Havaintoja parisuhteesta

Säälipylpyrä.

8.4.2016 Teksti: Havaintoja parisuhteesta

En kirjoita teille tänään isosti. Minuun iski kuume kuin salama kirkkaalta taivaalta. Halusin kuitenkin sen teille kertoa. Olla teihin edes vähän kosketuksissa. Ihan pyyteettömästi minä tämän teen. Halusin vain ilmoittaa, että minulla on kuumetta. Jalkojakin särkee ja on voimaton olo. Ehkä teen kuolemaa, en tiedä. En minä tätä sillä, että haluaisin teiltä sellaisia myötätuntotykkäyksiä. Enkä minä silläkään, että haluaisin teiltä jopa sellaisia uusia sydäntykkäyksiä. Halusin ihan pyyteettömästi ilmoittaa, että kuume on noussut ja vähän sattuu ja kuolema tulee.

Höpöhöpö. Haluaisin teiltä ihan tosi paljon pylpyrää. Vieläpä sellaisia sydänpylpyröitä. Kyllähän te pylpyrän muistatte. Se pieni ihana punainen tykkäyspallo ilmoituksessa. Ne niin piristäisivät ja jopa parantaisivat tätä helvetillistä olotilaa. Toimisivat kuin peittona päälläni, kun kyyhötän sohvannurkassa tai pienenä myötätuntoisena kosketuksena hiuksilla ja poskella. Onhan se säälittävää, että iso mies kerjää sydänpylpyrää, mutta ajattelin, että olen minäkin antanut jo kolmen vuoden ajan sydänsanojani, niin jos te annatte minulle nyt vähän pylpyrää, edes säälistä, kun sitä eniten kaipaan.  

Vaimolla ja tyttäreltä ei tunnu sääliä tulevan. Vaikka makaan sohvalla raatona kuin sotilas Raatteen tiellä. Heillä näyttää olevan ihan omat juttunsa. Minäpä en siitä lannistu. Katson vieraisiin pöytiin ja pyydän teiltä. Jos vähän säälistä antaisitte. Kyllä se ihan hyvältä tuntuu silloinkin, kun säälistä saa. Sitä paitsi siinä voi käydä säälistä antajallekin niin, että se alkaa tuntua hyvältä. Sehän on vähän kuin hyväntekeväisyyttä, kun antaa antamisen ilosta. Kyllä tekin sitten saatte, kunhan tästä tokenen.

Voi että. Kuolen ehkä. Pahalta tuntuu. Olisi niin mukava vetää päällensä sellainen tykkäyspeitto. Tuntea ihana pylpyrä ihoani vasten. Varmasti parantaisi minut ja huomenna voisin olla tyttärelleni toimelias isä. Vetäisin lapsikortin pakasta jos se nostaisi teissä vielä enemmän säälin tuntemuksia. Aika kylmä ihminen saa olla, jos antaa miehen riutua koko viikonlopun kuumeen kourissa , kun lapsi on miehellä. Ja se ei tarvitsisi kuin pienen pylpyrän lähetettäväksi, että mies tokenisi. Ei se kyllä paljon ole pyydetty. Varsinkin, kun lupaa maksaa takaisin.

Olenko muuten muistanut koskaan sanoa, että olette tosi ihania. Ihan paras blogiyleisö ikinä. Muuten vain sanoin tässä kuumehoureessa. Kuume aiheuttaa hallitsemattomia tunteenpurkauksia. Tosi paljon alkoi palella. Voi kun saisi vetää sellaisen tykkäyspeiton ympärille. No, on minulla tuossa tuollainen ruma ja hengetön peitto varalla. Kai senkin alle voi hätätapauksessa käydä. En ihan palellu hengiltä, vaikka en tykkäyspeittoa saisikaan. Ei jää tytär isättömäksi. Ei ole mukavaa sellainen. Ja vain sen vuoksi, että iskä ei saanut kunnon tykkäyspeittoa päällensä.

Jos ette minulle anna säälistä, niin antakaa edes kotonanne. Minä olen vahvasti sitä mieltä, että se alkaa tuntua hyvältä, vaikka aluksi ei tuntuisi. Sydänpylpyröistä siis puhun.

Mukavaa viikonloppua. Minulla se menee sitten kai kuumeessa ja hengettömän peiton sisässä.