Havaintoja parisuhteesta

Sama suhde, kaksi eri tarinaa

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Olen julkaissut blogissani ihmisten minulle lähettämiä tarinoita. Tarinoissahan on meille luettavissa aina vain puolet. Toinen puoli tarinaa jää aina pimentoon. Siksi emme oikeasti tiedä, missä totuus sijaitsee. Usein jossain kahden tarinan keskellä.

Yksi suhde, kaksi tarinaa:

Puoliso 1:

”Elän seksittömässä parisuhteessa. On meillä seksiä, mutta yksipuolista. Minä olen antavana osapuolena ja puolisoni saavana osapuolena. Olen yrittänyt ottaa asian puheeksi, mutta puolisoni ei kuuntele. Hän suhtautuu minuun muutenkin välinpitämättömästi. Olen ilmaa hänen edessään. En haluaisi kuitenkaan erota, sillä kaikki muuttuisi. Lapset menettäisivät ehjän perheen ja muutenkin elämästä saattaisi tulla taloudellisesti hyvin epävarmaa.

Puolisoni tekee hyvin vähän yhteisen arkemme eteen. Hänellä on paljon omia menoja. Tuntuu kuin minulle ei riittäisi aikaa ollenkaan, mutta kaikelle muulle kyllä. Alan olla kyllästynyt siihen, että minun ohitseni kävellään kuukausi toisensa perään.”

Puoliso 2:

”Tuntuu, että en ihmisenä riitä puolisolleni missään asiassa. En osaa tehdä mitään oikein ja sitten kun lakkaan tekemästä, niin olen liian laiska ja en osallistu. Kuulen päivittäin sättimistä, arvostelua ja kritiikkiä kaikesta mitä teen ja siitä mikä olen. Se tuntuu epäreilulta, koska olen aina halunnut tehdä osani arjen töistä. Jossain vaiheessa tulee tunne, että ei edes halua yrittää, koska jokaisesta tekemisestä löytyy vain sanottavaa.

En ole halunnut puolisoni kanssa seksiä enää aikoihin. Kyllä meillä sitä on, mutta lähinnä käytän mielikuvitustani, jotta pääsen seksuaalisista tarpeistani. Yritän välttää kosketusta, joka johtaisi mihinkään, sillä koen olevani seksissäkin riittämätön. Asiaan ei auta se, että koen olevani puolisoni silmissä kaikkeen riittämätön.

Olen selvästi vääränlainen puoliso hänelle. Olen ehdottanut eroa, mutta hän vastustaa ajatusta suunnattomasti. Hän on jopa uhkaillut, että jos haluan erota, niin en näe lapsiani enää koskaan. Pelkään, että niin käy, sillä puolisoni on erittäin ehdoton.

Pakenen tilannetta harrastuksiin ja omiin menoihini. Kotini ulkopuolella kukaan ei kritisoi tai nälvi minulle. Saan olla rauhassa ja tunnen olevani riittävä.”

Tässä kaksi ihmistä kirjoittaa samasta suhteesta. Yksin luettuina tulkitsisimme tarinat aivan toisin kuin nyt, kun meillä on edessämme saman kolikon kaksi eri puolta.

Elämä, kuten parisuhteet, eivät koskaan ole mustavalkoisia.

X