Havaintoja parisuhteesta

Sinä et ole vain minulle

10.1.2019 Teksti: Havaintoja parisuhteesta

”On aika olla jotain muutakin kuin Teemun vaimo.”

Näin sanoo Sirpa Selänne Anna-lehden Facebookissa olevassa artikkelissa. Paneutumatta yhtään Sirpa ja Teemu Selänteen parisuhteeseen, otan tämän lauseen blogini avauslauseeksi, koska aion kirjoittaa lempiaiheestani eli parisuhteen tärkeimmästä asiasta, vapaudesta.

Oman lapsen kasvatuksessa päämäärän kuuluu olla siinä, että kasvattaa sentti sentiltä lapsen siipiä, jotta ne ovat myöhemmin niin leveät, että niillä pystyy lentämään yksin. Onhan niitä lapsiinsa takertujiakin, mutta toiminnallaan he lähinnä tekevät tuhoja sekä lapselle että itselleen.

Tämä sama periaate toimii myös hyvässä parisuhteessa. Mitä enemmän vapautta rakkaalleen antaa, sitä enemmän saa rakkautta osakseen. Parisuhde on vinoutunut, jos sen aikana alkaa pienentää puolisonsa siipiä, jotta hän ei ole mahdollisimman vapaa lentämään. Onhan niitä puolisoaan rajoittaviakin, mutta toiminnallaan he lähinnä tekevät tuhoja sekä puolisolleen että parisuhteelleen.

Palataan hetkeksi kirjoitukseni avauslauseeseen. Hienoa, että lauseen sanoneella henkilöllä on aika olla muutakin kuin toisen ihmisen vaimo. Unohdetaan jälleen heidän parisuhteensa. Heillä on ollut hyvin poikkeuksellinen elämä. Sanon tämän seuraavan mahdollisimman kärjistetysti. Ihmisen pitää alusta lähtien olla jotain muutakin kuin jonkun toisen ihmisen puoliso.

Tuo ajatus kauhistuttaa minua monella tavalla. Se kauhistuttaa siksi, että olen kuullut tämän ennenkin ja huonossa valossa. Nainen, joka kirjoitti minulle, että hänet on kahlittu parisuhteeseen niin voimallisesti, että hänen kaikki harrastuksensakin on kielletty. Toinen nainen, joka kirjoitti minulle, että vaimon roolin lisäksi hänellä on elämässään äidin rooli kolmelle lapselleen, koska miehensä osallistumattomuuden vuoksi hänellä ei ole aikaa muuhun. Pahinta viestissä oli se, että hän kirjoitti miehensäkin kutsuvan häntä nimellä äiti. Se, että hän olisi kuullut itseään sanottavaksi naiseksi tai edes nimeltä, oli pelkkää turhaa toivetta.

Voi olla, että minulla itselläni on päässä jokin arvovika. Onneksi en ole avioliittojeni alla joutunut tilanteeseen, jossa tuleva vaimoni olisi halunnut ottaa minun sukunimeni. Minulle sekin asia on jotenkin liikaa. Miksi toisen ihmisen pitäisi ottaa minun nimeni, kun hänellä on omansakin. Siitä tulee sellainen olo, että nyt tuo ihminen on minulle korvamerkitty. Kun ei hän ole. Hän on edelleenkin itsenäinen ihminen, jolla on oma vapaus toteuttaa itseään ja mennä kohti omia unelmiaan. Niiden ei tarvitse kaikkien eikä edes pidä olla yhteisiä unelmia.

Ei rakkaus pakottamalla roihua. Päinvastoin se sammuu sillä. Se on kaunis ajatus, että parisuhteessa kahdesta sulautuisi yksi ja koko maailma olisi yhteinen. Ei sulaudu, eikä ole. Paperilla ajatus tuntuu kauniilta ja toimivalta, kuten kommunismi ja kapitalismi, mutta käytäntöön vietynä molemmat vain tuhoavat ihmisen ja ympäristön. Rakkaus syntyy vapaudesta ja halusta rakastaa. Ei siitä, että on yhteinen sukunimi ja kiveen kirjoitetut säännöt.

