”Silti mietin että onko järkeä erota parisuhteesta jossa ei ole oikeastaan mitään vikaa?”
Minulle on käynyt nyt niin kuin pelkäsin tai oikeastaan kuten on olen joskus salaa haaveillut. Olen rakastanut minun ”miesystävän”, hyvin pahasti.
Olen tuntenut häntä kohtaan aina suurta intohimoa ja hän on saanut mun jalat aina ihan hyytelöiksi pelkällä katseella ja ääni,ihan koko pakkaus aivan ihana. Hänessä on niin paljon jotain todella maagista.
Tunne on molemminpuolinen ja siksi tilanne onkin äärimmäisen hankala ja on tosi vaikea olla, mutta silti aivan ihana. Meillä on välimatkaa ja ollut vaikka millaista estettä ettemme vaan voisi tavata toisia, mutta aina mietimme uudestaan miten se onnistuisi.
Minä haaveilen, niin kuin hänkin, viikonlopusta jossain muilta piilossa. Jossa saisimme nauttia toisistamme oikein kunnolla, tosin vielä pakko salata. Rakastella viikonloppu kiihkeästi, moneen kertaan, olla vaan ja katsoa kun toinen on todella siinä vieressä, lähellä, ihan kosketus etäisyydellä.
Tässä on yksi mutta. Olemme molemmat edelleen naimisissa tahoillamme. Olemme haaveillut toisistamme salaa vuosia, nyt enemmän. En tiedä miksi. Tulee mieleen että ei helvetti sentään, elämä ei olekaan ikuista ja eikä olla ikuisesti nuoria. On vain yksi elämä, minun elämä. Haluan itse päättää mitä elämälläni teen.
Minun ja hänen täytyy odottaa vielä jonkin aikaa, mutta en hukkaa aikaa yhtään enempää kuin on pakko. Ajattelemme tällä hetkellä lapsiamme. He ovat tärkeimmät molemmille.
Rakastan tätä miespuolista ”ystävääni” niin paljon, että en edes kykene ajattelemaan mitään muuta. Nyt en enää lakaise tunteitani maton alle, tässä on jotain suurempaa, koska aina tämä pulpahtaa uudestaan pintaan.
Haluan todella ottaa selvää tästä miehestä joka on seurannut minun elämässä, välillä lähempänä ja välillä kauempana, mutta mukana ajatuksissa ja muutenkin 18 vuotta. Ei siis hetken hurraus vaan jotain tässä on. Kipinä välillämme on säilynyt koko tuon ajan.
En tiedä saammeko koskaan toisia, sehän se oikeastaan pelottaa eniten.
Mutta haluan hänet ja hän haluaa minut. Haaveilemme yhteisestä tulevaisuudesta. Yhteisiä luontoreissuja, patikointia, kuutamokävelyjä, yhteisiä kotiaskareita, leipomisesta ym. Aivan hullua oikeastaan mutta ei siltikään yhtään hullua.
Niin ja tämän hetkinen parisuhde on aivan hyvä mutta tunteet tätä toista kohtaan on ihan jotain sellaista mitä ei voi sanoin kuvailla. Silti mietin että onko järkeä erota parisuhteesta jossa ei ole oikeastaan mitään vikaa.
Toivon että jos julkaisut tekstin niin sillain ettei minua voi tunnistaa tästä. Tämä tulee kyllä ilmi joskus, kirjoitan sinulle sitten taas miten tämä etenee vai eteneekö ollenkaan. Olen hieman aina ollut pessimisti sen vuoksi kun mikään ei tahdo onnistua oikein minun kohdallani, joten tottakai sitä on tämänkin asian suhteen hyvin epäileväinen.
Ja pelkään ihan saatanasti satuttaa muita, läheisiä. Ja että mua vihataan sitten vaikka kyse onkin minun elämästäni.”
