Havaintoja parisuhteesta

Sanoisit ennemmin jotain kaunista

4.7.2019 Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Hän näyttää petolinnun persereiältä.

Näin kuvaili mies vaimoaan vuosia sitten eräissä juhlissa ollessani. Hän alleviivasi sanomaansa vaimonsa muihin piirteisiin kohdistuvilla solvauksilla. Alkoholi oli tehnyt tehtäväänsä miehen mielessä, jota tässäkin tapauksessa yritettiin käyttää lieventävänä asianhaarana myöhemmässä vaiheessa. Turhaan, sillä ei kai läheisistään tuollaista kieltä käytetä missään olosuhteessa tai olotilassa?

Olen hämmentynyt.

Pyysin muutama viikko sitten tarinoita lukijoiltani, jotka ovat arjessaan joutuneet rasistisen solvauksen kohteeksi eläessään parisuhteessa toisesta kulttuurista tulevan ihmisen kanssa. Viestejä tuli järkyttävän paljon. Monessa niissä toistui sama kaava. Varsinkin meille miehille tuntuu olevan ylitsepääsemätön este, että suomalainen nainen rakastaa muuta kuin niin sanottua kantasuomalaista miestä. Näissäkin tapauksissa solvaukset liittyvät usein ihmisen ulkonäköön. Pahimmissa tapauksissa solvaukset kohdentuivat perheen lapseen.

Kymmeniä vuosia sitten minulla oli ystävä. Hän sairasti bulimiaa ja tuli sanoneeksi, että bulimia syntyi hiljalleen hänen teinivuosinaan, kun hänen oma äitinsä sanoi häntä muutaman kerran läskiksi. Tämän jälkeen herkässä 14 vuoden iässä ollut tyttölapsi tuli katsoneeksi aamuisin peilistä ja näki takaisin katsomassa läskin tytön, joka ei kelvannut edes omalle äidille. Tytöllä, jolla ei edes ollut ylipainoa teinivuosinaan eikä silloin, kun hänet tunsin. Silti hänen sisällään ääni sanoi hänen olevan läski.

Äiti oli myöhemmin selittänyt, että se oli vain vitsailua. Pitää hyvän huumorin ystävänä sanoa tässä välissä, että helvetin huono vitsi.

Tämä kaikki tuli mieleeni, kun luin eilen Twitteristä tamperelaisen äidin twiitin, jossa hän kuuli tuntemattoman miehen huutelevan kadulla naisen 15 vuotiaalle tyttärelle, että muuten hyvännäköinen, mutta reisistä pitäisi saada vielä kymmenen senttiä pois. Näin päätti huutaa suomalainen kesämies tuntemattomalle tyttölapselle.

Tiedättekö, että mikä on kornia? Se, että me itseämme aikuisiksi kutsuvat leikimme olevamme niin kovin huolissaan nykyisestä sosiaalisesta mediasta ja sen luomasta kulttuurista, jossa jo lapset postaavat eri nettifoorumeihin kuviaan ja tulevat tätä kautta alttiiksi ulkonäköarvostelulle. Me muka-aikuiset, jotka ovat niitä kaikkein surkeimmin netissä ja kaduilla käyttäytyviä. Me, jotka suollamme suusta samaa paskaa, jolla olemme hukuttaneet koko ympärillä olevan maailmamme.

Käykää lukemassa julkisuuden henkilöitä käsittelevien uutisten kommenttikenttää. Huomatkaa, että mikä on yleisin aihe, jolla henkilöä palstoilla solvataan. Se on ihmisen ulkonäkö, jota kuvaillaan mitä hirveimmillä sanamuodoilla. Sen jälkeen katsokaa nettiprofiili, josta solvaus on kirjoitettu. Ei ole nuoren ihmisen profiili. Ei ole edes kolmekymppisen profiili. Solvaaja on noin viisikymmentävuotias ja siitä ylöspäin oleva mies tai nainen.

Tämä tuli minulle itselleni tutuksi toimiessani kaksi vuotta sitten Kielletty Rakkaus -ohjelman juontajana. Liioittelematta 80 prosenttia palautteista koski ulkonäköäni. Eivätkä ne kommentit olleet kauniita ja kannustavia. Ne olivat kuvottavia. Kirjoitin muutamalle ulkonäköni solvanneelle naiselle viestin ja kysyin, että mikä saa heidät toimimaan kyseisellä tavalla. En ole vielä saanut kysymyksiini vastauksia.

