ymmärtäisin niistä jotain, mutta sitten tulin siihen tulokseen, että ei minun tarvitse ymmärtää. Jokainen sukupolvi tuo mukanaan jotain uutta ja se on vain ja ainoastaan hyvä asia. Minun ei tarvitse ymmärtää kaikkea kymmenvuotiaiden maailmasta. Riittää, että he ymmärtävät, jota tosin toisinaan epäilen. Tulevan sukupolven tehtävä on kyseenalaistaa edellisen sukupolven toiminta, koska itse ainakin näen omassa toiminnassani niin paljon korjaamisen varaa, että toivon tulevan sukupolven tekevän asiat toisin. Voisihan sitä itsekin vielä korjata toimintaansa, mutta eihän sitä ehdi, kun pitää roikkua Facebookissa lomallakin.

Opin, että vastapesty tukka on hyvin vaikea letittää. Tyttäreni antoi kärsivällisesti minun yrittää. Hän pitää muutenkin päänahasta hieromisesta. Katsottiin samalla Simpsoneita, jotka olivat ennen paljon parempia kuin nykyään. Kunnes tajusin ajatukseni, että onko minustakin tulossa sellainen helvetin rasittava, ennen kaikki oli paremmin-tyyppi.

Ihan sama-tokaisu kymmenvuotiaana kuuluu ihmisen kehityspsykologiaan eikä ole merkki huonosta käyttäytymisestä tai välinpitämättömyydestä. Nelikymppisenä tokaisu saa reunoilleen outoja värisävyjä. Toisaalta, olen nähnyt viisikymppisillä napapaitoja ja silloin ne reunat näkyy ihan konkreettisesti.

Lapsi tarvitsee ympärilleen mahdollisimman paljon rakkautta ja huolenpitoa. Vähän niin kuin aikuinenkin tarvitsee. Läsnäolo lapsen elämässä riittää kasvatuksellisesti hyvin pitkälle. Läsnäolo puolison elämässä riittää parisuhteellisesti hyvin pitkälle. Tosin pitkien yhteisten lomien jälkeen erotilastoihin tulee nousupiikki, joten voihan se olla, että mahdollisimman etäinen suhde puolisoon onkin avain pitkään parisuhteeseen.

Lapsi näkee maailmassa niin paljon ihmetyksen aiheita, että aikuisen pitäisi oppia lapselta eikä toisinpäin. Aikuinen näkee maailmasta lähinnä virheitä. Helteellä on liian kuuma ja sateella kastuu. Telkkarista tulee kesäisin vain uusintoja ja kaikki on ylipäätään kokoajan päin persettä.

Vauva, joka nukkuu rauhallisesti pinnasängyssään, on yksi maailman kauneimpia näkyjä.  Näky nukkuvasta lapsesta pysyy yhtä kauniina vielä silloinkin kun lapsi lähenee kymmentä ikävuotta. Tosin sitä näkyä joutuu toisinaan odottaa aamukolmeen asti.

Veljeni leijonamieli on iltasatuna surullinen, mutta toiveikkaan kaunis. Kirjamerkki jäi sivulle 74. Se pysyy sillä samalla sivulla nyt melko pitkään. Laskin torstaina kirjan pöydälle tietoisena siitä ja…

..Annoin itselleni luvan vähän itkeä autossa, kun ajan kotiin takapenkki tyhjänä. Minulla on kuitenkin sisällä rakkaus, joka ei koskaan haalene.

Tärkeintä elämässä on Rakkaus, joka ei koskaan haalene.