Rakkaus on parisuhdettakin tärkeämpää
”Jos on parisuhteessa, naimisissa tai avopuolisoina, niin on luvannut toiselle siinä olla. Jos yhtäkkiä haluaa suhteesta pois, se on itsekkyyttä. Eikä ole missään nimessä rakkautta päästää toista menemään. Rakkautta on se, että on toisen kanssa niin myötä kuin vastoinkäymisissä. Riitoja ja erimielisyyksiä tulee ja menee. Tämän päivän suhteissa niin helposti luovutaan, eikä olla valmiita näkemään vaivaa suhteen hyvinvoinnin eteen ja joka paikassa vaan toitotetaan, miten täytyy ajatella itseään. Kaikki terapeutitkin sitä tuntuvat hokevan. Toki jos kumppani on väkivaltainen, joko henkinen tai fyysinen, silloin on lähdettävä.”
Näin kirjoittaa eräs nainen kommentissaan, koskien tekstiä, jossa painotin, että yksi suurin rakkauden muoto on päästää rakastettunsa menemään, jos hän haluaa mennä. Hänen mielestään päästäminen ja pääseminen pois on mahdollista vain siinä tapauksessa, että suhteessa on väkivaltaa.
Naisen edustama ajattelutapa on konservatiivisuudessaan yleinen varsinkin vanhempien ikäluokkien keskuudessa. Parisuhde tai avioliitto on itseisarvo, josta poispääseminen tuntuu olevan vaikeampaa kuin maarajojen ylittäminen tällä hetkellä. Vain todella pakottavien syiden vuoksi asiaa voi edes harkita.
Pakottava syy lähteä ei ole rakkaudettomuus tai tyytymättömyys, koska on luvattu olla yhdessä vastamäessäkin ja jos vastamäki kestää koko loppuelämän, niin sitten se kestää. Kuten nainen kommenttinsa pelottavimmassa osoissa itsekin toteaa:
”Ei ole missään nimessä rakkautta päästää toista menemään.”
Tämä on pelottavaa ajattelua. Usein ajattelua höystetään arvioimalla ”nykyisten” parisuhteiden kestämättömyyttä kuluneella argumentilla, että erotaan ja luovutaan helposti tai vetoamalla ihmisten itsekkyyteen olla onnellinen ja ajatella omaa hyvinvointia parisuhteen hyvinvoinnin edelle.
Ei parisuhteen kuulu olla mikään alttari, jonka edessä uhrataan koko muu elämä. Parisuhde on yksi osa elämää ja jos parisuhde ei tunnu yrityksistä huolimatta toimivan, niin sen voi kyllä lopettaa ilman, että syyt ovat niinkin painavat kuin väkivalta.
Totta kai ihmisen pitää ajatella omaa hyvinvointinsa ja onnellisuuttaan. Miksi ihmeessä se on itsekkyyttä? Jos onkin, niin se on ihan tervettä itsekkyyttä. Kuinka paljon me tarvitsemme yhteiskuntaamme ihmisiä, jota voivat henkisesti huonosti, koska kärsivät itselleen sopimattomassa parisuhteessa? Ihan vain siksi, koska ei ole olemassa riittävän hyvää syytä erota.
Naisen kirjoittama kuva vanhakantaisesta parisuhteesta sopii tähän aikaan yhtä hyvin kuin neliönmuotoinen palikka sopii ympyränmuotoiseen reikään. Maailma on muuttunut tässä vuosikymmenten saatteessa ja parisuhdetta ei muodosteta vain sen vuoksi, että se tarjoaa kahdelle ihmiselle taloudellisen turvan tai saattamaan yhteiskuntaan lisää vauvoja.
Parisuhteita muodostetaan ihan vain rakkaudesta toiseen ihmiseen. Parisuhteita muodostetaan siksi, että haluaa jakaa toisen ihmisen kanssa aikaa ja rakkauttaan. Parisuhteessa ollaan siksi, koska kaksi toisilleen sopivaa ihmistä antaa toisilleen iloa ja hyvää oloa. Vasta kun rakkauden perusteet on kunnossa, niin voi lähteä ajattelemaan parisuhteelle toissijaisia asioita, joita ovat kaikki keskinäisen rakkauden ulkopuolella olevat asiat.
Naisen esittämä mielipide parisuhteesta on myös vaarallinen. Se on vaarallinen siksi, että aivan liian moni, varsinkin vanhemman ikäpolven ihminen, tuntuu yhäkin kokevansa häpeää erotessaan. Varsinkin siinä tapauksessa, jos eron syy on jokin muu kuin kumppanin väkivalta, joka tuntuu olevan ainoa syy erota joillekin.
