”Sä et jumalauta nuku nyt!”

”Olen kokenut paljon väkivaltaa. Seksuaalista, fyysistä, henkistä ja niiden sekoitusta.

Sairasta, kuinka ihminen koki oikeudekseen päättää, koska sain tai voin olla väsynyt, koska sain nukkua. Toisen väkisin hereillä pito yö toisensa jälkeen nakersi ihmistä sisältä. Ensin sen tunsi fyysisesti, kuinka keho väsyy. Kohta jo jokainen ruumiinosa huusi kivusta. Teki mieli itkeä, muttei pystynyt, koska hengitys salpaantui pintanikotteluksi pelosta. Seuraavaksi se alkoi vaikuttamaan mieleen. Omat ajatukset tuntuivat kuin sumuisilta sitaateilta. Aloin epäillä omia ajatuksiani, omia tunteitani. Rationaalinen kyky käsitellä asioita oli hävinnyt. Ongelmanratkaisukykyä ei enää ollut. Julma kidutusmuoto.

Nuokuin sohvalla myöhään illalla. Olin herännyt aamulla ennen viittä töihin. Uneni oli ollut katkonaista johtuen pelostani tulla hakatuksi tai raiskatuksi, niin kuin monena aikaisempanakin yönä. Silmät painuivat väkisin kiinni tv:n pauhatessa vieressä.

”Sä et jumalauta nuku nyt! Mua ei vielä väsytä.” Hän ravisteli kovakouraisesti minut hereille. Nieleskelin kauhuntunteen kurkustani. Yritin väkisin pysyä hereillä, mutta lopulta totesin hänelle, että välillä on pakko nukkua. Kaaduin sänkyyn ja nukahdin heti. Kello oli kaksi yöllä.
”Vitun löysä lehmä!” Hän repi minut hiuksistani lattialle. Kyyneleet valuivat, mutta yritin olla provosoimatta lisää. Jähmetyin paikoilleni.
Vihdoin kuulin hänen hengityksen käyvän raskaammaksi ja nukahtavan. Katsoin kelloa 03.20. Vedin peittoni hiljaa sängystä lattialle ja suljin silmäni. Uni oli kateissa.

Jälkikäteen olen ihmetellyt, kuinka selvisin työstäni. Kuinka fysiikkani kesti kaiken tuon kidutuksen. Mieli olikin jo rikottu.
Eron jälkeisen terapian sekä usean vuoden unesta hereille säpsähtelyjen jälkeen uskallan jo nukahtaa. Uskallan nukkua, koska olen turvassa.”