Kirjoitus sai innostuksen kommentista, jossa minua kutsuttiin setämieheksi. Olin aluksi, että törkeää sukupuolittamista, varsinkin kun se tuli taholta, jossa kaikenlainen tytöttely ja tätittely koetaan naista alentavaksi. Toisaalta, se on aina älyllisesti rehellistä närkästyä asioista, joita itse harrastaa. Tämä oli olevinaan sarkasmia. Ensimmäisestä mielipahasta päästyäni tulin toisiin ajatuksiin. Kommentoija on aivan oikeassa. Minähän olen setämies, mitä sitä kieltämään. 

Tunnistan setämiehen monesta eri yksityiskohdasta itsestäni. Aloitetaan vessasta. Setämiehen tunnusmerkkeihin kuuluu öiset vessassakäynnit. Ei auta, vaikka illalla ennen nukkumaanmenoa käy valuttamassa viimeistä pisaraa myöten kaiken sisällään olevan. Viimeistään kolmen aikaan aamuyöstä sitä löytää itsensä istumapissalla, mieli täynnä olemassaolon ahdistusta, kädessään älypuhelin, josta voi tarkistaa samalla Facebookiin tulleet tykkäyspylpyrät. Ja näin nelikymppisenä sitä ehtii siinä istuessaan painella pylpyröitä hyvän aikaa, sillä pissa on kuin ekaluokkalainen lapsi koulusta kotiin tullessaan. Ihan ei suorinta reittiä valita ja kymmenen minuutin matkaan kuluu helposti vähintään puolisen tuntia. Ihmetellä pitää, että setäikäisenä aineenvaihdunta on jo niin hidasta, että suomalaiset pikajuoksijatkin saisivat sen kiinni. 

Meillä on koira. Uroskoira, jolta on leikattu pallit pois. Koiranomistajat tietävät, miltä tuntuu harrastaa seksiä, kun koira tuijottaa toimitusta herkeämättä sängyn vierellä. Minä tiedän, mitä koiramme sanoisi jos osaisi puhua. Sen ilme kertoo sen ilman sanoja. Että olisikohan parempi, että ihmisurokseltakin leikattaisiin pallit hänen päästyään neljänkymmenenvuoden setäikään. Säästyisi monelta häpeältä ja nololta tilanteelta, sillä niin kauhealta seksi paikoitelleen näyttää. Se on kuin ruotsinlaivan karaoke, että kyllä se etäisesti laululta vaikuttaa, mutta hirveältä se ainakin selvinpäin kuunneltuna kuulostaa. Aika usein syrjäsilmällä näkee, kun koira juoksee seksin aikana nopeasti eteisessä sijaitsevan lipaston alle. Pistää korvansa silmiensä eteen. Ei sekään kestä sitä katsoa. Ja mihin tämä pallien roikottaminen kymmenen vuoden päästä johtaa. Viidenkympin kriisiin, jolloin kadulla aletaan vilkuilemaan nuoriin naisiin päin. Heihin, joihin ei ollut saumaa kolmekymmentä vuotta sittenkään. Yhtäkkiä sitä kuvittelee, että nyt olisi. Ei ole ja tilanne kompensoidaan ostamalla moottoripyörä, jolla ei uskalleta edes ajaa. 

Sitä muistaa ajan, jolloin sitä saattoi heiluttaa lanteitaan aamuneljään asti, mennä jatkoille, heiluttaa siellä lanteitaan aamukahdeksaan asti, nukkua tunti, juoda lasi vettä, lähteä lenkille ja seuraavana iltana heiluttaa lanteitaan aamuneljään asti. Setämiesiässä ei nimittäin heiluteta. Sitä kuulee itsensä sanovan aina sen saman väsyneen ja kuluneen lauseen. Jos lauantaina juhlii aamuyöhön asti, niin krapula kestää ainakin keskiviikkoon asti. Että kyllä se on niin, että bailaamisen haitat ovat nyt suuremmat kuin hyödyt. Silti sitä silloin muutamana kertana vuodessa, kun uskaltaa päästää itsensä kahleista, juo itsensä kolmessa tunnissa siihen kuntoon, että krapula kestää puolitoista viikkoa, koska ei se aine edelleenkään kovin rivakkaa tahtia kehosta vaihdu, vaan se halpa lonkero pyörii kropassa viikkotolkulla ulospääsyä etsien ja pisara kerrallaan se viimein kömpii ulos aamuyön pimeinä tunteina, istuessaan pimeässä vessassa, valona vain Facebookista kajastava leimu. 

En minä tätä siksi kirjoita, että olisin tästä kaikesta ahdistunut. Kerron teille nyt setämiehen salaisuuden. Ei ole elämässä ikinä ollut näin varma olo. Rakastan olla nelikymppinen setämies. Tämä on paras aika elämässä ikinä. En vaihtaisi tätä kaksikymppisen epävarmuuteen mistään hinnasta. Sillä tiedättekö mikä tässä setämiehenä olemisessa on kaikkein parasta. Voin sen kertoa. Tämä armollisuus, joka hohtaa ympärillä joka ikinen hetki. Ei tarvitse harrastaa maailman parasta seksiä ollakseen onnellinen. Ei tarvitse heiluttaa lantioitaan aamuneljään asti ollakseen onnellinen. Ei tarvitse nostaa sataa kiloa penkistä. Tämä kaikki tässä oleva riittää. Ja vaikka seksi toisinaan muistuttaa ruotsinlaivan karaoketa, niin joinakin kertoina tulee sellainen onnistuminen, että päässä soi hoosianna vielä vappunakin. Koska se, että vähät välittää siitä, mitä muut ajattelevat, johtaa väkisinkin siihen, että paineet katoavat ja elämästä tulee enemmän nautinto kuin suoritus. 

Se kaikki on niin riittävää. Riisun itseni joskus alastomaksi ja katson itseäni pelistä. Joka kerta se näky naurattaa minua. Vatsa on vähän pömpöllään ja tukka saattaa sojottaa minne sattuu, mutta kaiken sen ulkokuoren sisällä, olen seksikkäämpi kuin koskaan ja siksi uskallan nauraa itselleni ja kestän sen, että kommenteissa minua setätellään. Sehän minä olen, vähän naurettava setämies, niin kuin me kaikki olemme, vähän naurettavia. Surullista vain, että kaikki eivät ymmärrä itselleen sitä tunnustaa ja nauraa päälle, koska se vapauttaisi itsestä niin paljon kaikkea turhaa, että sen kaiken turhan takaa pääsisi tulemaan esille se olemassaolon kaunein ja tärkein asia. Armo ja armollisuus. Ja tiedättekö vielä mitä. Haluan sen tähän loppuun kirjoittaa. Tämän tekstin kirjoittamisen jälkeen minusta tuntuu, että jos nyt menisin antamaan rakkautta, niin koirakaan ei sitä häpeäisi eikä korvissa alkaisi soida ruotsinlaivojen epävireinen kännilauleskelu, vaan mitä uljain ooppera-aaria, joka on aikoihin kuultu. Jumalauta, kun on hienoa olla nelikymppinen setämies. Rakastan lujemmin kuin koskaan ennen. Enkä lakkaa rakastamasta.

Kiitos setämies kommentista. Se teki minulle pelkästään hyvää. 

 

X