Sanoita minut tarpeelliseksi.
Tällä viikolla olemme saaneet kuulla, että miehet ovat jääneet parisuhteessa jyrän alle. Näin meitä ensin opasti väestöliiton parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen, jonka jälkeen miehet ovat päässeet kertomaan omia karuja kokemuksiaan parisuhteistaan. Vaarasen kirjoitus oli hieno keskustelunavaus aiheesta, josta pitääkin puhua. Parisuhde on niin olennainen osa parisuhteessa elävän elämää, että jos se ei ole kunnossa, niin sen heijannaisvaikutukset koskettavat aivan kaikkia muitakin elämänalueita.
Parisuhde perustuu rakkauteen ja toisen ihmisen kunnioittamiseen. Tämä ei kaipaa enää tuekseen sivulausetta. Pitkässä parisuhteessa vaanii monia vaaratekijäitä. Yksi pahimmista on parisuhteen muuttuminen tottumukseksi. On oltu jo niin pitkään yhdessä, että ei edes ymmärretä miettiä mitään muuta tapaa elää. Arjesta on neuvottelemalla tehty kohtuullisen toimiva ja asiat rullaavat omalla painollaan. Parisuhde on muuttunut kämppäkaveruudeksi, jossa puolisoiden väliltä puuttuu lähes kaikki tunne, ellei otsalohkossa sykkivää jokapäiväistä ärsytystä ja vitutusta lasketa mukaan. Parisuhde on kuin kalenteri, jossa päivät ja viikot vaihtuvat toisiin ja kalenterin sivuille on kirjoitettu velvollisuudet, joita kulloinkin kuuluu tehdä, mutta kalenterin ulkopuolella ei olekaan enää yhtään mitään.
Parisuhde on muuttunut tottumukseksi silloin, kun tavallisena arkipäivänä kuulee puolison suusta enemmän moitteita ja vaatimuksia, kuin kehuja ja kiitosta, ja tämä toistuu päivästä toiseen. Nimittäin rakkaus toista ihmistä kohtaan on kunnioitusta hänen tapaansa toteuttaa ihmisyyttään. Koskaan ei ole niin, että kaksi eri ihmistä ovat aivan toistensa kaltaisia. Jos niin olisikin, niin se olisi sietämätöntä. Ja koskaan ei ole niin, että toisesta saa kouluttamalla kaltaisensa. Siinä vaiheessa, kun parisuhde on muuttunut enimmäkseen tottumukseksi, niin siitä on hävinnyt jo suurin osa toisen ihmisen kunnioitusta ja se on otollinen maaperä parisuhteen valtapelille, jossa tärkeintä ei ole tasavertaisuus, vaan se, että saa sanottua viimeisen sanan.
Lukemani kertomukset parisuhteista olivat kamalaa luettavaa. Rakkauteen perustuva parisuhde ei voi toimia niin, että puolisosta puhutaan halveksittavaan sävyyn yhtään missään. Se ei voi perustua sille, että kodissa on vain yhden ihmisen kirjoittamat säännöt, joita kaikki muut orjallisesti noudattavat. Se ei voi perustua sille, että toisen tehtyä jotakin kotityötä, toinen tekee sen heti perään uudestaan, koska se on tehty huonosti tai väärin. Se ei voi perustua sille, että viikon aikana ei kuule puolisonsa sanovan yhden yhtä kannustavaa tai kehuvaa sanaa. Se ei voi perustua sille, että tuntee olevansa puolisonsa silmissä riittämätön aivan kaikessa, koska kuulee moittivia ja arvostelevia sanoja päivittäin.
Parisuhde ei ole suhde, jossa toinen on pomo ja toinen alainen. Ja tämä ei ole millään tasolla sukupuoleen sidottu kysymys. Sekä miehen että naisen on ymmärrettävä, että parisuhde perustuu toisen ihmisen hyväksymiseen, että on monia tapoja toteuttaa ihmisyyttään ja on monia tapoja olla ihminen ja on monia tapoja tehdä asioita ja on monia tapoja ajatella asioita ja on monia tapoja täyttää astianpesukone ja on monia jumalia, joista voi parhaan itselle valita tai olla valitsematta. Jos sitä asiaa ei ymmärrä, niin parisuhteen kantavin seinä ei saa olla yhteinen asuntolaina, vaan sekin seinä on tarvittaessa helposti kaadettavissa, koska rakkauden muuttuessa vain yhdessä asumiseksi, kenelläkään ei ole enää kivaa.
