Havaintoja parisuhteesta

”Seksuaalinen ahdistelu on seurannut minua alle kouluikäisestä lähtien”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”Ajattelin minäkin osallistua keskusteluun omalla pienellä panoksellani. Anonyymisti, tottakai, koska muu ei ole mahdollista.

Ensimmäiset kosketukseni seksuaaliseen häirintään sijoittuvat jonnekin alle kouluikään. Silloin jo osattiin varoa itsensäpaljastajia – joita muuten tuntui olevan paljon – ja kuljettiin yleensä porukalla. Muistan erityisen häiritsevän tilanteen, kun kaverin kanssa leikittiin kalliolla kauniina kesäpäivänä. Kallion alapuolella, koivikon joukossa, oli nuori mies, joka estottomasti veti käteen meitä katsellen. Olimme hämmentyneitä ja emme oikein käsittäneet tilannetta.

Ala-asteikäisenä törkein tapaus oli mies, joka käveli vastaan kun olin kävelemässä kouluun. Hän oli hyvissä ajoin ottanut peniksensä ulos housuistaan näyttääkseen sen minulle. Kävelin nopeasti ohi. Taisin olla silloin 11-vuotias. Olen aina ollut ikääni nuoremman näköinen ja pienikokoinen, joten siitä voi päätellä mitä mies piti kiihottavana.

Luvatta on käyty käsiksi niin baarissa kuin kadullakin. Ravintolaillan aikana jouduin nurkkaan ahdistetuksi, ja pääsin pakoon puremalla miestä. Kerroin tästä järkyttyneenä pöytäseurueelle, mutta ketään ei kiinnostanut. Ketään ei ole kiinnostanut silloin, eikä tunnu kiinnostavan näköjään vieläkään, sen perusteella mitä tutkimukset kertovat nuorten kokemuksista.

Minua on seurattu autolla kun kävelen kaupungilla, ja opin nuorena kaikki kikat itsepuolustukseen. Avain rystysten väliin jne.

Valitettavasti ahdistelu ei loppunut lapsuuteen ja nuoruuteen, sitä jatkui läpi aikuisikäni. Olen matkustanut taksissa parikymppisenä etupenkillä viimeisen kerran, koska silloin taksikuski kävi reiteen käsiksi ja koitti ehdotella ”jatkoja”. Edelleenkään en istu etupenkille, ainakaan jos olen taksissa yksin. Ahdistelu hiipi myös työpaikalle, ensin vain hiukan vihjailevina ja näennäisen viattomina vitseinä, ja kun sille pikkuhiljaa siedättyi, vitsit raaistuivat yhä pahemmiksi. Lopulta minuun nähden esimiesasemassa olevat miehet ”vitsailivat” raiskaamisellani. Ahdistus ja stressi johtivat lopulta burnoutiin. En kokenut voivani kertoa asiasta kellekään, kun olin kuitenkin alun perin naureskellut kaksimielisille vitseille. En tajunnut että joku raja siinäkin, ja minuun henkilönä kohdistuvat ”vitsit” eivät enää olleet huumoria, vaan jotain synkkää ja raadollista.

Pidän itseäni kohtuullisen älykkäänä ihmisenä. Olen opiskellut useamman tutkinnon ja selviydyn muuten työelämässä hyvin. Omia rajojani en kuitenkaan osannut tarpeeksi suojella, koska se ”hyvän jätkän” maine on naiselle niin tärkeä. Ei saa keikuttaa venettä, eikä valittaa. Työurani alussa koin sen kun kehtasin valittaa ahdistelevasta esimiehestä. Silloinen johto antoi ko. miehelle kenkää, niin kuin kuuluikin, mutta sen jälkeen sain kuulla useita syytöksiä ja vihjailuja kuinka olin vain kerjännyt huomiota. Sen vuoksi oli jo lähtökohtaisesti vielä vaikeampaa huutaa peliä poikki ja vetää rajojaan, kun jouduin uuteen ahdistelutilanteeseen, joka sitten johti burnoutiin.

Vasta ikä ja pyöristyminen ovat vapauttaneet ahdistelusta. Olin kovasti toivonut lapsilleni toisenlaista maailmaa, mutta mikään ei näytä muuttuneen. Onneksi sentään nykyään asiasta puhutaan, toisin kuin ennen, mutta yhä se (ahdistelu) on vain normi joka tytön pitää sietää ja jonka kanssa tulla toimeen.”

Lue myös

X