”Sillä enhän enää ole sinun rakkautesi arvoinen”

”Sinun otsassasi on ikuisesti punainen leima ”avionrikkoja”!

”En saata käydä luonasi, koska tämä on yhden naisen ilotalo.”

”Laita se kärsimään rahallisesti”. (äitini pyyntö exälleni eron jälkeen)

Avionrikkojasta ei tule koskaan ihanaa isäpuolta vaikka miten sitä toivoisit. Hanki tekomulkku jos oot noin puutteessa (äitini kommentti kun nykyinen kumppanini kävi ensimmäistä kertaa luonani kahvilla ja tapasi lapseni. Yli vuosi eron jälkeen.)

Niin paljon sinä minua halveksit. Niin paljon ettet voi antaa anteeksi. Minua ei ole enää olemassa sinulle. Omaa tytärtäsi. Tiedän että olen tehnyt väärin. Olen pyytänyt anteeksi. Kertaakaan et ole halunnut kuunnella minua. Et ole halunnut kuulla minun ajatuksiani ja tunteitani. Eihän sinun tarvitsekaan, koska sinä
olet aina tiennyt, miten asiat ovat. Kaikkien muiden kuin omiesi.

Ilkeät ja julmat viestisi, kirjeesi, leikkaamasi lehtileikkeleet, joita lähetit. Kaikissa sinä halusit minua ”ojentaa”. Lyödä lyötyä. Tehdä arvottomaksi. Halusit sivaltaa, näyttää paikkani pohjalla. Näyttää, miten arvoton lutka olen. Siinä sinä olet kyllä onnistunutkin. Toivottavasti nautit siitä, miten päivittäin mietin,
miten arvoton olen. Lopulta minulle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin laittaa selvät rajat käytöksellesi etten hajoaisi ihan kokonaan. Silti jätin sinulle mahdollisuuden valita minut elämääsi.

Suren sitä, ettet halua olla enää kanssani tekemisissä. Meillä oli ennen niin hyvät ja lämpimät välit. Silloin, kun kelpasin sinulle ja elin sinun toivomaasi elämää. Elämää, jota sinä et koskaan saanut. Elämää, jossa ei sinun sanojen mukaan ollut mitään moitteen sijaa. Olit oikein ne alleviivannut kirjeessä, jonka lähetit minulle. Kirjeen, joka oli ensimmäisestä sanasta viimeiseen täyttä vihaa, pettymystä, julmia sanoja. Kirjeen, jonka jälkeen pienen hetken ajattelin, etten ansaitse edes enää elää. Onneksi muistin silloin lasteni kasvot.

Mutta näenhän minä, että olet omien varjojesi vanki. Sinä olet valinnut jäädä. Jäädä avioliittoon, jonka pituus on tärkein mitta, ei leveys. Olet ottanut vastaan iskut ja ilkeät sanat. Et ole saanut lämpöä, helliä katseita, sanoja. Ivailua ja ilkeitä sanoja senkin edestä. Mutta olet sinäkin osannut niitä viljellä. Et ole uhri, vaikka sen varjolla elämäsi elät ja pelkuruuttasi selität.

Toivon, että muistaisit sen, että se olin minä. Juuri minä, joka aina asetuin sinun puolellesi. Yritin puolustaa sinua isän lyönneiltä. Pelkäsin vuoksesi, halusin suojella sinua.

Tänään, äitienpäivänä, toivon enemmän kuin mitään muuta, että sinäkin olisit minun rinnallani – Tukenani ja turvanani. Kelpaisin juuri tällaisena kuin olen; virheineni ja puutteineni. Kaikkine hyvine piirteineni, sillä ne ovat edelleen minussa, vaikket enää halua niitä nähdä. Että tulisi se päivä, kun olisit valmis
kuuntelemaan Minua. Aikuista tytärtäsi, joka on vihdoin löytänyt itsensä ja rinnalleen sielunkumppanin, jonka kanssa on hyvä olla kaikin tavoin.

Silti mieluummin kutsut äitienpäivänä kahville exäni ja lapsemme. Sillä enhän enää ole sinun rakkautesi arvoinen.”