Havaintoja parisuhteesta

”Sain kumppaniltani kroonisen sukupuolitaudin”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

”Olen reilu kolmekymppinen nainen. Pitkästä liitosta eronnut, tavallinen perheenäiti. Aikuisiällä joutunut opettelemaan paljon asioita, yksinolon, seksuaalisuuteen liittyvät asiat, vapaus ja mitä minä itse haluan elämältäni.

Kun vihdoin eron jälkeen pääsin jaloilleni ja olin tutkiskellut itseäni, että kuka minä oikein olenkaan ja mitä minä haluan, latasin tinderin.

Hyvin pian huomasin, että sovellus ei ole minua varten. En haikaile yhden illan juttujen perään, vaan kaipaan vierelleni sitä toista aikuista, jonka kanssa jakaa arjen ilot ja surut. Kaipaan sitä tunnetta, kun jotain oikein paljon rakastaa ja on valmis antamaan itsestään kaiken sille toiselle.

Lapsettomilla viikoilla se yksinäisyyden tunne on valtava. Kukaan ei ole työpäivän jälkeen odottamassa kotona, ei ole ketään jonka kanssa jakaa päivän tapahtumat tai syödä yhdessä päivällistä. Jokainen ihminen kaipaa kosketusta ja rakkautta, jokaisen ihmisen tulisi sitä saada.

Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan seksuaalisuus on jokaisen ihmisen oikeus ja jokaisella on oikeus positiiviseen ja kunnioittavaan lähestymistapaan sekä seksuaalisiin suhteisiin, mahdollisuus tyydyttäviin ja turvallisiin seksikokemuksiin vapaana painostuksesta, syrjinnästä ja väkivallasta.

Kyllä, sairaanhoitajana tiedän nämä asiat, olen rakkauden ja seksuaalisuuden puolestapuhuja ja terveyden edistäjä. Jos kerta WHO:n mukaan jokaisella ihmisellä on oikeus seksiin, niin kyllä sitten minullakin, eronneella sinkku-äidillä, eikö vain?

Tarina jatkuu. Tapailin tinderin kautta muutamia miehiä ja jonkun kanssa tapasin useamminkin. Ja kyllä, ehkäisystä pidettiin huolta.

Sitten tapasin erään miehen, jolle olin jo kertonut, että mitä haluan. Haluan elämänkumppanin, en mitään hetken huumaa. Tämä mies oli hyvin kiinnostava. Kovin fiksu ja elämässä hyvin menestynyt. Ajattelin, että miten minä tavallinen sairaanhoitaja ja korkeasti koulutettu menestyvä mies voisimme ikinä päätyä yhteen. (Jälkeenpäin ajateltuna kamalasti ajateltu tämäkin siinä mielessä, että tosi rakkaus ei katso titteliä).

No tapasin miehen, molemmat kaipasivat kosketusta, intohimo huokui vahvana. Päädyimme harrastamaan seksiä, ja kyllä kumin kanssa. Lähdettyäni kotiin tajusin, että tämä mies oli vain yhtä asiaa vailla. Tunsin itseni taas höynäytetyksi.

Reilu viikko tästä alkoi helvetti. Usean kuukauden helvetti. Tajusin heti, että nyt kävi köpelösti. Noh, tietysti alalla työskentelevänä olin jo varma diagnoosista. Lähdin lääkäriin kovien kipujen kanssa, koko alapääni oli tulessa, en pystynyt istumaan, en käymään vessassa, en mitään. Lääkäri tuumasi tutkimuspöydällä maatessani, että selvä herpes.

Silloin maailmani romahti, en ole kokenut koskaan oloani niin nöyryytetyksi kuin siinä jalat levällään ja alapää ”pilalla” maatessani. Sillä samalla sekunnilla tunsin itseni likaiseksi, saastuneeksi ja tyhmäksi. Itseinho ja syyllisyyden tunne oli valtava. Suurin osa minua, naiseuttani ja seksuaalisuuttani kuoli.

Lääkäri määräsi lääkkeitä ja sanoi, että jatkoja ei tarvita. En saanut mitään ohjausta, kukaan ei kysynyt miten voin, vaikka lääkäri ja hoitaja näki, että olen aivan shokissa ja rikki. Hyvin rikki. Tätä olen jälkeenpäin miettinyt, että olisi pitänyt antaa palautetta. Sen verran kylmää kohtelu oli.

