Olen ehkä tietämättäni elänyt suuressa valheessa, ajattelin.

Kaikki paljastui minulle eräänä sateisena syysiltana.

Avasin laatikon, jota ei olisi pitänyt avata, sillä laatikosta paljastui vaimoni salattu elämä.

Pyöritin epäuskoisen näköisenä löytämääni esinettä kädessäni.

Elättelin toivoa, että kyseessä olisi jonkun vieraan vahingossa jättämä esine.

Kyseessä oli kirja. Avasin sydän pamppaillen sen kannen.

Alta paljastui omistuskirjoitus. Vaimolleni omistettu. Sisäsivujen tekstejä oli alleviivattu.

Se oli vaimoni kirja. Laatikossa piilossa ja ymmärrän hyvin miksi.

Jäin odottamaan vaimoani kotiin saapuvaksi. Ilta oli pimeä.

Istuin sohvalla hiljaa nyyhkyttäen, kun vaimoni saapui viimein kotiin.

Ääni vapisten sain soperrettua, että mikä tämä on.

Nostin Iloisen askartelukirjan vaimoni silmien eteen.

Alkoi yön läpi kestävä keskustelu.

 

Vaimoni tunnusti, että se on hänen kirjansa.

Että se oli hänen nuoruuden hairahduksensa, josta ei ollut kehdannut minulle puhua.

Aloin epäillä kaikkea muutakin.

Kysyin, löytyykö jostakin toisesta laatikosta Ihanimmat leipomukset vol. 2 kirja?

Pelkäsin, että hänestä kuoriutuu esiin joku sietämätön kaappiemäntä.

Yksin olleessaan laittaa Marimekon taskumekon päällensä ja alkaa askarrella.

On perustanut salanimellä askartelublogin, jonne postaa kuvia luomuksistaan.

Ja onko se hänen teatteriharrastuskin ollut vain pelkkää valhetta.

Onkin käynyt salaa huovutuskurssilla vuosien ajan.

Se olisi lopullinen niitti parisuhteellemme.

Sivusuhteen voisi vielä antaa anteeksi, mutta huovutuskurssissa menee raja.

 

Keskustelu johti toivottuun lopputulokseen.

Aloin uskoa, että askartelukirja on todellakin ollut vain kertakokeilua.

Nuoruuteen liittyvää rietastelua, joka on vain käytävä läpi itseään etsiessä.

Vaimoni ymmärsi salaisuutensa vakavuuden, kun vertailin sitä siihen, että saisi minut kiinni salaisuudesta.

Yllättäisi minut housut kintussa Bilteman kuvasto kädessä.

Minut, joka on aina sanonut kaikkien työkalujen olevan saatanan keksintöä.

Kyllä siinä alkaisi heti epäillä, että onko tietämättään nainut kaappiäijän.

Että hiveleekö vasaran kovaa pintaa yksin ollessaan.

 

Parisuhteessa on omat pikkusalaisuutensa. Kaikkea ei tarvitse aina kertoa.

Pikkusalaisuudet ovat niitä asioita, kun kuulee puolisonsa sulkevan ulko-oven perässään, mitä ottaa sen jälkeen esille.

Kaikilla niitä on. Ei siinä ole mitään hävettävää.

Minä aion paljastaa oman parisuhdesalaisuuteni. Vaimonikaan ei tiedä tästä. Jännittää.

Joskus vaimoni ollessaan toisaalla minusta tulee rokkitähti.

Laitan musiikkia tulemaan ja soitan sulkapallomailalla kitaraa.

Edessäni on joukoittain nimeäni kirkuvia naisia.

Nuorempana saatoin tehdä pitkiäkin keikkoja, mutta nyt ne rajoittuvat pariin kappaleeseen.

Koska on se sinänsä koomista, kun nelikymppinen mies hivelee sulkapallomailaa jalka miehekkäästi sohvankulmalla.

Nyt se on sitten kerrottu. Kahdenkymmenen vuoden paino on vierähtänyt pois sydämeltäni.

Ja heti voin kertoa, että kylläpä helpottaa. Kertokaa tekin omat salaisuutenne.

 

Isoja salaisuuksia ei kannata sisällään pitää.

Vanhetessaan ne muuttuvat vielä isommiksi ja vaikeammin kerrottaviksi.

Epärehellisyyden pohjalle rakennettu parisuhde ei kestä.

Sitä paitsi valheen pitäminen sisällään syö energiaa kaikesta muusta tärkeämmästä.

Ei se ole helppoa kaikesta kertoa ja on inhimillistä yrittää olla kertomatta.

Mutta se kaikki tulee jossakin vaiheessa eteen.

Puoliso löytää kirjahyllyn taakse piilotetun salaisen kaapin ja avaa sen.

Syliin kaatuu joukko epämääräisiä kertomattomia salaisuuksia.

Vankilassa tehtyjä rekisterikilpiä, naisten peruukkeja, isyystodistuksia ja Mamban kokelmalevy.

Niistä ei enää huumorilla selviä.

 

Ranskalainen kirjailija Emmanuel Carrere on kirjoittanut tositapahtumiin perustuvan kirjan lääkärimiehestä, joka ei potkut saatuaan uskaltanut kertoa sitä perheelleen. Alkoi uskomaton huijaamisen kierre. Mies lähti joka aamu normaalisti töihin, mutta vietti päivän metsässä. Lopulta kun vyyhti alkoi selvitä vaimolle, mies teki viimeisen tekonsa valheen peittelemiseksi. Hän tappoi perheensä. Pelko ja häpeä valheen paljastumisesta sai verisen päätöksen. Vaihtoehtona olisi ollut kertoa heti, että hänet on irtisanottu.

Totuus ei satuta koskaan niin paljon kuin valhe, paitsi silloin kun totuus hyppää yllättäen kaapin uumenista yllätetyn silmille. Ehkä on parempi esitellä totuus ihan itse. Siten tulee säilyttäneeksi selkärangan ja uskottavuuden.

 

Ja mitä tulee pikkusalaisuuksiin. Kyllä niitä saa olla.

Ei puolison tarvitse ihan kaikkea tietää.

Jos yksin ollessaan haluaa pitää naisen peruukkia päässänsä, niin ei se ketään satuta.

Se on sellaista omaa pikkukivaa. Suuri peukku omalle pikkukivalle.

Minä kerroin nyt oman salaisuuteni, mutta kehitän jonkun toisen.

Se onkin jo sellainen, että en kehtaa siitä julkisesti huudella.

Kyllä vaimollanikin jotain on.

Vaikka hän onkin huomattavan rehellinen ja suora.

Jos hänellä joskus onkin sivusuhde, niin hän tuonee sen meille kotiin näytille.

Toteaa, että on pari tuntia tavoittamattomissa, että sen jälkeen vaikka syödään.

 

Pahimmasta mahdollisesta skenaariosta ollaan kuitenkin selvitty.

Vaimoni ei olekaan kaappiemäntä.

Se olisi ollut jopa minulle ylitsepääsemätön este.

X