Rakkaus vetää lakanoita molemmista päistä

Parisuhde alkaa aamulla. Se alkaa ilona siitä, että saa herätä yhdessä. Se alkaa kellonsoittona ihan tavalliselle arkipäivälle. Samanlaiselle kuin moni muu arkipäivä aikaisemminkin. Parisuhde alkaa kevyellä kosketuksella, aamusuudelmalla tai muutamilla sanoilla. Joskus kiireettöminä aamuina, parisuhde voi alkaa aamuseksillä. Milloin nyt mitenkin. Usein parisuhde alkaa irtaantumisella. Toinen lähtee päiväksi toisaalle ja toinen lähtee toisaalle.

Iltapäivällä parisuhde voi näkyä väsymyksenä kahden töistä palaavan kasvoilla. Se näkyy turhautumisena ja harkitsemattomina sanoina. Ehkä siinäkin tunnelmassa parisuhde voisi näkyä muutamana kosketuksena, huomiovana sanana. Ne voivat olla merkityksettömiä. Sellaisia, jotka eivät jää mieleen. Silti ne merkitsevät. Me sanomme ne toisillemme. On parempi sanoa ne sanat kuin jättää sanomatta. Se on huomioimista. Me jaamme toisillemme jotain ajasta, jonka vietämme toisiltamme erossa. Sanat, jotka tekevät molemmat näkyviksi.

Joinakin päivinä rakkaus kuuluu kodeissamme imurin ja pesukoneen ääninä. Rakkaus vetää lakanoita molemmista päistä ja ripustaa pyykkejä telineelle. Rakkaus tuoksuu makkarakastikkeelle tai pussiteelle. Rakkaus pyörittää ympärillään arkea. Joinakin päivinä rakkaus kuuluu äänenkorotuksena kahden ihmisen välissä. Sanat ovat painavia ja kiertävät vihaisina ympärillä, kunnes hiljenevät ja löytävät oman paikkansa. Rakkaus on riitasointu, joka hiertää hetken harmoniaa, kunnes haihtuu pois hyödyttömänä.

Rakkaus kuuluu lapsen ääninä asunnossa. Joskus harmonisina ja toisella hetkellä vaativina. Siinä maailmassa kaikki pienikin saa suuren merkityksen ja sanat ovat vielä höyhenenkevyitä silloinkin, kun sanat ilmaistaan kovallakin äänellä. Rakkaus hakee vain huomiota. Se haluaa tulla todetuksi vanhemman katsella tai sylillä.

Eikä mikään siitä halusta koskaan muutu.

Jokaisena iltana meidän paikkamme on sohvannurkalla. Se on meidän tilamme. Sinne ei muu maailma pääse. Saattaa siinä kanssamme olla tv-ohjelma, sosiaalinen media tai kirja, joka vie huomiomme pois toisistamme. Silti me olemme siinä. Parisuhde istuu yhteisen sohvan yhteisellä illalla. Ehkä rakkaus on kietoutunut asentoon, jossa toisen ihmisen jalat lepäävät rauhassa toisen ihmisen sylissä. Kaukana se ei muussakaan tapauksessa ole. Korkeintaan kosketuksen päässä.

Yötä varten painamme itsemme kiinni sänkyyn. Makaamme vierekkäin, lähekkäin. Hetkeä ennen unta pidämme kiinni toisistamme. Ja vaikka emme joka ilta sitä tekisikään, niin rakkaus makaa silti yhteisellä sängyllä. Ei se siitä katoa, vaikka koko ajan ei kiinni pidäkään. Rakkaus kuuluu illan viimeisissä sanoissa. Sanomme toisillemme minä rakastan sinua.

Minä rakastan sinua.

Joka ilta ne kolme sanaa ja ne tarkoittavat. Eikä se haittaa, vaikka ne kolme sanaa jäävät toisina iltoina sanomattakin, sillä rakkaus ei karkaa, vaikka sitä ei joka ilta sanoillaan tulekaan palvoneeksi. Siinä se vartioi kahta yhteisessä parisuhteessaan nukkuvaa. Kuin suojana kaikkea turhaa ja pahaa vastaan.

Parisuhdearki.

Olen kuullut sanottavan, että hyvä parisuhde on arjen sietämistä. Miksi sietämistä? Voisiko se olla arjen elämistä, eikä elämä voi olla sietämistä. Elämä on elämistä. Parisuhdearki on lakanoiden vetämistä, painavien kauppakassien kantamista ja makkarakastiketta. Parisuhde on toisena päivänä rahahuolia ja riitasointuja ja toisena se on kauniita katseita ja rakastelua.

Ei kai parisuhteessa juuri muuta edes tarvita, mutta ilman niitä se lakkaa hiljakkeen olemasta.

Yksinkertaista.