Eroaminen on täten itsekästä ja maailmaa tulee ajatelleeksi vain oman navan ja onnellisuuden kautta. Kun kyse ei kuitenkaan ole loppujen lopuksi muusta kuin siitä, että kaksi ihmistä ei ollutkaan pitkässä juoksussa toisilleen sopivia. Minun mielestäni on paljon häpeällisempää olla tunnustamatta sitä ääneen kuin todeta se.
”Jos yhtäkkiä haluaa suhteesta pois, se on itsekkyyttä.”
Tämän lauseen kirjoittajalta on ehkä jäänyt huomiomatta itsekkyydestä sellainen pieni asia, että sanomalla ääneen, että haluaa pois parisuhteestaan ei ole itsekkyyttä, vaan rehellisyyttä. Suurta itsekkyyttä taasen on se, että sen jälkeen ei päästä toista menemään. Ikään kuin kirjoittaja olisi sitä mieltä, että valheellisuuskin on hyväksyttävämpää kuin pois lähteminen.
Kirjoitan aiheesta siksi, koska minulle rakkaus on aivan liian tärkeä asia haaskattavaksi. Parisuhde ei saa koskaan olla tärkeämpää kuin rakkaus. Jos elää rakkaudettomassa parisuhteessa, niin elää jotain ulkopuolelta opittua normia, jossa parisuhteen merkitys korostuu jopa rakkauden kustannuksella.
Rakkaudettomuutta pääsee pakenemaan muun muassa juomalla liikaa alkoholia. Niin kertoi minulle eräs keski-iän ylittänyt herra, joka selitti liikajuomistaan sillä, että ei kestä vaimoansa muuten. Sitä pääsee pakenemalla salasuhteilla muihin ihmisiin. Niin kertoi minulle eräs ravintolassa vuosia työskennellyt ihminen, jolla on ollut aitiopaikka katsoa sormus nimettömässä seikkailevien tyytymättömien parisuhteilijoiden maanista seuranmetsästystä.
Rakkaudettomuutta pääsee pakenemaan myös luopumalla ajatuksesta, että jotain parempaa olisi elämässä edes mahdollista saada. Meistä jokainen tuntee kyseisiä katkeroituneita ja perusnegatiivisia ihmisiä. Rakkaudettomuutta pääsee pakenemaan myös selittämällä ja uskottelemalla itselleen, että tärkeintä ei ole edes olla itse hyvinvoiva ja onnellinen, vaan uhrata onnensa jonkun muun hyväksi.
Heitä kutsutaan vanhemmiten yksinäisiksi marttyyreiksi.
Olisiko kuitenkin helpompaa ja viisaampaa olla itselle suora ja rehellinen? Olisiko kuitenkin hyvä antaa itselle lupa rakkaudelle? Olisiko kuitenkin niin, että oma hyvinvointi ja onnellisuus on perusta jakaa hyvinvointia myös ympärilleen? Olisiko oma hyvinvointi jopa tae sille, että muutkin ympärillä voivat paremmin?
Mikä tärkeintä, olisiko mahdollista, että lakkaisimme kuuntelemasta sormella osoittelevaa syyllistämistä siitä, että haluamme ajatella elämässämme myös meidän omaa parastamme?
Jos on oikeasti valmis luopumaan rakkaudesta, niin sekin on valinta, mutta antaa toisten valita toisin siihen puuttumatta. Ihan vain siksi, koska toisten tapa ajatella parisuhteesta ja rakkaudesta ei oikeastaan edes kuullu kenellekään.
Kommentit
Kiitos ajatuksia herättävästä kirjoituksesta. Olen juuri siinä tilanteessa, että yli 20 vuotinen suhde takana tällä hetkellä kumisee tyhjyyttään. Ei ole enää yhteyttä ei henkistä eikä fyysistä. Siksi sanasi saivat minut uskomaan, että en ole törkeä ja itsekäs ihminen halutessani päättää suhteeni. Monet kriisit ja hienot asiat on koettu eikä jäljellä ole enää mitään muuta kun tapa ja tottumus. Täytyy myöntää, että koen häpeää ja itseni epäonnistuneeksi haluteassani erota, mutta toivon, että pystyn olemaan armollinen ja rehellinen itselleni ja muille. Ei minulla ole tarvetta pitää suhteen mittaa asiana, jolla voin ylpeillä ja painaa alas lyhyempiä suhteita. Uskon, että rakkaudella ja sen leveydellä on tosiaan eroa eikä niitä pysty vertaamaan. Hieman hymyilyttää edellisen kirjoittajan tarve korostaa paremmuuttaan. Arvostan kovasti aiheitasi ja ne ovat saanut minut tuntemaan en ole yksin. Arvostan avarakatseisuuttasi. Kiitos sanoistani ja rakkautta.
