Havaintoja parisuhteesta

Rikkinäisen ihmisen taakka

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Ihminen tarvitsee elämäänsä esikuvia ja jos ei aivan esikuvia, niin ihmisiä, joiden elämäntyö antaa omaan elämään lohtua ja voimaa. Minulle, nuorelle elämänherkälle ihmiselle, nuoruuteni suurin voimaihmiseni oli yhdysvaltalaisen Nirvana -yhtyeen nokkamies ja vokalisti Kurt Cobain.

Nirvana ja muu Grunge -musiikki ravisutti teini-ikäisen maailmaa hyvällä tavalla. Grunge oli väylä ahdistuneille nuorille purkaa ahdistustaan musiikin välityksellä. Nirvanan ”Never Mind” -levy ilmestyi vuonna 1991 keskelle rajua lamaa, joka muovaili uusiksi lapsuuden perheeni elämänkuvioita.

Nuoren ihmisen sisällä muhinut suru, pelko ja ahdistus löysi kodin musiikista, joka oli väline käyttää sijaisihmistä siihen ihmisen sisältä lähtevään huutoon, jonka olisin itse halunnut huutaa ulos, mutta jonka kilttinä poikana kätkin sisälleni. Purkukeinona käytin raivokasta musiikkia, kirjallisuutta ja kirjoittamista.

Nirvanan biisi ”Smells like teen spirit” päätyi myös ylioppilaskirjoitusteni äidinkielen ainekirjoitukseen. Sisälsin biisin merkityksen aiheeseen, jonka otsikko oli ”Elämäni lempipaikka”. Tekstissä loin elämäni sisään tilan, jossa minun oli helppo ja toiveikas olla. Pakopaikka tai turvapaikka jostain sellaisesta, jossa ei ollut hyvä olla. Sain kirjoituksesta hienon arvosanan.

Huhtikuussa 1994 olin lukion toisella luokalla. Oli lauantai-iltapäivä. Luin huoneessani kirjaa. Huoneeseeni saapui isäni, joka kysyi, että joko olen kuullut uutisen. Sanoin, että olen lukenut koko päivän, en tiedä mitään muusta maailmasta. Yhdellä lauseella hän sai maailman raiteeltaan. Hän sanoi, että Kurt Cobain on kuollut, ampunut itsensä.

Hämmentävää, että itselle tuntemattoman ihmisen kuolema voi koskettaa niin paljon. Tai jotenkin tuntui, että hän ei ollut edes tuntematon. Hän oli taiteen avulla päässyt ihmisen sisään, jäänyt sinne asumaan moneksi vuodeksi ja kuin pitänyt kädestä hetkissä, jotka tuntuivat lohduttomilta ja vaikeilta.

Olin uutisesta ensin vihainen. Ei hän saa luovuttaa, koska hänen tehtävänsä on kannatella. Kuka meitä sitten kannattelee, jos kannattelijat yksi toisensa jälkeen väsyvät itse ja luovuttavat lopullisesti? Kuka huutaa ulos sukupolvemme ahdistusta? Illalla sytytin kynttilän hänen muistolleen ja kuuntelin korvalappustereoista Nirvanan tuotantoa.

Myöhempinä vuosina katsottuani muutaman dokumentin Nirvanasta ja Kurt Cobainista ymmärsin, että kuinka iso taakka yhdellä ihmisellä on kantaa miljoonien muiden ihmisten ahdistusta. Omaa surua ja ahdistusta saa huumeilla pienennettyä, mutta loputtomiin omaa itseä ei karkuun pääse. Kurtin kohdalla pakeneminen meni äärimmäisyyksiin, jonka loppupiste oli kuolema 27-vuotiaana, aviomiehenä ja pienen tyttären isänä.

Kolme vuotta Kurtin kuolemasta, maailma pysähtyi uutiseen, jossa kerrottiin prinsessa Dianan kuolemasta hänen jouduttuaan auto-onnettomuuteen. Moni ymmärtämätön ihmetteli, että miten on mahdollista, että Dianan kuolema aiheutti voimakkaan globaalin surun.

Minä en ihmetellyt, sillä Kurt Cobainin kuolemasta minulle tulleet tunteet auttoivat minua ymmärtämään, että mikä voima esikuvilla ja tienraivaajilla on ihmisten mielessä. Jos omaan elämään lohtua tuova lähtee pois lohtua tuomasta, saapuu suuri suru. Kuin olisi menettänyt jonkun läheisensä ja omalla tavallaan onkin.

Vaikka prinsessa Diana ja Kurt Cobain edustavat eri kulttuuria ja taustaa, niin heidän kuolemissaan ja tarinoissaan on paljon yhtymäkohtia. Kaksi herkkää ja haurasta ihmistä, jotka eivät suostuneet jäämään omiin poteroisiinsa eikä rooleihinsa, vaan halusivat antaa maailmalle enemmän. Minua kiinnostaa ihmiset, joissa on säröjä, mustelmia ja halua muuttaa maailmaa. Kuvakäsitellyt kliiniset rooliinsa tyytyneet ihmiset eivät kiinnosta yhtään ketään. Ihminen, joka tuo herkkyytensä ja haureutensa rohkeasti esille on lähtökohtaisesti jo esikuva.

Toki sillä esille tuomisella on hintansa. Laulujen lunnaat ovat usein kyynelillä maksetut. Se kun on aina niin, että jos ihminen on auki toisten ihmisten edessä, niin osa ihmisistä on valmiina lyömään sellaiseen ihmiseen puukon. Onneksi osa ottaa syliin. Se olkoon lohtu niille rohkeille, jotka uskaltavat.

Musiikkisarjani ensimmäinen osa on itseoikeutetusti omistettu oman elämäni tärkeimmälle ja merkityksellisimmälle biisille.

Lue myös

X