Keneltä minä ulkonäköön liittyviä solvauksia sitten sain? Kerroin sen jo edellisessä kappaleessa. Eräs heistä koki oikeudekseen myös sylkäistä päälleni ohikävellessään.

Neljäkymmentä vuotta ylittäneenä miehenä osa saamistani ulkonäkösolvauksista meni minullakin ihon alle. Voi vain kuvitella, että miltä tuntuu nuorena ihmisenä saada ulkonäköön liittyviä kommentteja meiltä muka-aikuisilta ihmisiltä. Kymmenittäin naisia kommentoi eilen päivitykseni alle nuoruutensa kokemuksia siitä, miltä tuntui olla jopa teini-ikäisenä miesten jatkuvan seksuaalisen katseen alla ja kuinka monen itsetunto tuhottiin muutamalla solvaavalla lauseella.

Mikä pahinta, kuten aikaisemmin kirjoitin, joskus itsetunnon tuhoaja oli oma äiti. Useampi kuitenkin kertoi omasta kokemuksestaan, että huutajat ovat poikkeuksetta suomalaisia keski-ikäisiä miehiä, joista pahimpia ovat kadulla ja baareissa parveilevat miehet, joiden esineellistävä ja kiimainen katse saa aikaan ahdistusta ympärillään. Aivan kuin nainen olisi miehille pala lihaa tai esine, jota voi vapaasti ja ääneen arvioida. Rauhassa ei tunnu olevan edes teini-iässä olevat nuoret. Jotta kirjoitus ei menisi liiaksi vain yhden sukupuolen kritisoimiseksi, niin ei se myöskään ole harvinaista, että on olemassa myös naisia, jotka osaavat ulkonäkösolvauksen jalon taidon.

Minulta on lukijan toimesta kysytty, että enkö ole huolissani oman teini-ikäisen tyttöni vuoksi, koska kadut ja kauppakeskukset ovat täynnä raiskaamaan tulleita ulkomaalaisia nuoria miehiä. Vastaan nyt kysymykseen julkisesti, että enemmän olen huolissani meistä kantasuomalaisista kiimamiehistä, jotka kuvittelevat naisen olevan miehen omaisuutta ja elävän täällä meitä varten. Juuri niistä huutelijoista, jotka huutavat viisitoistavuotiaalle tytölle seksuaalisviritteisiä törkeyksiä. Yhtä lailla olen huolissani naisista, jotka eilenkin tuntuivat puolustelevan huutelijoita argumentilla, että jos nainen pukeutuu hameeseen ja toppiin, niin oma syy, että hänelle huudellaan.

Konservatiivista paskaa. Siitä minä olen eniten huolissani. Ja julkisesti seitsemän vuotta kirjoittaneena voin sanoa, että viimeisen kahden vuoden aikana tuo konservatiivinen ja rasistinen paska on yleistynyt pelottavalla voimalla.

Kun meillä olisi aina olemassa se toinenkin vaihtoehto. Se, jossa me sanoisimme kanssaihmisille jotain kaunista. Jotain, joka tuo kuulijalle hyvän mielen. Se kun tuntuu olevan niin kovin vaikea sanoa. Enkä minä sitä ihmettele. Emmehän me tunnu osaavan puhua kauniisti edes läheisillemme. Puolisot solvaavat tosiaan ja haukkuvat toistensa ulkonäköä. Vanhemmat tuntuvat kutsuvan omia lapsiaan läskeiksi tai ainakin puhuvat lasten kuulle rumasti ulkonäköä arvostellen kanssaihmisistään. Varmasti tulee kaikille yllätyksenä, että herkimmillä lapsilla kehonkuva saattaa vääristyä.

Ehkä se on monelle luontaisempaa sanoa toisesta ihmisestä rumasti kuin kauniisti. Säälittävää se on. Sanomattoman säälittävää.

Siksi muistuttaisin toisesta vaihtoehdosta tai jos siihen ei kykene, niin hiljaisuudesta.

Lue myös

Suosittelemme