Havaintoja parisuhteesta

”Siinä maatessani kuuntelin suihkuveden putoavan lattiaan, muistan sen äänen vieläkin”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”Mietin kauan, uskallanko tämän kirjoittaa. Oon lukenut nyt nuo kaikki raiskatuksi tulleiden tarinat mitä olet julkaissut. Osaan samaistua joihinkin niistä.

En muista lapsuudestani juuri mitään. Sen muistan, että joskus nukahdin isän tai äidin syliin keinutuoliin mutta kun minut siitrettiin sänkyyn, menin takaisin vanhemman syliin. He olivat minulle tuki ja turva. Sellainen tuki ja turva, mitä he eivät tähänkään päivään mennessä osaa ajatella.

En ollut edes eskarissa kun se alkoi. Veljeni, 7 vuotta minua vanhempi, alkoi lähentelemään minua aina, kun oltiin kahdestaan jossain. Olin pieni ja ajattelin sen vain olevan sisarusrakkautta. Kunnes hän yhtenä yönä riisui alushousuni ja katsoi alapäätäni taskulampun valossa. Teeskentelin että nukuin.

No, en nukkunut. Hetken tutkiskelun jälkeen hän veti pikkuhousut takaisin ylös. Ei mennyt montaa päivää, kun hän käski minun tuoda hänelle pyyhkeen pesuhuoneeseen, koska oli unohtanut ottaa sen mukaansa. Hän pyysi minut pesuhuoneeseen ja lukitsi oven. Olin alle 7 vuotias. Hän käski minun mennä mahalleen makuulleen. Tottelin häntä. Olen aina ollut kuuliainen minua vanhemmille, ja myös nuoremmille.

Siinä maatessani kuuntelin suihkuveden putoavan lattiaan. Muistan sen äänen vieläkin. Hän meni makaamaan minun päälle ja teki mitä halusi kunnes oli tyydyttänyt halunsa. Hän ei vienyt neitsyyttäni, vaan käytti reisiäni. Kun hän oli saanut itsensä tyydytettyä, hän sanoi ettei koskaan olisi minun kaveri jos ikinä kerron jollekin. No en kertonut. En kertonut, kunnes olin 20 vanha.

Hän teki tuota toistuvasti, viikottain, välillä useamman kerran viikossa. Jouduin myös ottamaan häneltä suihin lukemattomia kertoja. Pidin lapsena suun tiukasti kiinni, mutta hän kynnellään painoi ikeniä, jolloin kivusta aukaisin suun ja hän työntyi sisään. Tätä kesti, kunnes olin 18-vuotias.

Sain autokortin. Karkasin. Välttelin. Mutta silloin, kun kukaan muu näki, olin normaali, pirteä ja iloinen minä. Miksi? Siksi, koska en perheelleni, muille sisaruksille enkä vanhemmille antaisi semmoista taakkaa kannettavaksi. En ikinä. En tähänkään päivään asti.

Jos totuus tulisi ilmi, heidän olisi valittava toisen puoli. Se on muodostunut tavaksi meidän perheessä. Aina pitää olla jonkun puolella.

Kaikista vaikeinta on tänä päivänä mennä perhetapahtumiin ja olla, niinkuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut. Vain terapeuttini tietää. Ei kukaan muu. Aion myös pitää asian niin.

Rakkaitteni suojelemiseksi.”

Lue myös

X