Seuraavat viikot meni itkien, kipujen ja valtavan häpeän tunteen vallassa. Etsin tietoa joka tuutista, luin tutkimukset ja hoito-ohjeet. Etsin vertaistukea ja harmikseni huomasin, että aiheesta puhutaan aivan liian vähän missään.

Otin myös tietysti vastuuntuntoisena mieheen yhteyttä. Hän tiesi tartunnastaan, mutta ei sitä minulle asti kertonut. Tässä se nähdään, että koulutusaste ja älykkyys ei aina toteudu! Se tuntui maailmanlopulta. Tuntuu toisinaan edelleen, koska kannan mukanani virusta, joka ei koskaan lähde pois. Se on aina osa minua ja aina on olemassa riski, että sen eteenpäin tartutan tahtomattani.

Kumppanin löytäminen oli ennen herpestäkin vaikeaa, koska nykyajan miehet vierastavat uusioperhe kuvioita, eivät halua lapsia ollenkaan, milloin on liian lihava, liian pienet tissit tai liian paksut jalat, milloin väärä ammatti etc. Ja nyt se kumppanin löytäminen on vielä vaikeampaa, koska kannan kroonista sukupuolitautia.

HSV-2 virus ei ole seurattava tartuntatauti ja sitä kantaa väestöstä n.20%, osa tietämättään. Vittumaisuus tulee siinä, että voi olla pitkään oireeton ja oireisessa vaiheessa tarttuu myös kondomin läpi, naisille herkemmin kuin miehille. Se on hyvin alidiagnosoitu. Kurja virus kaikin puolin, mutta se ei estä seksin harrastamista, rakkautta tai läheisyyttä.

Olen huomannut, että edelleen sukupuolitauteihin liittyy valtava stigma. Ja ensireaktio on aina ”hyi saatana!” Naisista ajatellaan automaattisesti, että ”mitäs läksit lutkaamaan, onko pakko kaikille antaa”. Vaikka esim. minun tapauksessa, ja varmaan monen muunkin, asiassa ei ollut kyse siitä. Vaan kyse oli jokaisen ihmisen perustarpeesta saada kokea ja tuntea toisen ihmisen kosketusta, läheisyyttä ja nautintoa.

En ole sen jälkeen harrastanut seksiä, en saanut tuntea toisen ihmisen kosketusta, läheisyyttä, en mitään niistä asioista, joita jo ennen tartuntaa olin kipeästi vailla. Tästä on aikaa nyt vuosi. Tarinani pointti oli se, että oli minulla krooninen virus elimistössä tai ei, olen silti ihan tavallinen nainen, äiti ja kumppani, jolla on haaveita ja unelmia. Nainen joka haluaisi tulla rakastetuksi, nainen joka haluaisi rakastaa ja nainen joka rakastaa seksiä.

Se, että kannan HSV-2 virusta, ei tee minusta yhtään huonompaa, likaisempaa tai vastuuttomampaa ihmistä, kuin niistäkään, joilla virusta ei ole ja jotka lentävät pesästä pesään ilman huolen häivää. Vastaava voi käydä ihan kenelle tahansa ikää, sukupuolta, historiaa, koulutusta tai vanhemmuutta katsomatta.

Ollaan ihmisiä ihmisille. Ja rehellisiä, se että tietoisesti voi vaikuttaa toisen ihmisen elämänlaatuun heikentävästi, on tuomittavaa. Mutta se ei ole tuomittavaa, että olet avoin ja rehellinen. Jokaisen oikeuteen kuuluu saada päättää omaan kehoonsa ja terveyteensä liittyvistä asioista.

Ehkä minäkin vielä joku päivä löydän ihmisen, joka hyväksyy minut sellaisena kuin olen ja rakastaa minua sellaisena kuin olen. Jokaisessa meissä on virheitä, jokaisella meillä on ne omat virheet, kukaan ei ole täydellinen. Jokaisella meistä on historia ja jokaisella meistä näkyy eletty elämä jollain tavalla kehossamme. Silti meistä jokainen on yhtä arvokas.”

X