Psykologi Tony Dunderfelt on sanonut, että parisuhteessa pitää olla seksuaalista jännitettä, jotta se on toimiva parisuhde. Hän sanoo, että jännitettä on aina enemmän silloin, kun kumpikaan ei pompota toista liikaa. Ja kun kokee itsensä kuulluksi ja ymmärretyksi, on avoimempi myös seksuaalisesti. Niinhän se juuri menee, että avoimessa, kannustavassa, vapaassa, huolettomassa, suvaitsevassa ja iloisessa huoneilmassa on vain niin paljon helpompi hengittää kuin huoneessa, joka on kirjattu täyteen ohjeita ja sääntöjä ja jossa toisen pitää esittää ihmistä, joka ei ole ja jossa alkaa tuntea, että on vieraana omassa kotonaan.
Loppuun haluan kirjoittaa yhden miehen toiveet parisuhteesta. Olen mies, ihminen, voisin olla myös nainen, ihminen, sillä nämä toiveet eivät sukupuolta katso. Minä haluan, että minulle sanotaan päivittäin, että olen hyvä. Minulle sanotaan, että olen hyvä isä, hyvä mies ja hyvä ihminen. Koska minä olen aivan riittävän hyvä. Olen itselleni aivan riittävän hyvä ja jos se ei ole tarpeeksi muille, niin eihän sille voi mitään. Jokainen on oikeutettu etsimään parempaa ja riittävämpää. Minulle riittää tämä keskeneräisyys ja olisipa kiva nähdä niin valmis ja täysi ihminen, joka kokee oikeudekseen arvostella minua, keskeneräistä. Minulle saa sanoa asioista ja neuvoa asioissa, joita en tunnu osaavaan. Osaan ja uskallan myös pyytää apua, joten kenenkään ei tarvitse arvailla. Minusta on kivaa ja huomaavaista tehdä pitkän työpäivän päätteeksi ruokaa valmiiksi, paitsi jos ensimmäinen kommentti on, että vähän mautonta. Siinä tapauksessa en tee ruokaa seuraavana päivänä, koska koen sen itsestäänselvyydeksi. Tehkööt he, jotka paremmin sen osaavat. Tämä koskee aivan kaikkea muutakin. Teen välillä mautonta ruokaa, joskus jää nurkka imuroimatta, astiat saattavat mennä outoon järjestykseen koneessa tai puen lapseni päällä oikean toppahaalarin sijaan väärän toppahaalarin. Niin saattaa käydä, mutta minä silti teen niitä asioita, paitsi jos ensimmäinen kommentti on, että vähän huolimattomasti siivottu, miksi kone on täytetty ihan väärin tai katso nyt mitä lapselle oikein päälle puet. Siinä tapauksessa en tee asioita enää seuraavana päivänä, vaan jätän heille, jotka asiat osaavat tehdä paljon paremmin ja paljon oikeammilla otteilla. Ja toivon, että minua kohdellaan aivan samalla tavalla. Jos minä liian hanakasti huutelen yhden totuuden nimeä ja alan pitää asioita itsestäänselvyytenä. Sillä kenenkään ei tarvitse kahlita itseään toisen tahdon ja sääntöjen alle. Ihminen on ihminen, eikä naruilla heiluva marionetti.
Seksuaalinen jännite näivettyy nalkuttamalla, vähättelemällä, arvostelemalla, syyttämällä ja alistamalla. Ne ovat tapoja, jolla sekä miehet että naiset yrittävät pönkittää valta-asemaansa. Seksuaalinen jännite pysyy voimissaan asunnoissa, joissa ilmassa leijuu suvaitsevaisuuden, ymmärryksen, hyväksymisen ja vapauden tuulet. Tai niin minä ainakin ajattelen. Voin sen keskeneräisenä ihmisenä, miehenä, teille tässä kertoa, sillä olen viimein oppinut olla antamatta enempää kuin itse saan. Sisälläni riehuu yhden kokonaisen elämän raivoava rakkaus ja sen saa ulos sieltä helposti, vetämällä lähelle rakastavalla kosketuksella ja sanoa jokin kaunis lause, joka ei ole reunustettu moitteen, arvostelun, vähättelyn tai halveksunnan sanoilla.
Minä uskon kaikessa kepin sijasta porkkanan voimaan. Sitä kepillä kouluttamista tässä yhteiskunnassa on kokeiltu jo aivan tarpeeksi pitkään. Ei toimi. Onkin syytä ottaa käyttöön vähän pehmeämmät otteet. Niissä otteissa minä ajattelin elämäni roikkua, sillä siitä pehmeydestä ei ole enää pitkä matka iloon ja nautintoon, jonka sylissä voi toisen keskeneräisen ihmisen kanssa yhdessä tehdä toisistamme vähän kokonaisempia.
Täyteen senkin jälkeen on vielä matkaa, mutta ketä se kiinnostaa. Ei minua ainakaan.
Kommentit
Hei, arvostan asennettasi parisuhteeseen ja tykkään blogikirjoituksistasi! Olen samaa mieltä kanssasi, että suhteessa puhutaan toiselle ystävällisesti, etsitään hyviä puoli ja kehutaan ja kiitetään aina kun mahdollista.
Minua jäi kuitenkin hieman askarruttamaan, että olisiko jotenkin miestyypillisempää käytöstä tuo, että jos ekan kerran jälkeen tulee sanomista, niin en tee sitten ikinä enää? Päteekö tämä sinulla kaikkiin asioihin vai ainoastaan siihen kun teet jotain ns. ekstraa?
Edelleen samaa mieltä että ruoan mauttomaksi sanominen kuvaamassasi tilanteessa on, noh sanalla sanoen mautonta.
Kommentit
Kyllä avioliitossa nainen hallitsee tasapainoa läheisyyttä kontrolloimalla…eli siis seksiä. Jos mies haluaa pelata tätä peliä, niin siivottava on. Siivous taas tehdään naisen toiveiden mukaan. Missä miehellä on tässä muuta tilaa kuin alistua mielivallalle…naisen mielivallalle.
Silleen samaa mieltä että kun miesten työt katosivat, katosi tasa-arvo ja se on vaihtunut naisten parisuhdemielivaltaan.
En tiedä millä tätä korjataan, koska hallinnan työkalut on naisella ja miehellä on varsin vähän pelimerkkejä. Ehkä tämä on ajan henki, avioeroa tästä seuraa ja hajonneita perheitä….
…olkaa nyt ainakinn yhdessä kunnes lapset on poistunut kotoa…
”…olisiko jotenkin miestyypillisempää käytöstä…” Kyse ei ole sukupuolesta. Eikä myöskään siitä, ettei mistään asioista saisi antaa kritiikkiä. Mutta jos, kuten minä, olet vuosia elänyt suhteessa, jossa toinen imuroi jälkeesi, koska se ei ollut riittävän hyvin tehty, tai saat päivittäin kuulla tehneesi väärin tai huonosti asioita, tulet helposti myös allergiseksi vähättelylle. Näin epäilen mieskirjoittajalle käyneen. Kun rakkaus ei riitä, kun ei kelpaa keskeneräisenä. Naisena voin täysin samaistua hänen tekstiinsä.
Ennen vanhaan oli miestentyöt ja naisten työt ja molemmat hallitsivat ja päättivät omasta alueestaan. Nykyään perinteisiä miesten töitä ei juuri enää ole. Jäljellä on enää naisten työt, alue joka on ollut perinteisesti naisen vallassa ja hallinnassa. Miehestä on tullut apupoika naisen alueelle ja kohtelu on sen mukaista.
Tuon ruuanlaittoasian ymmärrän näin tiukkisnaisenakin. Ruuanlaitto on taitolaji, eikä maukkautta voi mielestäni vaatia. Imurointiin ei sen sijaan tarvita taitoa vaan viitseliäisyyttä. Minusta on väärin ensin imuroida huonosti ja sitten vielä kiristää, että et muuten saa seksiä jos tämä huono imurointi ei kelpaa! Tai että en sitten ikinä enää imuroi, jos tämä hutaistu imurointi ei kelpaa! Jonkun ne pölyt täytyy sieltä nurkasta joskus siivota, onko se naisen tehtävä kun mies ei viitsi? Miksi? Joku arvostuskysymyskö tämä on? Mies ei vaan voi tehdä naisten hommia kunnolla, tai miehisyys kärsii? Ettei vaan olisi joku ikiaikainen ”naiset tehkööt kotihommat eli naisten työt ja pitäkööt suunsa kiltisti supussa ja kehukoot miestä vaikka mikä olisi, että mies pysyy tyytyväisenä ja panokunnossa?
Hei, tykkään tavastasi kirjoittaa. Olen jo jonkin aikaa seurannut blogiasi ja jäänyt siihen tavallaan koukkuun. Olen positiivisesti yllättynyt siitä että miehenä kirjoitat omista ajatuksistasi ja tunteistasi. Toivon usein, että oma mieheni osaisi myös pukea ajatuksensa sanoiksi.
Koen oman parisuhteeni tasavertaiseksi, mutta selkeä jako naisten ja miesten töihin löytyy, emmekä ole kokeneet tarvetta luopua siitä. Vietin muutaman vuoden edellisen suhteen jälkeen yksin ja tein kaikki kotiin, autoon ym liittyvät hommat itse. Osaan siis huoltaa auto ym, mutta on kiva kyllä nykyään kun mies sen tekee.
”Minusta on kivaa ja huomaavaista tehdä pitkän työpäivän päätteeksi ruokaa valmiiksi, paitsi jos ensimmäinen kommentti on, että vähän mautonta. Siinä tapauksessa en tee ruokaa seuraavana päivänä, koska koen sen itsestäänselvyydeksi. Tehkööt he, jotka paremmin sen osaavat. Tämä koskee aivan kaikkea muutakin. Teen välillä mautonta ruokaa, joskus jää nurkka imuroimatta, astiat saattavat mennä outoon järjestykseen koneessa tai puen lapseni päällä oikean toppahaalarin sijaan väärän toppahaalarin. Niin saattaa käydä, mutta minä silti teen niitä asioita, paitsi jos ensimmäinen kommentti on, että vähän huolimattomasti siivottu, miksi kone on täytetty ihan väärin tai katso nyt mitä lapselle oikein päälle puet. ”
Ikäväkseni huomaan itse sortuvani tuohon melko usein. Yksin eläminen jätti jälkensä siinä suhteessa, että loin omat tapani toimia, miten pyykit laitetaan narulle ja kuivina viikataan kaappiin. Miten tiskit tulee järjestää tiskikaappiin, missä minkäkin tavaran paikka on keittiössä. Millä siivousaineilla siivotaan jne. Näitä esimerkkejä on arjessa paljon. Mutta tärkeintä on se, että olen nyt pyrkinyt opettelemaan pois näistä ”pinttyneistä” tavoista ja vähitellen suunta on parempaan. Otan mielelläni vastaan mieheltäni ehdotuksia siitä miten asioita voidaan tehdä hänen tavallaan ja luomme nyt yhteisiä tapoja toimia.
Kirjoitin aiemmin kommentin yhteen kirjoitukseesi, jossa vertasin parisuhteen muokkaantumista kulmikkaiksi kiviksi peltiämpärissä. Vertaus sopii hyvin tähänkin asiaan.
Mielestäni tärkeintä suhteen toimimisen kannalta on naisen ja miehen tasavertaisuus, molempien sopeutuminen muuttuviin tilanteisiin, keskinäinen kemia (fyysinen, henkinen, seksuaalinen jne.), molempien mahdollisuus saada omaa tilaa ja aikaa, mutta ei saa unohtaa yhteisen ajan suurta merkitystä. Sekä se että molemmat panostavat suhteeseen 100%.
Parisuhdeonnen listii myös se, että puolison kanssa ei vietetä yhteistä aikaa, sen ajatuksista ei olla kiinnostuneita, eikä tunteista. Keskitytään käytännön asioihin ja läheisyyden joutuu maksamaan seksillä.
Hei, arvostan asennettasi parisuhteeseen ja tykkään blogikirjoituksistasi! Olen samaa mieltä kanssasi, että suhteessa puhutaan toiselle ystävällisesti, etsitään hyviä puoli ja kehutaan ja kiitetään aina kun mahdollista.
Minua jäi kuitenkin hieman askarruttamaan, että olisiko jotenkin miestyypillisempää käytöstä tuo, että jos ekan kerran jälkeen tulee sanomista, niin en tee sitten ikinä enää? Päteekö tämä sinulla kaikkiin asioihin vai ainoastaan siihen kun teet jotain ns. ekstraa?
Edelleen samaa mieltä että ruoan mauttomaksi sanominen kuvaamassasi tilanteessa on, noh sanalla sanoen mautonta.
Kyllä avioliitossa nainen hallitsee tasapainoa läheisyyttä kontrolloimalla…eli siis seksiä. Jos mies haluaa pelata tätä peliä, niin siivottava on. Siivous taas tehdään naisen toiveiden mukaan. Missä miehellä on tässä muuta tilaa kuin alistua mielivallalle…naisen mielivallalle.
Silleen samaa mieltä että kun miesten työt katosivat, katosi tasa-arvo ja se on vaihtunut naisten parisuhdemielivaltaan.
En tiedä millä tätä korjataan, koska hallinnan työkalut on naisella ja miehellä on varsin vähän pelimerkkejä. Ehkä tämä on ajan henki, avioeroa tästä seuraa ja hajonneita perheitä….
…olkaa nyt ainakinn yhdessä kunnes lapset on poistunut kotoa…
”…olisiko jotenkin miestyypillisempää käytöstä…” Kyse ei ole sukupuolesta. Eikä myöskään siitä, ettei mistään asioista saisi antaa kritiikkiä. Mutta jos, kuten minä, olet vuosia elänyt suhteessa, jossa toinen imuroi jälkeesi, koska se ei ollut riittävän hyvin tehty, tai saat päivittäin kuulla tehneesi väärin tai huonosti asioita, tulet helposti myös allergiseksi vähättelylle. Näin epäilen mieskirjoittajalle käyneen. Kun rakkaus ei riitä, kun ei kelpaa keskeneräisenä. Naisena voin täysin samaistua hänen tekstiinsä.
Ennen vanhaan oli miestentyöt ja naisten työt ja molemmat hallitsivat ja päättivät omasta alueestaan. Nykyään perinteisiä miesten töitä ei juuri enää ole. Jäljellä on enää naisten työt, alue joka on ollut perinteisesti naisen vallassa ja hallinnassa. Miehestä on tullut apupoika naisen alueelle ja kohtelu on sen mukaista.
Tuon ruuanlaittoasian ymmärrän näin tiukkisnaisenakin. Ruuanlaitto on taitolaji, eikä maukkautta voi mielestäni vaatia. Imurointiin ei sen sijaan tarvita taitoa vaan viitseliäisyyttä. Minusta on väärin ensin imuroida huonosti ja sitten vielä kiristää, että et muuten saa seksiä jos tämä huono imurointi ei kelpaa! Tai että en sitten ikinä enää imuroi, jos tämä hutaistu imurointi ei kelpaa! Jonkun ne pölyt täytyy sieltä nurkasta joskus siivota, onko se naisen tehtävä kun mies ei viitsi? Miksi? Joku arvostuskysymyskö tämä on? Mies ei vaan voi tehdä naisten hommia kunnolla, tai miehisyys kärsii? Ettei vaan olisi joku ikiaikainen ”naiset tehkööt kotihommat eli naisten työt ja pitäkööt suunsa kiltisti supussa ja kehukoot miestä vaikka mikä olisi, että mies pysyy tyytyväisenä ja panokunnossa?
Hei, tykkään tavastasi kirjoittaa. Olen jo jonkin aikaa seurannut blogiasi ja jäänyt siihen tavallaan koukkuun. Olen positiivisesti yllättynyt siitä että miehenä kirjoitat omista ajatuksistasi ja tunteistasi. Toivon usein, että oma mieheni osaisi myös pukea ajatuksensa sanoiksi.
Koen oman parisuhteeni tasavertaiseksi, mutta selkeä jako naisten ja miesten töihin löytyy, emmekä ole kokeneet tarvetta luopua siitä. Vietin muutaman vuoden edellisen suhteen jälkeen yksin ja tein kaikki kotiin, autoon ym liittyvät hommat itse. Osaan siis huoltaa auto ym, mutta on kiva kyllä nykyään kun mies sen tekee.
”Minusta on kivaa ja huomaavaista tehdä pitkän työpäivän päätteeksi ruokaa valmiiksi, paitsi jos ensimmäinen kommentti on, että vähän mautonta. Siinä tapauksessa en tee ruokaa seuraavana päivänä, koska koen sen itsestäänselvyydeksi. Tehkööt he, jotka paremmin sen osaavat. Tämä koskee aivan kaikkea muutakin. Teen välillä mautonta ruokaa, joskus jää nurkka imuroimatta, astiat saattavat mennä outoon järjestykseen koneessa tai puen lapseni päällä oikean toppahaalarin sijaan väärän toppahaalarin. Niin saattaa käydä, mutta minä silti teen niitä asioita, paitsi jos ensimmäinen kommentti on, että vähän huolimattomasti siivottu, miksi kone on täytetty ihan väärin tai katso nyt mitä lapselle oikein päälle puet. ”
Ikäväkseni huomaan itse sortuvani tuohon melko usein. Yksin eläminen jätti jälkensä siinä suhteessa, että loin omat tapani toimia, miten pyykit laitetaan narulle ja kuivina viikataan kaappiin. Miten tiskit tulee järjestää tiskikaappiin, missä minkäkin tavaran paikka on keittiössä. Millä siivousaineilla siivotaan jne. Näitä esimerkkejä on arjessa paljon. Mutta tärkeintä on se, että olen nyt pyrkinyt opettelemaan pois näistä ”pinttyneistä” tavoista ja vähitellen suunta on parempaan. Otan mielelläni vastaan mieheltäni ehdotuksia siitä miten asioita voidaan tehdä hänen tavallaan ja luomme nyt yhteisiä tapoja toimia.
Kirjoitin aiemmin kommentin yhteen kirjoitukseesi, jossa vertasin parisuhteen muokkaantumista kulmikkaiksi kiviksi peltiämpärissä. Vertaus sopii hyvin tähänkin asiaan.
Mielestäni tärkeintä suhteen toimimisen kannalta on naisen ja miehen tasavertaisuus, molempien sopeutuminen muuttuviin tilanteisiin, keskinäinen kemia (fyysinen, henkinen, seksuaalinen jne.), molempien mahdollisuus saada omaa tilaa ja aikaa, mutta ei saa unohtaa yhteisen ajan suurta merkitystä. Sekä se että molemmat panostavat suhteeseen 100%.
Parisuhdeonnen listii myös se, että puolison kanssa ei vietetä yhteistä aikaa, sen ajatuksista ei olla kiinnostuneita, eikä tunteista. Keskitytään käytännön asioihin ja läheisyyden joutuu maksamaan seksillä.
Hei, arvostan asennettasi parisuhteeseen ja tykkään blogikirjoituksistasi! Olen samaa mieltä kanssasi, että suhteessa puhutaan toiselle ystävällisesti, etsitään hyviä puoli ja kehutaan ja kiitetään aina kun mahdollista.
Minua jäi kuitenkin hieman askarruttamaan, että olisiko jotenkin miestyypillisempää käytöstä tuo, että jos ekan kerran jälkeen tulee sanomista, niin en tee sitten ikinä enää? Päteekö tämä sinulla kaikkiin asioihin vai ainoastaan siihen kun teet jotain ns. ekstraa?
Edelleen samaa mieltä että ruoan mauttomaksi sanominen kuvaamassasi tilanteessa on, noh sanalla sanoen mautonta.