Kommentit
Tuollaisella ajattelumallilla on hemmetin vaikea rakentaa mitään yhdessä puolison kanssa. Ei voi käynnistää perheyritystä, rakentaa kesämökkiä tai harjoitella Kilimanjarolle kiipeämistä varten. Toinen kun voi milloin tahansa haluta lähteä parisuhteesta ja yhteisestä projektista pois. Voiko samoin ajatella myös ystävyyssuhteista? Että kun on varattu kaverin kanssa sulkapallon vakivuoro syksyksi, niin jos ei huvitakaan, niin voi ihan vaan jättää menemättä ja mennä jonkun mielenkiintoisemman kaverin kanssa vaikka avantouinnille. Vai onko helppo lähteminen käytössä vain romanttisissa suhteissa. Entäpä miten työelämässä? Pitäisikö luvattuihin projekteihin sitoutua, vai hypätä pois heti, jos ei enää huvitakaan. Kaverina ja pomona sitten pitäisi olla vaan, että kivat sulle, olet ihan vapaa lähtemään tästä meidän jutusta pois.
TAAS kirjoitus aiheesta ”ota ero”. Puolustat eroa jatkuvasti, kannustat ihmisiä eroamaan jos kaikki ei ole hyvin. Tiedätkö, pitkässä parisuhteessa joutuu joskus tekemään töitä rakkauden eteen. Joskus voisi olla helpompaa löytää uusi ihastus ja lähteä tämän mukaan, jättää puoliso kylmästi. Joskus joutuu muistuttamaan itselleen että mitä ne asiat ovat joihin toisessa rakastuin. Normaaliin suhteeseen kuuluu ylämäkien ja mainostamasi jatkuvan huuman lisäksi myös haasteita. Mutta kun tahtoa ja rakkautta riittää niin haasteista voi yhdessä selvitä, ja rakkaus on vahvempaa kuin koskaan. Ei pitkä suhde ole suinkaan aina tyytymistä johonkin huonompaan vaikka usein kerrot niin. Eikä pitkässä suhteessa kärsitä siitä vaikka katseltaisiinkin telkkaria lökäreissä, laittautumatta. Sehän on vaan mahtavaa kun rinnalla on ihminen joka rakastaa vaikkei huvitakaan meikata tai pukeutua parhaimpiinsa. Kaikista absurdeinta tässä on se, että sinä et voi puhua kokemuksesta ja silti puhut ikäänkuin tietäisit asiasta. Sinä tiedät liitosta josta olit valmis lähtemään kun ihastuit toiseen. Nyt tiedät liitosta joka on ikäänkuin seurustelua, tapailua, ei edes yhdessäasumista. Mitä tiedät yli 20 vuotta kestäneestä liitosta jossa rakastetaan tolkuttoman paljon vaikka alkuhuumasta ei ole tietoakaan? Sanot aina että ”monet naiset ovat kirjoittaneet minulle”. Voi olla että onnettomissa suhteissa olevat kirjoittavat herkemmin, toivovat helpotusta. Mutta meitä onnellisia, hiljaisia on todella paljon. Jotka ymmärtävät että rakkaus ei ole jatkuvaa ilotulitusta vaan syvää tunnetta, kumppanuutta, ystävyyttä, olotilaa jossa toisen kanssa on parempi olla kuin missään muualla.
Sinä et näköjään kestä sanomistesi kyseenalaistamista lainkaan. Ensinnäkin, usein kirjoitat parisuhteen huumasta ja siitä miten pitäisi toimia että parisuhde pysyy virkeänä jne. Ja nimenomaan kirjoitat kuten sanomasi olisi yksi ja ainoa totuus! Annat ohjeita kuinka puolisoa pitäisi koskettaa tai kuinka pitäisi mennä samaan aikaan nukkumaan. Tervetuloa todellisuuteen, on ihanaa kun iltavirkku voi jäädä valvomaan miettimättä pahoittaako aamuvurkku mieltään kun tämä lähtee aikaisin nukkumaan.
Toisekseen, sinun parisuhteestasi kirjoitin sen perusteella mitä olet itse siitä kirjoittanut. Olet itse tuonut suhteesi julkisuuteen.
