Havaintoja parisuhteesta

”Saanko kutsua sinua isäksi?”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta
”Lasteni isä kuoli viitisen vuotta sitten. Isä, joka halusi viettää lastensa kanssa aikaa niin paljon kuin vaativalta yrittäjäuralta, yhteisöllisiltä harrastuksilta ja luottamustoimilta ennätti. Isä, joka järjesti aikaa lapsilleen ja mahdollisti lasten äidille, minulle, myös omaa aikaa. Hän oli isä, joka hupsutteli, kujeili ja osasi olla läsnä, vaikka mielessä myllersi jatkuvasti isoja asioita. Tämän isän lapseni joutuivat hautaamaan yllättäen. Isän, jota nuorimmaiseni eivät oikein enää muista, koska ovat isän kuollessa olleet niin pieniä. Isän, jota lapset ikävöivät, esikoinen erityisesti. Isän, jota muistellaan haudalla, arkisissa keskusteluissa ja juhlahetkinä. Isän, jonka kuolema opetti meitä jäljelle jääneitä elämään joka päivä. Elämään, nauttimaan ja iloitsemaan, arvostamaan sitä mitä meillä on. Isän, joka eli ja joka edelleen elää mukanamme, tulee aina elämään.
 
Jonkin aikaa lasteni isän kuoleman jälkeen tapasin miehen, joka vakiinnutti hiljalleen paikkansa perheessämme. Miehen, joka teki lapsiini niin suuren vaikutuksen, että jo muutaman kerran tapaamisen jälkeen yksi lapsistani kysyi, saisiko hän kutsua tätä miestä isäksi. Lapsi kysyi tätä myös mieheltä – ja mies suostui. Minä itkin ilosta. Lasten pohjattoman ikävän näkeminen ja siinä lohduttaminen tekee nöyräksi. Kun sitten toinen mies, jolla ei ole mitään verisidettä lapsiini, suostuu ja haluaa alkaa isäksi lapsilleni, se kosketti. Halu alkaa isäksi arjessa ja juhlassa, halu ottaa hoitaakseen lasten käytännön asioita ja yhteistä arkea saa miettimään, kuinka hyviä ihmisiä maailmaan mahtuukaan. Halu olla täysivaltaisena kumppanina erittäin vaikeassa ja monimutkaisessa elämäntilanteessa ei ole itsestäänselvyys.
Arvostan tuota miestä päivä päivältä enemmän ja enemmän. Arvostan ja rakastan.
 
Näin isänpäivän kynnyksellä koen olevani onnekas. Onnekas siksi, että olen saanut saattaa maailmaan ihania lapsia huikean ihmisen kanssa. Onnekas myös siksi, että saan tänä päivänä elää onnellista yhteistä elämää miehen kanssa, joka on hyväksynyt minut ja lapset kaikkine arpinemme. Olen kiitollinen ja onnellinen, että olemme saaneet tämän miehen elämäämme.
 
Toivon päivittäin, ettei lasteni olisi tarvinnut kokea isän kuolemaa ja sitä seurannutta tuskaa. Haluan ajatella, että lasten isä seuraa meitä kaikkia ja kulkee rinnallamme rajan takana. Ja rajan tällä puolella on toinen rakastava mies ja isä. Voiko tässä tilanteessa enempää toivoa?”

Lue myös

X