Havaintoja parisuhteesta

Rakkausbloggarin kasiottelu

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Kivijärvellä järjestetään kesäisin sankohiiviskelyn SM-kilpailut. Siinä kilpailija hiiviskelee ämpäri kädessä rataa pitkin ja nopein hiiviskelijä kruunataan Suomen parhaaksi hiiviskelijäksi. Tuosta tapahtumasta inspiroituneena olen kehittänyt itselleni rakkausbloggarin kahdeksanottelun. Se koostuu lajeista, jotka olen kehittänyt viiden vuoden blogiurallani saamien nimitysten ja kuulemieni lausahdusten pohjalta. Lajeja saa alkaa muutkin halutessaan harjoittelemaan, sillä tavoitteena olisi järjestää SM-kisat ensi kesän aikana.

Laji 1: Homohiiviskely

Olen usealta kirjoittajalta saanut vihiä, että minulla on homomainen tapa kävellä. En tiedä, mitä tarkoittaa homomainen tapa kävellä, mutta tästä innostuneena olen kehittänyt lajin nimeltä homohiiviskely. Lajissa ihminen laitetaan kävelemään suoraa tietä pitkin. Tuomareina toimivat vauva.fi:n kommentoijat sekä perussuomalaiset nuoret, jotka arvioivat kävelytyylin homomaisuuden ja pisteyttävät sen. He ovat valikoituneet tuomareiksi sen vuoksi, että kukaan muu ei tiedä, mitä tarkoittaa homomainen tapa kävellä ja he ovat ainoita, jotka jaksavat pitää vuodesta toiseen stereotypioita yllä.

Laji 2: Sarjarakastuminen

Tämä laji on sinänsä vaarallinen, että se tuhoaa ympäriltään parisuhteita. Lajissa kilpailijalle annetaan kuusi tuntia aikaa rakastua niin moneen ihmiseen kuin ehtii ja aina uuteen rakastuttuaan jättää edellinen tylysti oman onnensa nojaan. Lisäpisteitä lajissa saa sillä, että ehtii sarjarakastumisen aikana saattaa rakastumisen kohteensa raskaaksi.

Laji 3: Perseen perässä juokseminen

Tässä lajissa kilpailijan eteen laitetaan juoksemaan koneellinen ”persejänis”. Sokeana todellisuudesta ja perseenhimon valtaamana kilpailija juoksee perseen perässä ymmärtämättä, että ei koskaan voi saada sitä kiinni ja vaikka saisikin, niin aina tulee uusi ”persejänis”, jonka perään on lähdettävä himojen valtaamana juoksentelemaan. Liittyy edelliseen lajiin sen verran, että yllättävän moni uskoo, että ihminen voi rakastua toiseen ihmiseen pelkän perseen vuoksi.

Laji 4: Homosaunominen

Homosauna eroaa heterosaunasta siten, että homosaunassa ei ole kiuasta. Tästä kaikesta tiedosta on kiittäminen kahta miespuolista herrasmiestä, jotka vahingossa astuivat Nokian Edenissä höyrysaunan ovesta sisään ja vasta lauteilla istuessaan huomasivat, että eihän saunassa ole saatana kiuasta. ”Mikäs homosauna se tämä on” lauseen lausuttuaan he poistuivat nopeasti paikalta heteroille sopivampaan kiukaan sisältävään saunaan. Homosaunomisessa kilpailija laitetaan istumaan kiukaattomaan höyrysaunaan ja pisteitä saa sitä mukaa enemmän, mitä kauemmin homosaunassa pystyy istumaan alkamatta homottamaan.

Laji 5: Kaulahuivin sidonta

Lajissa kilpailijalle annetaan kymmenen erilaista kaulahuivia ja kymmenen eri asukokonaisuutta. Kilpailijan tarkoituksena on ensiksi löytää huiville sopiva asukokonaisuus ja sen jälkeen taitella ja sitoa huivi mukavasti kaulalleen.

Laji 6: Lapsen hylkääminen

Tämä laji ei vaadi välttämättä avioeroa ympärilleen, sillä ydinperheellistenkin on mahdollista hylätä lapsi. Se tapahtuu esimerkiksi liiallisella työntekemisellä tai muista syistä lapsen elämästä poissaolemisella. Yksi tapa harjoitella lajia on räplätä alati puhelintaan tai lukea sähköposteja samalla kun lapsi kertoo päiväkotikuulumisiaan tai haluaa näyttää vanhemmalleen oppimansa taidon. Ero on tietenkin ylivertainen tapa harjoitella tätä lajia, sillä eron myötähän aina myös lapsi hylätään ja jätetään eikä häneen enää koskaan oteta minkäänlaista yhteyttä.

Laji 7: Hedonistinen mulkkuus

Tässä lajissa kilpailija seuraa vain omia viettejään ja himojaan. Hänen tarkoituksenaan on unohtaa ympäriltään kaikkien muiden tarpeet paitsi omansa. Lajissa on tarkoituksena kokea alkuhuuma ja sen loputtua hakeutua uuteen alkuhuumaan. Lajissa ei ole mitään arkeen liittyvää, koska se on tälle lajille liian tylsää. Mitä vastuuttomampi ja itsekkäämpi uskaltaa olla, sitä paremmin lajissa pärjää.

Laji 8: Lyhyillä lauseilla kirjoittaminen

Tässä lajissa. Yksittäiset sanat erotetaan toisistaan. Pisteillä. ”Lauseissa” ei välttämättä. Ole edes verbiä. Pisteitä saa. Eniten. Kilpailija, joka saa rikottua lauseen. Mahdollisemman monta kertaa.

X