Risteyksessä

Kyllähän sitä toisinaan tulee herättyä keskellä yötä kylmässä hiessä kieriskellen, että onkohan blogillani uskottavuusongelma.

Talvella tulee kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun aloin parisuhdeblogia kirjoittamaan. Jokunen vuosi tästä eteenpäin, niin blogini on iältään vanhempi kuin yksikään parisuhteeni on ollut. Tosin olenhan minä aikuisiässäni ollut muutamissa parisuhteessa yhteensä lähes kaksikymmentä vuotta, joten ei minulla vielä ole hätää uskottavuudessa. Välillä on syytä olla itsekriittinen. Olisi hyvä jos minusta tulisi blogimaailman Dingo. Bändi, joka älysi lopettaa neljän vuoden olemassaolon jälkeen suosionsa huipulla, kirkuvien fanien jäädessä itkemään suosikkiensa poistumista parrasvaloista. Tosin bändi vesitti tekonsa tulemalla parrasvaloihin uudestaan vuosien jälkeen, mutta ilman kirkuvia faneja.

Voisinhan minäkin pitää tauon ja tehdä kuusikymppisenä vähän kokeneempana parisuhdebloggarina paluun, vaikka aika olisi auttamattomasti ohi. Väkisin yrittäisi uskotella muuta. Joskus on vain niin, että Levoton Tuhkimo jää tuotannon parhaaksi helmeksi ja on typerää pyristellä sitä totuutta vastaan. Sen jälkeen on syytä mennä kohti muuta.

Yhtenä yönä vein ajatuksen jopa niin pitkälle, että sitten kun lopetan blogini niin pitäisin siitä lehdistötilaisuuden. Kertoisin Dingon tavoin Parisuhdeblogini hajonneen sisäisten erimielisyyksien vuoksi. Mietin jopa, että kerrottaisiinkohan siitäkin puoli yhdeksän uutisissa. Uutiskuvissa näytettäisiin viime viikolla Seiskassa ollutta rakeista kuvaa tyttöystäväni perseestä ja minun toisesta poskestani. Viimeisestä julkisesta esiintymisestä Havaintoja Parisuhteesta -nimikkeen alla. Se oli muuten 77 euron arvoinen kuva. Ei minusta aiemmin ole niin paljon maksettukaan. Sen kuvan näkeminen olikin syy sille, että lopetin maalailemasta mielikuvia blogini lopettamisesta. Jos olen noin arvokas niin tämähän on menossa oikeaan suuntaan. Mitä tyttöystäväni pyllyyn tulee niin 77 euroa on aivan liian vähän.

Ehkä on niin, että minusta tulee Dingon sijaan blogimaailman Paavo Väyrynen. Aina kun jo luullaan, että kuolema on jo korjannut niin eikö pääni nouse jostain esiin. Kukaan ei halua enää kuunnella, mutta silti puhun. Vuosikymmenestä toiseen pyristelen pinnalla. Arvostan sellaista toimintaa. Asioihin pitää suhtautua intohimolla. Sitäpaitsi parisuhde on vain nimi. Se on yksi rakkauden nimike. Ja mitä rakkauteen tulee, niin siihen jos mihin on syytä suhtautua vahvalla intohimolla. Riittää, että yksikin vastaa rakkauteen rakkaudella. Silloin on saavuttanut tekemisellään päämääränsä.

Joten täällä minä pysyn, rakkausbloggarina keskuudessanne, haluatte tai ette. Minähän en rakkautta, enkä blogiani jätä. Niin kuin ei Dingo jätä keikkalavoja, eikä Paavo Väyrynen politiikkaa. Jos ihminen ei seuraa intohimoansa, niin mitä sitten?