Kommentit
Nyt oli pakko kommentoida, tarina kertoo niin vahvasti minusta joitain vuosia sitten. Minä en eronnut ja myös kiinnostus sitä kaksikymmentä vuotta vaihtelevasti mukana kulkenutta miestä kohtaan on haihtunut. Mitä sitten tein? Tutustuin itseeni 😊 Huomasin, että kiinnostus pulpahtaa pintaan aina silloin, kun arki on tylsää ja kaipaan jotain piristystä. Ja oman nuoruuden loppumisen ymmärtäminen sai minut melkein paniikkiin: tässäkö tämä on, tasaista puurtamista loppuun saakka, ilman mitään järisyttäviä uusia kokemuksia? Luulin olevani kovastikin rakastunut. Ehkä olinkin, siihen haavekuvaan, jonka olin miehestä vuosien aikana luonut. Mietin minun ja mieheni suhteen alkua silloin kauan sitten. Ihan yhtä rakastunut ja pökerryksissä olin silloinkin 🥰 Arki tulee kaikkiin suhteisiin, tunteet tasaantuu. Koti, työ ja lapset täytyy hoitaa uudessakin suhteessa. Kukapa tuollaista huumaa jaksaisikaan jatkuvasti vaikka se niin ihanan kutkuttavaa onkin. Tällä hetkellä elämä on mallillaan. Parisuhteessa olemme yrittäneet löytää uudelleen niitä yhteisiä unelmia ja sitä fiilistä niiden toteutumisesta. Olemme menneet enemmän mukaan toistemme harrastuksiin, vaikka ne eivät aina niin hirveästi kiinnostaisikaan. Mutta, jos toiselle tulee siitä todella hyvä mieli, niin miksikäs ei? Tärkeintä on kuitenkin ollut ymmärtää, että minä itse luon sen merkityksellisen ja hyvän elämän itselleni. Järjestän niitä sykähdyttäviä huippuhetkiä kokeilemalla uutta ja poistumalla mukavuusalueeltani, toteuttamalla niitä omia unelmiani, joita en kuvitellut ikinä uskaltavani toteuttaa. Tällä tavoin luon sitä samaa jännityksen tunnetta, mitä ihastuminen ja uudesta parisuhteesta haaveileminen toi. Ja kyllä, edelleen saatan huomata olevani ihastumassa uuteen ihmiseen, mutta nyt tiedän mistä se johtuu: ei siitä, että omassa miehessä olisi jotain vikaa, vaan siitä, että olen jälleen päästänyt arjen valloittamaan koko elämäni. Nyt tiedän mistä tämä johtuu. Mieti tarkkaan mitä teet, tunnut kuitenkin suuresti välittävän perheestäsi. Kaikkea hyvää sinulle!
Kommentit
Kiitos tästä. Jotain samaa, jotain erilaista omassa elämässäni…
Nyt oli pakko kommentoida, tarina kertoo niin vahvasti minusta joitain vuosia sitten. Minä en eronnut ja myös kiinnostus sitä kaksikymmentä vuotta vaihtelevasti mukana kulkenutta miestä kohtaan on haihtunut. Mitä sitten tein? Tutustuin itseeni 😊 Huomasin, että kiinnostus pulpahtaa pintaan aina silloin, kun arki on tylsää ja kaipaan jotain piristystä. Ja oman nuoruuden loppumisen ymmärtäminen sai minut melkein paniikkiin: tässäkö tämä on, tasaista puurtamista loppuun saakka, ilman mitään järisyttäviä uusia kokemuksia? Luulin olevani kovastikin rakastunut. Ehkä olinkin, siihen haavekuvaan, jonka olin miehestä vuosien aikana luonut. Mietin minun ja mieheni suhteen alkua silloin kauan sitten. Ihan yhtä rakastunut ja pökerryksissä olin silloinkin 🥰 Arki tulee kaikkiin suhteisiin, tunteet tasaantuu. Koti, työ ja lapset täytyy hoitaa uudessakin suhteessa. Kukapa tuollaista huumaa jaksaisikaan jatkuvasti vaikka se niin ihanan kutkuttavaa onkin. Tällä hetkellä elämä on mallillaan. Parisuhteessa olemme yrittäneet löytää uudelleen niitä yhteisiä unelmia ja sitä fiilistä niiden toteutumisesta. Olemme menneet enemmän mukaan toistemme harrastuksiin, vaikka ne eivät aina niin hirveästi kiinnostaisikaan. Mutta, jos toiselle tulee siitä todella hyvä mieli, niin miksikäs ei? Tärkeintä on kuitenkin ollut ymmärtää, että minä itse luon sen merkityksellisen ja hyvän elämän itselleni. Järjestän niitä sykähdyttäviä huippuhetkiä kokeilemalla uutta ja poistumalla mukavuusalueeltani, toteuttamalla niitä omia unelmiani, joita en kuvitellut ikinä uskaltavani toteuttaa. Tällä tavoin luon sitä samaa jännityksen tunnetta, mitä ihastuminen ja uudesta parisuhteesta haaveileminen toi. Ja kyllä, edelleen saatan huomata olevani ihastumassa uuteen ihmiseen, mutta nyt tiedän mistä se johtuu: ei siitä, että omassa miehessä olisi jotain vikaa, vaan siitä, että olen jälleen päästänyt arjen valloittamaan koko elämäni. Nyt tiedän mistä tämä johtuu. Mieti tarkkaan mitä teet, tunnut kuitenkin suuresti välittävän perheestäsi. Kaikkea hyvää sinulle!