Havaintoja parisuhteesta

”Sano minulle että olen hyvä puoliso”

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Mieslukijani kirjoittaa kommentissaan:

Olen mies, ihminen, voisin olla myös nainen, ihminen, sillä nämä toiveet eivät sukupuolta katso.

Minä haluan, että minulle sanotaan säännöllisesti, että olen hyvä puoliso. Haluan, että minulle sanotaan, että olen hyvä isä, hyvä mies ja hyvä ihminen. Koska minä olen aivan hyvä. Olen itselleni aivan riittävän hyvä ja jos se ei ole tarpeeksi muille, niin eihän sille voi mitään. Jokainen on oikeutettu etsimään parempaa ja riittävämpää.

Minulle riittää tämä keskeneräisyys ja olisipa kiva nähdä niin valmis ja täysi ihminen, joka kokee oikeudekseen arvostella minua, keskeneräistä. Minulle saa sanoa asioista ja neuvoa asioissa, joita en tunnu osaavaan. Osaan ja uskallan myös pyytää apua, joten kenenkään ei tarvitse arvailla.

Minusta on kivaa ja huomaavaista tehdä pitkän työpäiväni päätteeksi ruokaa valmiiksi perheelleni, paitsi jos ensimmäinen kommentti joka ikinen kerta on, että vähän mautonta tai että miten ruuasta olisi voinut tehdä vielä parempaa. Tiedättekö, että mitä se lopulta aiheuttaa? En tee enää ruokaa perheelleni. Tehkööt he, jotka paremmin sen tuntuvat osaavan.

Tämä koskee aivan kaikkea muutakin. Teen toisinaan mautonta ruokaa, joskus saattaa jäädä nurkka imuroimatta, astiat saattavat mennä outoon järjestykseen koneessa tai puen lapseni päällä oikean toppahaalarin sijaan väärän toppahaalarin. Niin saattaa käydä, mutta minä silti haluan tehdä niitä asioita, paitsi jos ensimmäinen kommentti joka ikinen kerta on, että vähän huolimattomasti siivottu, miksi kone on täytetty ihan väärin tai katso nyt mitä lapselle oikein päälle puet. Siinä tapauksessa en halua enää tehdä asioita, vaan jätän heille, jotka asiat osaavat tehdä paljon paremmin ja paljon oikeammilla otteilla.

Toivon, että minua kohdellaan aivan samalla tavalla. Jos minä liian hanakasti huutelen yhden totuuden nimeä ja minulle on olemassa vain yksi tapa tehdä asioita oikein tai vaadin aivan liian mahdottomia. Sillä kenenkään ei tarvitse kahlita itseään toisen tahdon ja sääntöjen alle. Ihminen on ihminen, eikä naruilla heiluva marionetti.

Jos mikään ei tunnu toiselle riittävän, jos päivästä toiseen tuotan toiselle pettymyksen, jos toisella on jokapäiväinen tunne, että minua pitää kouluttaa paremmaksi, niin minä olen väärä ihminen hänelle. Täysin riittämätön. Eikä kukaan jaksa huomata joka päivä olevansa virheellinen ja riittämätön ihminen. Silloin on parempi sulkea ovi perässään ja toivoa, että toinen löytää sellaisen ihmisen rinnalleen, joka täyttää hänen kriteerinsä ja joka saa kuulla ja tuntea olevansa riittävä ja hyvä.”

Naislukijani vastaa kommentoijalle kommentissaan:

Ikäväkseni huomaan itse sortuvani tuohon melko usein. Yksin eläminen jätti jälkensä siinä suhteessa, että loin omat tapani toimia, miten pyykit laitetaan narulle ja kuivina viikataan kaappiin. Miten tiskit tulee järjestää tiskikaappiin, missä minkäkin tavaran paikka on keittiössä. Millä siivousaineilla siivotaan jne. Näitä esimerkkejä on arjessa paljon.

Mutta tärkeintä on se, että olen nyt pyrkinyt opettelemaan pois näistä ”pinttyneistä” tavoista ja vähitellen suunta on parempaan. Otan mielelläni vastaan mieheltäni ehdotuksia siitä miten asioita voidaan tehdä hänen tavallaan ja luomme nyt yhteisiä tapoja toimia. Mielestäni tärkeintä suhteen toimimisen kannalta on puolisoiden tasavertaisuus ja molempien sopeutuminen muuttuviin tilanteisiin.

Tällaista kommunikaatiota kun harrastettaisiin parisuhteissa, niin erotilastot kaunistuisivat huomattavasti. Toinen esittää rohkeasti tuntemuksensa, toinen kuuntelee ja lyttäämisen ja selittämisen sijaan ymmärtää ja uskaltaa katsoa toisen syyttämisen sijaan peiliin päin.

Se vain tuntuu usein olevan helpompi tapa olla katsomatta.

X