Havaintoja parisuhteesta

Se on ihan terveellistä fantasioida muistakin kuin omasta puolisostaan

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Kolme vuotta on maksimiraja sille, että pitkässä parisuhteessa tulee harrastaneeksi seksiä silmät auki. Sen jälkeen seksiä harrastetaan silmät kiinni tai pimeässä, jotta olisi helpompi kuvitella puoliso joksikin toiseksi.

Näin kirjoitti eräs yhdysvaltalainen terapeutti provosoivassa kirjoituksessaan ja sai luonnollisesti vihat päällensä, koska asioiden ääneen sanominen on virheistä pahin. Valitettavasti minulla ei ole tuota lähdettä jakaa, mutta teen sen heti, kun sen löydän.

Minähän olen elämäni aikana harrastellut seksiä lukuisten eri ihmisten kanssa. No eivät ne lukuiset eri ihmiset tiedä harrastaneensa minun kanssani seksiä, koska olen harrastellut sitä vain mielikuvissani. Muistan eräänkin kerran villistä nuoremmuusajasta kun silloisen pitkäaikaispuolisoni kanssa pidin silmiäni kiinni ja olin katsonut pitkin viikkoa vanhoja Peter Nymanin ajan Uutisvuotoja. Olimme siinä pitkäaikaispuolisoni kanssa nauttineet muutaman maljakollisen viiniä ja vähän kokeilin siinä viinissäni että miltä Peter tuntuisi seksin aikana. Sanoin sen kaiken tohinan jälkeen ääneen puolisolleni ja hän vastasi minulle, että hän itse oli kokeilumielessä ajatellut näyttelijä Scarlett Johanssonia. Olin että minä olisin halunnut Scarlettin ja sainkin seuraavalla pitkäaikaissuhteen seksikerralla kolmen kuukauden päästä valita Scarlettin, koska pitkäaikaispuolisoni halusi ottaa vaihtarina Peterin.

Pitkässä parisuhteessa viruneet ihmiset valehtelevat silmät päästänsä väittäessään, että ei koskaan ole himoinneet tai ajatelleet ketään muuta kuin omaa puolisoaan. Kaikki pitkässä suhteessa olleet ovat ajatelleet ja jos ei ole, niin olisi mielenterveyden ja seksielämän kannalta syytä alkaa ajattelemaan. Pitkäksi parisuhteeksi minä määrittelen siis kaikki yli kaksi kuukautta kestäneet viritelmät.

Enkä minä rajoita fantasioimista pelkästään itsensä kanssa harrastettavaan sekseilyyn, jonka aikana sitä voi ja pitää ajatella todella hurjia juttuja, vaan ihan yhdessä puolisonkin kanssa harrastettavan seksin aikana. Mistä te luulette, että pimeässä panemisen perinne muka johtuu? Siitä tietenkin, että se on helpompaa mielikuvitukselle. Pimeässä voi fantasioida jopa silmät auki, koska ei näe mitään. Vain mieli näkee Peterin ja Scarlettin.

Minä olen vahvasti sitä mieltä, että ihmiset ottavat seksinkin aivan liian vakavasti. Löysentämällä sukupuoletonta nutturaa löytäisi seksistä ilon ja monipuolisen kattauksen erilaisia seksikumppaneita. Olen lukenut tapauksesta, jossa lukija kertoi puolisonsa olleen mustasukkainen hänen näkemästään unesta, jossa hän ajautui seksiin muun kuin puolisonsa kanssa. Puoliso murjotti viikon. Jumalauta, siinä on ihmisen omistaminen mennyt jo uusille sfääreille, kun haluaisi kontrolloida puolisonsa alitajuntaakin. Voisi olla myös paikallaan miettiä itsetunnon kasvattamisprojektia jos kokee puolisonsa unetkin uhkaksi.

Seksihän on parhaimmillaan leikkiä jossa taivas on rajana. En pidä mahdollisena ajatusta, jossa ihminen esimerkiksi kaksikymmentä vuotta saman puolison kanssa oltuaan ei koskaan edes puolella ajatuksella ja tunteella himoitsisi sitä koiralenkillä usein vastaantulevaa ihmiskarkkia. Toiset meistä ovat niin täyteen syyllisyyttä ja häpeää tupattu, että tuntee suurta syyllisyyttä ja häpeää moisista syntisistä ja riettaista ajatuksista. Se on surullista, sillä ihminen tulee rajoittaneeksi jotain sellaista sisältä kumpuavaa voimaa joka irti päästyään loisi kantajalleen hyvinvointia. Ihminen joka kieltää itsensä alkaa käpertyä sisäänpäin ja maailmalta piiloon ja se ei ole kaunista kuunneltavaa, no lukekaa vaikka monia kommenttiketjuja. Viha pursuaa suusta kuin kuola buldogin hampaiden välistä.

Toiset taas ovat itselleen armollisia ja antavat maailman kauneuden tulla eteen sellaisensa kuin se tulee. Toisinaan se tulee Scarlettin tai Peterin muotoisen ihmishahmona ja haluna kesken oman puolisonsa kanssa harrastettavan seksin ja silloin tietää olevansa iloa tuottavassa suhteessa, kun se on molemmille pelkästään seksin laatua parantava kokemus.

Himoitkaa naapureitanne!

Lue myös

X