Parisuhde ei enää ole samaa kuin ennen. Ennen toisen ihmisen kanssa pariuduttiin, koska haluttiin perustaa perhe ja jos mennään vuosikymmeniä taaksepäin, niin parisuhde oli monelle myös taloudellinen riippuvuussuhde. Naisten vapautuminen kodin muurien ulkopuolelle on saanut heidät taloudellisesti riippumattomaksi ja syntyvyyden rajun laskun myötä, yhä suuremmalle määrälle lapsen saaminen ei ole parisuhteen syvin merkitys. Tämä on mukanaan tuonut uudenlaisen vapauden toteuttaa itseään ja omia kodin ulkopuolisia unelmia. Tämän kehityksen pakolla hillitseminen olisi suorastaan väkivaltaista toimintaa.

Olen iloinen Sirpa Selänteen puolesta, että hänellä on vihdoin aika olla muutakin kuin vaimo. Toivottavasti hän uskaltaa olla helvetin paljon enemmän jotain muuta. Jokainen meistä on paljon muutakin kuin toiselle ihmiselle jotain. Vaikka se kuulostaakin itsekkäältä, niin eniten meidän pitää olla itsellemme jotain. Lapseensa on itsekästä ripustautua, koska lapsen oikeus on irrottautua vanhemmastaan. Puolisoonsa on itsekästä ripustautua, koska jokaisella on oikeus myös omaan itsenäiseen elämään.

Mitä enemmän sulkee rakkaittensa edestä ovia, sitä varmemmin huomaa myöhemmin olevansa hyvin pienessä tilassa, aivan yksin.

Kommentit (2)

Äh, jotenkin masentava kirjoitus. Sirpa Selänne on aivan selvästi noudattanut omaa kutsumustaan elämässään. Kaikilla se unelma ei valitettavasti ole tehdä työuraa tms. Ei hän ole lopultakaan edes uhrautunut Teemun uran edessä. Uhrautumista on kun tekee jotain jota ei ehkä haluaisi tehdä mutta tekee sen toisen eteen. Sirpa Selänteelle on taatusti ollut mahdollisuus valita olisiko halunnut palkata lasten – ja kodinhoitajan ja keskittyykö rakentamaan vaikka omaa yritystä. Ei hän halunnut sitä. Hän halusi hoitaa lapsia ja kotia. Hienoa on että hän oivalsi oman unelmansa elämässä. Tällaisilla kirjoituksilla kavennetaan juuri sitä kauan peräänkuulutettua valinnanvapautta olla ja tehdä elämässä sitä mitä itse haluaa. Hirveä ajatus että joku kokisi syyllisyyttä siitä että haluaa hoitaa lapsia ja perhettä.

Ja tuo lause, on aika olla jotain muuta kuin Teemun vaimo. Eihän se mitenkään tarkoita että hän olisi ollut jotain vähemmän. Hän on ollut varmasti koko ajan Sirpa, Sirpa joka tekee ihan mitä Sirpa haluaa. Fakta on vain se että hän on halunnut antaa miehen tehdä uraa ja juuri sen takia hänet on määritelty Teemun vaimona. Nyt Teemun ura on ohi, samoin Sirpan ura kotona. On aika siis olla jotain muuta.

Muutin aikoinaan exän perässä puolen Suomen päähän perheestäni ja ystävistäni. Tunsin kaupungista vain hänet. Koulusta en saanut kavereita. Internetz pelasti, tutustuin muihin odottajiin ja sain edes juttukavereita.
Kirjoja en halunnut ostaa, koska niitä oli kuulemma liikaa. Lukeminen jäi. Musiikin kuuntelu jäi.
Syntyi meidän yhteinen vauva, päivät oltiin kaksistaan + kissa, joskus käytiin tapaamasa muita mammoja. Lapsi kasvoi, lapsen isä katosi atk-huoneeseen.

Vuosia myöhemmin kuntoutuksessa ollessani tajusin, että olin lakannut olemasta nainen. Mihin katosi se nuori nainen? Parisuhteeseen, jossa ei halunnut eikä uskaltanut tehdä asioita, jotka itseä kiinnostivat.

