”Rakkautta ilman intohimoa”

Olemme olleet 28v yhdessä, joista 25v naimisissa. Kolme lasta, joista 2 jo omillaan.

Heti ekan lapsen jälkeen alkoi haluttomuus sänkyleikkejä kohtaan. Ei vain jostain syystä kiinnostanut koko homma. No, tästähän seurasi, että mies vänkäsi ja pakotti, kun se kuulemma on vaimon velvollisuus.

Silloin ei tullut mieleenkään eroajatukset. Ruoskin vain itseäni, kun olen niin huono vaimo. Jossain vaiheessa oli hyviäkin hetkiä, mutta seksistä en koskaan nauttinut ja orgasmiakaan koskaan saanut.

Aloin pelätä nukkumaanmenemistä, että jos se haluaa taas. Ahdistuin ja jäädyin monesti, kun mies tuli lähelle. Vaikka rakastankin miestäni niin miksi minulla inhottaa hänen kosketus?
Enkä tunne intohimoa häntä kohtaan.

Näitä asioita mietin kunnes mieleeni juolahti tapahtumat lapsuudesta. Olin ehkä 6-7v ja naapurin pojat muutamaa vuotta vanhempia. Silloin leikittiin ”kotista” ja minä olin aina se äiti ja joku noista pojista isä. No, nämä pojat könysivät päälle ja tunkivat pilinsä minne se kuuluukin. Eihän ne pikkupojan pilit isoja olleet, mutta asiat hoidettiin.

Pari vuotta sitten ihastuin toiseen ja suutelu hänen kanssaan oli jotain aivan järisyttävää. Halusin tuota miestä. En olekaan ihan ”kuollut”.

Eroajatukset nousi pintaan ja halusin irti tästä avioliitosta. Asia vietiin jo niin pitkälle, et vuokrasin oman asunnon, mutta..
Edellisenä iltana ennen muuttoa sain kauhean paniikkikohtauksen ajatuksesta, että olen yksin omassa yksiössäni ja mies löytää itselle uuden. Itkin silmät päästäni ja olin aivan rikki.

Kuulostaa hullulta. Luulin, että olisin helpottunut ja pääsen elämään omaa elämää, mutta eipä se sitten mennytkään niin. Rakastan kuitenkin tuota miestä, vaikka väärin hän on minulle tehnyt.

Peruin koko vuokrauksen ja nyt taas tuntuu siltä, että olisiko sitten kuitenkin pitänyt uskaltaa? Meneekö seksi rakkauden edelle? Miehelle kuitenkin tuntuu olevan seksi tärkeä osa avioliittoa, kun minulle riittäisi vähempikin. Olen jopa antanut hänelle luvan käydä vieraissa, mutta ei ole lähtenyt.”