Olen hyvin hämmentynyt ettet tiedä ketään joka olisi yli kahdenkymmenen vuoden suhteessa. Etkä ilmeisesti haluakaan tietää kun kerrot minulle tilastoja kuinka moni liitto päättyy eroon. Eniten minua hämmentää kysymykseesi ”Miksi vuodet tekevät parisuhteesta jotenkin syvemmän?”. Et voi olla tosissasi! Vuosien mittaan omaan rakkaaseen tutustuu koko ajan paremmin. Vaikka luottamusta olisi jo alusta asti niin voin vannoa että esim parinkymmenen vuoden jälkeen luottamus, toisen tunteminen, yhteiset tavat, yhteinen arki, hyvä olo, elämisen helppous, on aivan toista kuin alkuaikoina. Kun yhteistä lasta on hoidettu ja kasvatettu täysi-ikäisyyteen asti YHDESSÄ ja vielä koettu onnistuneensa siinä, niin et voi mitenkään uskotella edes itsellesi ettei vuodet tee suhteesta syvempää.
Ikävää ettet sinä saa tällaista syvyyttä kokea.
”Olen hyvin hämmentynyt ettet tiedä ketään joka olisi yli kahdenkymmenen vuoden suhteessa.” Minua ei kiinnosta ihmisten parisuhteiden pituudet.Määrittelen ihmiset muiden asioiden perusteella. Ympärilläni on monenlaisia parisuhteita. Minulle parisuhteen onnellisuus ei ole verrannollinen sen pituuteen, vaan leveyteen. ”Ikävää ettet sinä saa tällaista syvyyttä kokea.” Olen kokenut parisuhteissani syvyyttä. Jos ajattelet, että vain yli 20 vuoden yhdessäolo voi tuoda suhteisiin syvyyttä, tulet vähätelleeksi kymmenien tuhansien ihmisten parisuhteita. ”Sinä et näköjään kestä sanomistesi kyseenalaistamista lainkaan.” Kyllä minä kestän, hyvin perusteltuja ja argumentoituja vastaväitteitä. Tämänkaltaisia moraalisin ylävivahtein annettuja vähän jopa katkeransävyisiä kommentteja en kauheasti jaksa. Minulle jokainen eläköön parisuhteessaan miten ikinä haluaa, kunhan on siinä onnellinen. Kestää se sitten 100 vuotta tai 100 päivää. Arvokkaita molemmat. Itse haluan blogillani antaa äänen myös niille ei niin konservatiivisille tavoille olla parisuhteessa.
En ymmärrä tuohtunutta kommentoijaa. Ei kai kirjoituksessa mitenkään tuomittu niitä, jotka elävät tyytyväisinä pitkässä parisuhteessa. Sanottiin vaan, että kuolleesta suhteesta on lupa lähteä pois. Osa suhteista toimii, osa ei. Osa syvenee ajan kanssa ja osasta paljastuu ajan saatossa sellaisia asioita että on parempi jatkaa eri suuntiin. Ei tähän ole yhtä oikeaa kaavaa. Eikä pelkästään pitkä parisuhde ole se ainoa oikea tapa. Joskus voi lyhyemmässäkin suhteessa tapahtua jotain elämää suurempaa vaikka sitten todettaisiinkin, ettei yhteistä polkua kannata itseisarvoisesti parisuhteen nimissä jatkaa.
Kiitos ajatuksia herättävästä kirjoituksesta. Olen juuri siinä tilanteessa, että yli 20 vuotinen suhde takana tällä hetkellä kumisee tyhjyyttään. Ei ole enää yhteyttä ei henkistä eikä fyysistä. Siksi sanasi saivat minut uskomaan, että en ole törkeä ja itsekäs ihminen halutessani päättää suhteeni. Monet kriisit ja hienot asiat on koettu eikä jäljellä ole enää mitään muuta kun tapa ja tottumus. Täytyy myöntää, että koen häpeää ja itseni epäonnistuneeksi haluteassani erota, mutta toivon, että pystyn olemaan armollinen ja rehellinen itselleni ja muille. Ei minulla ole tarvetta pitää suhteen mittaa asiana, jolla voin ylpeillä ja painaa alas lyhyempiä suhteita. Uskon, että rakkaudella ja sen leveydellä on tosiaan eroa eikä niitä pysty vertaamaan. Hieman hymyilyttää edellisen kirjoittajan tarve korostaa paremmuuttaan. Arvostan kovasti aiheitasi ja ne ovat saanut minut tuntemaan en ole yksin. Arvostan avarakatseisuuttasi. Kiitos sanoistani ja rakkautta.