Uskaltauduin ostamaan kunnolliset sukkapuikot ja lankaa. Niitä sukkiakin oli kuulemma liikaa. Vuosien varrella lankaa ja puikkoja on kertynyt. Ne on mun juttu. Niistä en luovu. Uusi murukin tämän jo tietää, vaikkakin turhautuu välillä joka paikasta löytyviin lankakeriin 😛

Ex ei ehkä tietoisesti kahlinnut minua, minä ehkä edesautoin olemalla liian mukautuvainen. Jossain oli se pelko, että ex jättää minut, jos teen niin tai näin. Olisi pitänyt kuulemma olla hänestä mustasukkainen. Olinhan minä, mutta jätin tunteen piiloon. Pistin niin paljon piiloon, jemma -nimiseen paikkaan, etten ole vielä tänäkään päivänä löytänyt sitä kaikkea ja se tekkee minut surulliseksi.

Mihin katosi se nuori naisen alku?

Esikoinen on kohta täysi-ikäinen. Olen halunnut kasvattaa hänestä pärjäävän nuoren miehen, jonka ei tarvitse tuoda pyykkejään äidilleen pestäväksi. Hänestä on tullut niin ihana ja pärjäävä, hoitaa omat asiansa ja hallaa ja juttelee.

En uskaltanut katsoa koneelta kaverin pelistreamia, en voinut lähteä kuin kerran kuussa (jos silloinkaan) ystävän kanssa kahvilaan (koska latté on ihan ylihintaista), en uskaltanut näyttää uusinta lankaihanuutta (koska lankaa on jo liikaa), en uskaltanut kertoa mieltäni vaivaavista asioista, tunteista, haaveista. Joskus tuntui, että kaikki, mitä sanoin, oli jollain tapaa väärin.

Loppupeleissä väärin oli se meidän parisuhde, vaikka sen aikana syntyikin mun elämän kaks parasta aikaansaannosta. Ex siitä lopun teki, itse en uskaltanut.

Vieläkin minua vaivaa tämä uskaltamattomuus. En uskalla sanoa exälle asioita.

Onnea on, että löydettiin murun kanssa toisemme 20 vuoden tauon jälkeen. Hän on opettanut minua kommunikoimaan ja kertomaan asioista, jotka mielessäni pyörii. Ja hän on antanut minulle vapauden olla oma itseni taas, kunhan vain löydän kaikki palaset, mitkä olen sinne jemma-nimiseen paikkaan työntänyt!

Äh, jotenkin masentava kirjoitus. Sirpa Selänne on aivan selvästi noudattanut omaa kutsumustaan elämässään. Kaikilla se unelma ei valitettavasti ole tehdä työuraa tms. Ei hän ole lopultakaan edes uhrautunut Teemun uran edessä. Uhrautumista on kun tekee jotain jota ei ehkä haluaisi tehdä mutta tekee sen toisen eteen. Sirpa Selänteelle on taatusti ollut mahdollisuus valita olisiko halunnut palkata lasten – ja kodinhoitajan ja keskittyykö rakentamaan vaikka omaa yritystä. Ei hän halunnut sitä. Hän halusi hoitaa lapsia ja kotia. Hienoa on että hän oivalsi oman unelmansa elämässä. Tällaisilla kirjoituksilla kavennetaan juuri sitä kauan peräänkuulutettua valinnanvapautta olla ja tehdä elämässä sitä mitä itse haluaa. Hirveä ajatus että joku kokisi syyllisyyttä siitä että haluaa hoitaa lapsia ja perhettä.

Ja tuo lause, on aika olla jotain muuta kuin Teemun vaimo. Eihän se mitenkään tarkoita että hän olisi ollut jotain vähemmän. Hän on ollut varmasti koko ajan Sirpa, Sirpa joka tekee ihan mitä Sirpa haluaa. Fakta on vain se että hän on halunnut antaa miehen tehdä uraa ja juuri sen takia hänet on määritelty Teemun vaimona. Nyt Teemun ura on ohi, samoin Sirpan ura kotona. On aika siis olla jotain muuta.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *