Havaintoja parisuhteesta

Sanovat että mustasukkaisuus on merkki rakkaudesta

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Sanotaan että mustasukkaisuus on merkki suuresta rakkaudesta.

Väärin.

Mustasukkaisuus on merkki epävarmudesta ja menettämisen pelosta.

Rakkauden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä, sillä rakkauden kaunein mittayksikkö on vapaus.

Kirjoittipa minulle kerran nainen joka tunsi olonsa rakastetuksi, koska hänen puolisonsa soitteli hänelle vähintään tunnin välein silloin kun nainen oli toisaalla. Kertoi kaipaavansa.

Vaan eipä nainen heti ymmärtänyt, että tarkistussoittoja ne olivat. Osana mustasukkaisen kontrollointia ja vahtimista puettuna kauniimpaan tarkoitusperään.

Myöhemmin tämä toki naiselle valkeni, kun hän lyönnin vastaanottaneena pakeni ystävänsä luokse yöksi.

Olen ollut itse mustasukkainen. Tämä kaikki tapahtui kahden- ja kolmenkymmenen ikävuoden välissä. Ollut juuri se ihminen joka viestittää tunnin välein kaipaavansa juuri silloin, kun rakkausihminen on viettämässä kavereiden kanssa iltaa.

Hyi saatana, sanoisin sen ikäiselle minälle. No, olen minä armollinen. Olinhan järjettämän kesken ja pelkäsin että minut hylätään. Pelkäsin että minä en riitä. Pelokas ja epävarma ihmislapsi.

Sellainen ihmislapsi on syytä jättää kasvamaan. Sen silloinen rakkausihmiseni teki. Kuinka oikea päätös se häneltä olikaan. Ihmisen pitää saada olla täydellisen vapaa ja sitä vapautta en kyennyt antamaan. Ei sellaisen ihmisen kanssa kannata kotia alkaa leikkimään.

Onneksi sittemmin olen ymmärtänyt sen, että ilman vapautta ei ole rakkautta.

Mustasukkaisuus on pahimmillaan tappava piirre ihmisessä. Se on ollut motiivina useassa parisuhdekuolemassa.

Mustasukkasuus on sumentanut ihmisen mielen niin pahasti, että se on synnyttänyt silmittömän raivon ja saanut aikaan järjettömän teon. Niin kuin eräs puolisonsa tappanut kertoi. Jos minä en saa koskea naistani, niin ei koske kukaan muukaan. Puhutaan asioiden oikeilla nimillä. Kyseessä on eräänlainen kunniamurha.

Hyi.

No, meillä on tapana romantisoida haitallisiakin piirteitä. Mustasukkaisuus on yksi meille syötetty valheellinen merkki rakastamisesta. Varmasti jokainen meistä saattaa aika-ajoin tuntea mustasukkaisuutta. Se on inhimillinen tunne.

Silti sillä ei mielestäni ole mitään tekemistä rakkauden kanssa. Mustasukkaisuuteen kun kuuluu osana tuo kavahtamani rakkauteen ja vapauteen kuulumaton osatekijä eli omistaminen. Minä kun en omista asuntoa, autoa enkä mitään muutakaan, niin ihmisen omistaminen kuuluu jo ajatuksena termien kaatopaikalle. Miten ihmeessä voisin kuvitella niin harhaisesti, että minulla olisi omistusoikeus yhteenkään ihmiseen?

Eijei.

Se mihin minulla on oikeus, on rakastaa ihmistä ja rakkaus on merkki rakastamisesta. Ja mitä vapaammin rakkaus saa hengittää, sitä kirkkaammin se loistaa.

 

X