Rakkauspuhe pienille pisamakasvoisille tytöille

Olin silloin noin kymmenen. Minulla oli punertava tukka ja kasvoilla pisamia. Pieni kymmenenvuotias poika koulun käytävällä. Siitä ohitseni käveli kaksi poikaa. Katsoivat minuun päin ja ohittaessaan huusivat:

”Sami ja pisamat, pisamat ja Sami, sehän on piisami.”

Olin kymmenenvuotias poika koulun käytävällä. Olin Sami, jolla oli pisamia, olin piisami. Illalla kysyin äidiltäni, että voiko pisamat pyyhkiä jollakin pois. Äiti ei sanonut mitään. Huomasin, että vedellä ja saippualla ne eivät ainakaan lähteneet.

Siellä käytävällä seisoi tyttö. Hän katsoi minuun ja oli ihan hiljaa. Tytöllä oli punertava tukka ja hänen kasvoillaan oli myös pisamia. Seuraavana päivänä hän tuli luokseni, antoi kirjeen ja lähti nopeasti pois. Luin kirjeen kotona. Se oli vaaleanpunaisen kirjekuoren sisällä. Siihen kirjeeseen oli kirjoitettu vain muutama sana:

”Älä välitä, sulla on söpöt pisamat, tykkään susta.”

Seuraavina viikkoina koulun käytävillä, piisamin kasvoilla loistivat söpöt pisamat kirkkaammin kuin korviin kantautuneet haukut. Parin vuoden päästä annoin ensisuudelman. Sen sai tyttö, jolla oli pisamia ja joka antoi minulle kirjeen. Pisamat olivat hävinneet molempien kasvoilta, mutta hän sanoi minulle, että pisamat hänen kasvoillaan olivat olleet yhtä kauniita kuin tähtitaivas kuulaassa talvi-illassa. Hänen isänsä oli sen hänelle sanonut. En ehkä tiennyt tuolloin, mitä rakkaus tarkoittaa, mutta olin lähempänä sitä kuin koskaan ennen. Eikä tiennyt pisamakasvoisen tytön isä, että hänen sanansa jäivät ikuisiksi. Tytöllä oli ihana isä.

Siitä on jo vuosia. Sen jälkeen minusta on tullut isä ja yli neljäkymmentä. Minulla on kaksi tytärtä. Heillä molemmilla on punertava tukka ja toisella pisamia. Olen sanonut hänelle, että pisamat hänen kasvoillaan ovat yhtä kauniita kuin tähtitaivas kuulaassa talvi-illassa. Muistin sanat menneisyydestä, pienen pisamakasvoisen tytön isältä. Ajalta, jolloin koin ensimmäisen kerran päässeeni lähelle rakkauden tarkoitusta. Halusin laittaa hyvän kiertämään.

Muutama vuosi sitten pisamakasvoinen tyttäreni pyysi minulta kirjekuorta kirjeeseen, jonka veisi kouluun. Minun kaunis pisamakasvoinen tyttöni. Olin onnellinen koko sen päivän. Niin kuin silloin, ollessani noin kymmenen, kun sain kirjeen pieneltä pisamakasvoiselta tytöltä, jonka johdosta pisamat kasvoillani muuttuivat söpöiksi. Ehkä tyttärenikin oli kirjoittanut jollekin kirjeen:

”Älä välitä, sulla on söpöt pisamat, tykkään susta.”

Jonka kirjeen saanut muistaa koko loppuelämänsä ja jonka kasvoilla pisamat muuttuvat söpöiksi. Laittamalla hyvää kasvamaan, hyvä kasvaa isommaksi. Sanomalla toiselle jotain hyvää, hyvä muuttuu kiertäväksi. Puhumalla enemmän rakkauspuhetta kuin vihapuhetta, maailma kauniimmaksi. Yhdellä kirjeellä saa muutettua ruman kauniiksi. Yhdellä sanalla voi muuttua kokonainen elämä.

Hyvä synnyttää hyvää. Kaunis synnyttää kauneutta. Jokainen kaunis sana kulkee vierellä kuin ojennettu käsi siihen tartuttavaksi. Yhdellä puheella voi muuttaa koko elämän suunnan. Rakkauspuheella. Kuiskaamalla sanottu sana rakkaudesta kuuluu kovemmin kuin huutamalla huudettu sana vihasta. Yksi kaunis sana tai kirje soi kirkkaammin kuin mikään muu.

Jokainen uusi syntymä on lupaus jostain vieläkin kauniimmasta. Jokainen pisamakasvoinen tyttö ja jokainen pisamakasvoinen poika yhdessä enemmän. Kauniita kuin tähtitaivas kuulaassa talvi-illassa. Ansaitsevat kuulla rakkauspuhetta. Niin kuin me kaikki yhdessä enemmän. Vihapuheen voi kuiskata rakkaudella äänettömäksi.

”Pienen pieni ihminen, maan päältä pyytää rauhaa tähän maailmaan, miksi ohittaa tämän pallon, aamusta iltaan, kauemmaksi kaikkoaa. Pyyntöni on mitä vilpittömin, kauanko tarvii mun odottaa. Pienen pieni ihminen rauhasi koittaa, kunhan alat rakastaa.”

-Ville Leinonen